sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Liian ahdas perhe

"Mummiii!" hihkuu pieni tyttö kipittäessään minua kohti.
Sydämeni sulaa. Sulamisprosessi alkoi jo yli viisi vuotta sitten, kun tytön isoveli syntyi. Isoveljen kanssa opin olemaan mummi – yhdessä kahden mamman kanssa.
Uusperheessä mummeja, mammoja, vaareja, pappoja ja ukkeja on moninkertainen määrä. Parhaimmillaan uusperheessä he kaikki saavat osansa lastenlasten hoitamisesta ja siitä käsittämättömästä ilosta, jonka vain lapsenlapset voivat tuottaa. Eiväthän ihmissuhteet koskaan helppoja ole, mutta ihan liian usein kuulee kauhukertomuksia riidoista, kateudesta ja katkenneesta isovanhemmuudesta.
Lapsenlapsi määrittelee suhteensa isovanhempiin ihan itse. Itsekin mietin omaa paikkaani uusperheemme ensimmäisen lapsenlapsen syntyessä. En halunnut olla Ulla, vaan esitin toiveen mummiudesta. Sellainen olen saanut toden totta olla! Nykyisin jopa talomme seinässä on kyltti, jossa lukee vanhimman lapsenlapsen keksimä nimitys: "mummi-vaarila".


Pienelle lapselle sukulaisuussuhteet ovat haastavia. Voiko äiti olla vaarin lapsi? Voiko isällä olla pikkusisko? Onko mamma tosiaan papan vaimo? Mikä on vaimo?
Pikku hiljaa sukulaisuuden ja sukupolvien ketjut avautuvat. Lapsi ei kuitenkaan vaivaudu erottelemaan biologista isovanhemmuutta – jollei hänelle sitä erityisesti kummastella. Meillä ei erotella, vaikka vanhin lapsenlapsi jo tietää, että "mamma on synnyttänyt mun äidin, eikä mummi".



Lapsenlapsemmekin elävät uusperheessä – ja me olemme saaneet oikein hauskan bonus-lapsenlapsen, kun pieni esikoululainen ilmestyi aikoinaan perheeseemme. Nykyisin hän tulee meille yökylään siinä missä pikkuisetkin. On virkistävää perehtyä taas "nuorisokulttuuriin", kuten suosittuihin tubettajiin ja räppäreihin.
On ollut kummallista seurata julkisuuden keskustelua ydinperhe-ideaaleista, jollaista ei Suomessa oikeastaan koskaan ole ollutkaan. Olen itse kasvanut perheessä, jossa minulla oli 17 vuotta vanhempi kasvattisisko. Hänen lapsensa ovat vain hieman minua nuorempia, joten suhtaudun heihin vähän kuin pikkuveljiin. Mieheni perheessä taas on ollut sijoituslapsia, joista yksi toimi monta vuotta meidän poikamme iltahoitajana ja tuli meille erityisen läheiseksi.
Ahdas perhekäsitys tekee elämän tylsäksi ja ihmissuhteet kireiksi. Se myös vääristää virallisia tilastoja.
Yksinelävien määrä on Suomessa jo yli miljoonan. Tilastot eivät kuitenkaan kerro, kuinka moni heistä elää tosiasiallisesti yksin. Eronneiden vanhempien vuoroviikko-systeemi on hyvin yleinen, mutta virallisesti lapsien lasketaan asuvan vain toisen vanhemman luona.
Virallisessa tilasto-Suomessa piiloon jää myös ylisukupolvinen auttaminen. Päiväkotien ulkopuolella lapset tilastoidaan kotihoitoon, vaikka koti saattaakin olla isovanhempien koti. Meillä hoivataan, hoidetaan ja autetaan paljon enemmän kuin virallisesti tiedetään.
Tärkein jää kuitenkin aina tilastoilta piiloon: ylisukupolvinen, ylibiologinen, ylimaallinen ilo, nauru ja rakkaus.

               Kirjoitus on julkaistu aiemmin Salon Seudun Sanomien kolumnipalstalla 2.12.2017