Onko vastuu aina vain lukijalla?

Hunks-tanssija Jani Kokki kertoi viikonlopun Ilta-Sanomissa (26.4. ja 27.4.) voivansa todella hyvin ja olevansa vuosi sitten todetusta paksusuolensyövästä huolimatta pirteä ja elinvoimainen.  ”Tuntuisi tyhmältä, että nyt kun voin näin hyvin, menisin lääkärien ehdottamaan leikkaukseen ja saisin siitä ikuisen avannepussin vyölle sekä aloittaisin sytostaattihoidon, joka vain pahentaa vointiani.”

Tällä viikolla Kokille on kerätty rahaa, jotta tämä pääsisi vaihtoehtoisiin hoitoihin Kroatiaan. Siellä olisi tarjolla muun muassa meditaatiota ja akupunktiota. Media on auliisti levittänyt sanaa hyväntekeväisyystempauksesta.

Vanhan ajan journalisti on hieraissut moneen kertaan silmiään näitä juttuja lukiessaan. Kerrottaisiinko täytenä totena, jos syöpäpotilas päättelisi kasvaimensa syntyneen pahan silmän vaikutuksesta tai humanoidien asettamana? Tuskin. Syövän hoitomuodoista sen sijaan voi sanomalehdissäkin lasketella millaista luikuria tahansa.

                                                                            * * *

Tiedotusvälineissä kerrotaan paitsi faktoja, myös tarinoita, mielipiteitä, uskomuksia, vitsejä ja valheita.

Kukaan ei viitsisi lukea lehdestä pelkkiä numerosarjoja, tilastoja tai kokousten pöytäkirjoja. On sekä ymmärrettävämpää että mukavampaa, kun toimittaja on kerännyt numeroiden ja faktojen lisäksi juttuunsa näkemyksiä ja kokemuksia.

Median yleisö on tottunut luottamaan sanomalehtiin. Vaikka jutuissa esitettyjen näkemysten kanssa voikin olla eri mieltä, ja tekeville sattuu virheitä ja kömmähdyksiä, perusluottamus on lukijasuhteen kivijalka.

                                                                            * * *

Terveysjutuissa faktat ovat usein erityisen tylsiä. Laihtuakseen pitää syödä vähemmän ja kuluttaa enemmän. Ravintoaineet saa lähes aina paremmin ruoasta kuin pilleripurkista. Elämäntavoillaan voi myöhentää monien perinnöllisten sairauksiensa puhkeamista, mutta silti ihmisellä on ”parasta ennen” -päivä.

Ikävintä elämässä on kuoleminen. Siksi kuolemattomuutta on yritetty lunastaa kautta ihmiskunnan historian mitä kummallisimmin keinoin. Epäonnistuminen yrityksissä on ollut sataprosenttista.

Silti me janoamme tarinoita siitä, miten joku on parantunut vakavasta sairaudestaan. Etsimme ja tarvitsemme vertaistukea, kohtalotovereiden tarinoita ja kokemuksia. Haluaisimme niin kovasti uskoa, ettei meille käy kuinkaan. Eikä mikään uhkaisi meidän rakkaitammekaan. Nykyihmiselle erityisen tuskallista on alistuminen vääjäämättömän edessä.

Syöpäpotilaiden haastatteluihin liitetään poikkeuksellisen usein taistelun vertaiskuvia.

Ilta-Sanomienkin juttu kertoo, ettei Jani “luovuttanut shokkidiagnoosin edessä, eikä luovuta”. Ilta-Sanomat siis luo kuvan, että tieteellisesti tutkittuihin ja vertaisarvioituihin hoitomuotoihin, kuten leikkauksiin ja sytostaatteihin turvautuva syöpäsairas olisi jotenkin luovuttaja.

Vasta kauan jutun julkaisun jälkeen sitä päätettiin Ilta-Sanomien toimituksessa täydentää syöpälääkärin kommenteilla. Kommentit jutun lopussa ovat ikään kuin opponentin puheenvuoro. Jani Kokki mielipiteineen on oikeassa, lääkäri tieteen asettamine varauksineen jollain tapaa epävarma.

Ennen vanhaan meille toimittajille opetettiin, että mielipide pitää erottaa faktasta niin, että lukija tietää kummasta on kysymys. Mutta missä välissä tieteestä tuli mielipide ja huuhaasta fakta?

               Kirjoitus on julkaistu Salon Seudun Sanomien kolumnipalstalla 1.5.2014