lauantai 9. helmikuuta 2019

Isä tukehtui luumuihin – ja kunnanisät piileskelevät hoivajättien selän takana

Miksi media päästää kuntajohdon kuin koira veräjästä ja keskittyy jahtaamaan yksityisten hoivajättien toimitusjohtajia?


Tokihan yritysten johtajat puvuissaan ja korkokengissään istuvat näyttävämmin tv-studioihin kuin tuikituntemattomat kuntapomot. Sliipattuihin toimareihin kilpistyy draamallisesti vaivattomammin pääomasijoittajien rahanahneus. Sitä paitsi, come on, kuka edes tietää, mikä on joku kaupunginvaltuusto..?

Silti kysyn, missä ovat selkä seinää vasten ahdistetut kaupunginjohtajat, missä kiemurtelevat kuntapoliitikot? Hehän ovat lopulta kaiken sallineet, kilpailuttaneet pienet palveluyritykset hengiltä ja tiristäneet viimeisetkin desimaalit kuvitteellisista hoitajamitoituksista. Miksi media antaa näiden vastuussa olevien päättäjien lymytä hoivajättien suurten selkien takana?
Jos kuntapäättäjiä mediassa näkyy, he näyttävät yhtyvän syyttäjien kuoroon ja uhriutuvat. Toimittajat sallivat heille uhrin aseman, vaikka virkamiehet ja kuntapoliitikot ovat kaiken tämän alkuun saattaneet!



”Meidänkin yrityksemme tarkoitus on tuottaa voittoa, mutta se käytetään täällä yrityksen sisällä toiminnan kehittämiseen ja uusien ammattilaisten palkkaamiseen. Tämä ei kuitenkaan kiinnosta kaupunkia, ja häviämme kilpailutukset isoille firmoille, jotka tarjoavat palvelua meitä halvemmalla”, kuvaili tällä viikolla kohtaamani yksityisen hoivapalveluyrityksen johtaja. Kyse voi olla vain muutamista euroista vuorokausihinnassa, mutta kaupunki antaa rahojen mieluummin valua ulkomaisten pääomasijoittajien tileille.


”Jossain se näkyy, että niiden palvelu maksaa satasen ja meidän sata kaksikymppiä!” parahti toinen tuttu.
Esperi Caren ja Attendon hoivakodeissa kevyt kulurakenne näkyy vaikkapa siinä, että yöhoitajien pitää myös lattiat tai asukkaat makaavat likaisissa vaipoissa viikonloppuisin ja  pesemättä päiväkaupalla. Ja kaikkihan tietävät hoiva-alan hurjat palkat! Taannoin Salossa Esperi Carelle siirtyneen hoivakodin kaupungilta siirtyvät hoitajat jätettiin palkkaamatta, koska Esperillä ei ollut varaa maksaa niin huimia palkkoja. Hoitajat siirrettiin nätisti kaupungin varahenkilöstöksi.

                                                             * * *

Valvira tutkii parhaillaan useita kuolemantapauksia hoivakodeissa. Yksi tutkinnan alaisista on Salon kaupungin omassa hoivayksikössä sattunut surullinen tapaus, jossa muistisairautta potenut mies tukehtui päiväsalissa tarjolla olleisiin luumuihin. Tytär kuvaili tapahtumia Salon Seudun Sanomien haastattelussa 8. helmikuuta. Fyysisesti hyväkuntoinen 75-vuotias mies pantiin vastoin neurologin ohjeita sänkyyn makuulle, jonne hän taantui muutamassa kuukaudessa. Kun omaisten vaatimuksesta mies nostettiin pyörätuoliin, hän pääsi käsiksi luumuihin, joihin nielemisongelmien vuoksi tukehtui. Kukaan hoitohenkilökunnasta ei nähnyt tapahtumaa.
Alavudella on Attendon omistamassa hoiva- ja asumisyksikkö Pelimannissa kuollut kuusi ihmistä vuodenvaihteen jälkeen. Aluehallintovirasto keskeytti toiminnan, mutta kaupunki päätti ottaa vastuun toiminnasta ja pitää paikan auki.
Tässä yhteydessä on mm. Helsingin Sanomissa (9.2.19) haastateltu Alavuden kaupunginjohtajaa. Syystäkin. Kaupungin hoivapalveluiden siirrosta yksityiselle yritykselle on sentään kulunut vasta reilu kuukausi. Tänä aikana kymmenen hoitajaa on irtisanoutunut. 
Voi vain kuvitella, miten raskasta aikaa sen on täytynyt olla hoiva-alan ammattilaisille – pikkukaupungissa. Miten helposti me muutenkin syyllistämme hoitajia, joiden työtä paikallislehtien tekstaripalstoilla usein kritisoidaan. Miksi hoitajat ovat aina vaan kansliassa kahvilla, miksi lounastavatkin kaikki samaan aikaan, miksi tiuskivat, miksi ovat kovakouraisia…
Hoitajilta itseltään kysytään aivan liian harvoin, miten he jaksavat. Jos he tulevat kertomaan julkisuuteen, heidät vaiennetaan, joko esimiehen toimesta tai viimeistään oikeussalissa. Salon seudullakin on vuosien varrelta useita tapauksia, joissa hoiva-alan esimiehet ovat kieltäneet työntekijöitä kertomasta epäkohdista medialle. Eivätkä nämä esimiehet ole olleet mitään yksityissektorin pomoja, vaan kuntien ja kaupunkien johtajia.
Meillä vallitsee sosiaali- ja terveydenhuollossa vaikenemisen kulttuuri, jossa pelolla johtamisella on vankka asema. 
Hoiva- ja hoitoalan ammattilaisilla on voimakas ammattieetos, jossa kuuluu sietää raskaan työn varjopuolia. On sietämätöntä, että hoivatyön varjopuoliin kuuluu nykyisin myös ihmisten vaientaminen ja työnantajayritysten pankkitilien lihottaminen.