Iän mukaista käytöstä

”… lavan edusta täyttyy ihmisistä. Yleisön keski-ikä näyttää alkavan ainakin nelosella, mutta se ei kangista tunnelmaa.”

Tunnelmakuvaus on Helsingin Sanomain (21.6.18) jutusta, jossa matkataan Tuure Kilpeläisen kanssa keikalle Vaasaan. Kaihon karavaani -orkesterin festarikeikalla on siis rento meininki, vaikka yleisö on kangistunutta keski-ikäistä.

Jutun kirjoittaja on kokenut musiikkitoimittaja, jonka oma ikä Wikipedian mukaan alkaa vitosella.

Vaikka kyseessä lienee lipsahdus, se on hyvin paljastava. Lapsus kertoo, mitä me ihmiset ajattelemme iästä, iän mukaisesta sopivasta käytöksestä sekä musiikin kuuntelemisen ja nauttimisen muodoista.

Musiikkihan on aina ollut hyvin hierarkinen ja kulttuurisidonnainen taidemuoto.

Afrikan alkuasukasheimojen musiikkia ja etenkin tanssia pidettiin valkoisten valloittajien keskuudessa niin sopimattomina, että ne lähes tukahdutettiin. Nykyisin afrikkalaista tanssia opetetaan kursseilla, joissa tavoitteena on kehon ja ilmaisun vapauttaminen.

Klassinen musiikki taas mielletään hienommaksi kuin ns. kevyt musiiki. Klassisen musiikin konserttisaleissa jo jalan naputus lattiaan herättää paheksuntaa. Toki entisaikaan klassisen musiikin tahtiinkin on tanssittu, mutta askelet ja kuviot olivat tiukkaan säänneltyjä. Nykyisin teinimme opettelevat näitä tansseja lukioissa, mikä sopiikin hyvin suomalaiseen hillittyyn koulukulttuuriin.

Baletti on klassisen musiikin epäeroottisin tanssityyli, jossa sukupuoliroolit ovat selkeät ja kehon käyttäminen ja esittäminen erittäin kurinalaista. Vaikeus ja vaativuus on toki osa baletin taikaa ja lumoa. Balettia pidetään tanssin kruununjalokivenä, jota arvostetaan ja rahoitetaan ihan eri tasolla kuin mitään muuta tanssikulttuuria.

                                                                 * * *

Yksi kevään hauskimmista illoista tuli vietettyä Madridissa, jossa päädyin mieheni kanssa paikalliseen K40-diskoon. Suurta ravintolaa hallitsi valtava tanssilattia, jossa veivattiin hiki päässä lattareita. Tunnelmaa ei kangistanut lainkaan se, että lattia lainehti tanssikansaa, jonka ikä alkoi enimmäkseen seitsemällä. Disko avautui jo alkuillasta, ja puolen yön jälkeen väki alkoi ”nuorentua” eli keski-ikä laski sinne kuudenkympin tienoille.

Elävän orkesterin tahdissa mentiin niin salsaa, sambaa kuin ihan vaan vapaalla tyylillä. Näyttävästi pukeutuneet naiset eivät peitelleet muotojaan eivätkä ikäänsä – mieshän ei latinokulttuurissa ole koskaan liian vanha mihinkään. Pääosassa oli tanssiminen, drinkkilasit odottivat servetillä peitettyinä pöydissään. Kymmenen euron sisäänpääsyyn sisältyi yksi juoma.

Suomessa tanssiravintoloita kuopataan, koska ravintoloitsijoiden mukaan ”tanssikansa ei juo eikä tuo rahaa”. 

Onneksi sentään festarit ja lavat yhä elävät, jotta kaavoihinsa kangistuneet musiikkitoimittajat joutuvat edes kerran kesässä kohtaamaan bailaavat keski-ikäiset suomalaiset.

          Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Salon Seudun Sanomien kolumnipalstalla 4.7.2018.