perjantai 21. huhtikuuta 2017

Voiko savimaahan rakastua?

"Essää sil lappiol tääl mittä jälkke saa!"
Naapuripalstanpitäjän tuomio on tyly. Hän nojaa tuliterään jyrsijäänsä ja päivittelee yrityksiäni nakertaa käsipelillä tiilenkovaan maahan edes pientä koloa, johon voisi jotain istuttaa.
Eletään kevättä 1987 Salon kaupungin vuokrapalstalla. Olen muuttanut kaupunkiin Pellosta syystalvella ja otan nyt tuntumaa peltoihin, jollaisia en ole kokenut sen kummemmin Lapissa kuin kotiseudullani Keski-Suomessa. Palstan olen vuokrannut hyvässä uskossa; kaupungilta kerrottiin palstojen olevan kynnettyjä ja tarvitsevan vain "pientä muokkausta".

Salonseutulaisesta mielenlaadusta voisin sanoa samaa. Pääsiäisen alla olen juttukeikalla paikallisessa leipomossa, jossa paistetaan mämmiä. Oikein kuvareportaasi oli tilattu toimituksen aamupalaverissa.
"Täsä se kiehuu ja koht laiteta uuni", toteaa leipurimies. Muuta hän ei pukahda. Ei tarvitse, koska näkeehän toimittajatyttö itsekin. Kierroksen jälkeen kokoonnutaan kahville, jossa pomot porisevat useamman lauseen verran, mutta reportaasista saisi tuskin kuvatekstiä pidempää. Yritän puhuttaa miekkosia ja raotan epätoivossani jopa omaa taustaani. Nyt tokaisee yksi miehistä: "Kyl mää suu nyt ymmärrä, sää ole Keski-Suomest, emäntäki o siält!" Jännitys laukeaa silminnähden, toimittajatyttö ei olekaan sairaalloinen hölöttäjä, hän vain sattuu olemaan puheliaasta osasta Suomea.

Kahdeksankymmentäluvun lopulla – ennen sosiaalista mediaa – eletään sosiaalista elämää, ja työkavereiden kanssa vietetään vapaa-aikaa jopa baareissa. Pikku hiljaa löydän omat verkostoni ja sinkkunaiselle Salo näyttäytyy jopa vilkkaana pikkukaupunkina.

Aikana ennen facebookia avaudun joskus lehtikolumneissa – ravistellen luutuneita ajatusmalleja, kuten nuoren toimittajan kuuluu. Kirjoitan, miten yllätysvieraiden kanssa tärkeämpää on yhdessäolo kuin hienot tarjoilut. Olihan minulla aina sulhaspiirakoita pakastimessa.
Eräs lukija pahastuu ja kirjoittaa yleisönosastoon, miten kauhistuttavia neuvoja lehdessä jaellaan, kun vaan pakasteita tarjotaan. Täällä vieraanvaraisuus on pyhä asia.

Kesemmällä keskellä Salon toria törmään työkaveriin, joka katsoo silmiin erityisellä tavalla. Tajuan, että se on menoa nyt. Kolme kuukautta myöhemmin mieskin tajuaa sen.

Se puutarhapalstani jäi kertakäynnille. Harmistuin, kun naljaileva naapuri ei edes tarjonnut apuja. Myöhemmin opin, ettei kerrasta kannata pahastua. Olisi vain pitänyt sinnikkäästi raapia niitä tiiliskiviä, niin naapuri olisi uskonut, että olen tosissani. Täällä päin Suomea ihmiset pitää vakuuttaa omasta tahtotilasta, ja taatusti autetaan.
Siksi jo kolmekymmentä vuotta näillä savimailla!

                       Kirjoitus on julkaistu Salon Seudun Sanomien kolumnipalstalla 21.4.2017

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Änkyröitä ja asiantuntijoita


"Kuuluisuus ...ei tarkoita asiantuntijuutta" lukee Juha Hulmin Lihastohtori-blogin kuvassa. Alaston, bodattu miesvartalo ja salaattikulho antavat lisäpotkua ironiseen viestiin. Pelkästään salaattia syömällä ei rakennu "eightback", eikä esiintyminen television aamustudiossa taio sinusta hetkessä ravitsemusgurua.

Liikuntatieteiden tohtori, akatemiatutkija Juha Hulmi jakaa näyttöön perustuvaa tietoa paitsi treenistä ja lihaksista, myös terveydestä ja ravitsemuksesta – mukana on vierailevia asiantuntijoita. Hänen "lihasten ilosanomaa" jakava bloginsa on yksi suosituimmista ja pitkäikäisimmistä terveysaiheisista blogeista. Suosio todistaa, että kiinnostavasti kirjoitetulla ja huumorin sävyttämällä asiatiedolla on aina kysyntää.

Verkossa on toki suosittuja ja kuuluisia bloggareita, joiden asiantuntijuus – kauniisti sanottuna – antaa vielä odottaa itseään. Päällisin puolin heitä on joskus vaikea erottaa todellisista asiantuntijoista, ja tästä syystä tiedemaailmassa liian usein leimataan kaikki bloggarit helppoheikeiksi. Tieteen yleistajuistaminen ei kerrytä julkaisupisteitä, joten se on yhä maailmanparantajien puuhaa.

Faktan ja huuhaan erottamiseen on kuitenkin tartuttu, ja professori Juhani Knuutin aloitteesta perustettuun Antidootti-portaaliin ollaan kokoamassa luotettavia terveysaiheisia blogeja. Lähtökohtana on tutkittu tieto, mutta aiheiden käsittelytapa on vapaa, kunhan lukija voi erottaa tiedon ja mielipiteet, ja kirjoittajien sidonnaisuudet tulevat ilmi. Itsekin olen haaveillut Sydän-merkin kaltaisesta sertifikaatista, jonka laajasti koottu asiantuntijaraati myöntäisi sellaisille sivustoille, jotka täyttävät tietyt yhteisesti sovitut, tietopohjaisen aineiston tunnusmerkit.

Yhdysvaltain tieteenedistämisseuran tapahtumassa helmikuussa puhunut tieteenhistorian professori Naomi Oreskes painotti, etteivät pelkät faktat enää puhu puolestaan, vaan tieteentekijöiden on laitettava itsensä likoon ja astuttava rohkeammin julkisuuteen puolustamaan tieteellistä maailmankuvaa. Tiedeviikon aikana oli aistittavissa hämmennys, jopa suoranainen hätäännys presidentti Donald Trumpin politiikkaa kohtaan. Ilmastonmuutoksen torjuminen, tiedotusvälineiden aseman horjuttaminen ja tutkijoiden vapaan liikkuvuuden rajoittaminen nähtiin merkkeinä tiedepolitiikan muutoksista.

Helppoa persoonansa ja asiantuntijuutensa likoon laittaminen ei nykyisessä sosiaalisen median keskusteluilmapiirissä kuitenkaan ole. Väittelyt eivät aina pysy poissa henkilökohtaisuuksista, ja ajoittain puolin ja toisin innostutaan ja provosoidutaan turhan koville kierroksille.

Aito vuorovaikutus yleisön kanssa on bloggaajan menestyksen salaisuus. Innostuneisuuskaan ei ole pahasta, mutta lukijoiden väheksyminen pilaa asiantuntijan mahdollisuudet nousta someraivon yläpuolelle. Asiattoman palautteen tulvalta voi välttyä vain pysymällä sinnikkästi asialinjalla ja pyrkimällä kommentoimaan bloginsa keskusteluja kiihkottomasti ja menemättä henkilökohtaisuuksiin. Onhan usein paras nukkua yön yli ennen kuin painaa lähetä-nappulaa.

Herkkänahkainen ei parane olla. Silti kieltämättä "kosketti", kun huomasin sijoittuneeni erään blogin julistamassa Vuoden änkyrä -äänestyksessä kuuden eniten ääniä saaneen joukkoon. Tosin olin saanut vain yhden äänen, mutta tässä some-scenessä minut siis noteraattiin ihmisenä, joka "kieltäytyy näkemästä täydentävän tutkimustiedon mahdollisia hyötyjä ja väittää perustavansa näkemyksensä nimenomaan tieteeseen... ja pitää nykytieteen käsitystä ehdottoman oikeana".

Sanapari "täydentävä tutkimustieto" paljastaa äänestyksen promoottorit, ja useiden lääkärien ja lääkäriyhdistysten änkyröiksi nimeäminen kertoo määritelmän kriteereistä. Kun puolueettomuuteen pyrkivänä toimittajana päätyy tällaiselle listalle, joutuu nöyrtymään ja hyväksymään sosiaalisen median lait: jos et ole meidän puolella, olet meitä vastaan.

                      Kirjoitus on julkaistu Suomen Lääkärilehden kolumnipalstalla 31.3.2017.