maanantai 2. syyskuuta 2019

Historia havisee, Eurooppa vapisee

Historian lehtien sanotaan havisevan, mutta vanhassa tutussa Euroopassamme historian kaiut ovat olleet tuntuvasti kovaäänisempiä. Melu ja mellakat ovat saaneet Euroopan vapisemaan.

Mielenkiintoisessa kirjassa Vapiseva Eurooppa (Vastapaino, 2019) eri alojen tutkijat kirjoittavat maanosamme ja Euroopan Unionin sekasortoisen tuntuisesta tilanteesta. Moni heistä muistuttaa eri maiden ja kansojen historiasta, jonka tässä lyhytjännitteisessä ajassamme niin helposti unohdamme.

Journalismikin tuntuu olevan mieltynyt enemmän tulevaisuuteen kuin historiaan. 
Esimerkiksi kesäisten Kreikan parlamenttivaalien tuloksen selvittyä uutiset keskittyivät ennustelemaan ja spekuloimaan, miten uusi hallitus ja pääministeri Kyriakos Mitsotakis tulevat selviämään hövelien talouslupaustensa toteuttamisesta. Itse en taida olla kovin hyvin perillä edes siitä, miten Kreikan talous ja kreikkalaiset nyt pärjäävät. 

Vapiseva Eurooppa -kirjan toinen toimittaja, taloustieteilijä Antti Ronkainen ennustaa omassa artikkelissaan, ettei ainakaan Välimeren maille ole näköpiirissä ruusuisia aikoja, vaikkei Euroopan Unionilla olekaan toimivia instrumentteja saada euroalueen taloutta vakaammaksi. Rahaa roiskien siis mennään eteenpäinkin, ja Euroopan keskuspankista on tulossa ”euron renki ja itsenäisyytensä vanki”.

Huhhuh! puistelee lukija päätään Euroopan kuohunnalle. Eurokriisi ei saa luterilaisen vakaita pohjoiseurooppalaisia marssimaan kaduille, mutta maahanmuuttajien tulvahdukset ja äärioikeistolaisten valtaannousu saavat. Hirvittää, mitä tästä kaikesta seuraa, mutta vähintään yhtä kiinnostava on kysymys: Miten tähän on tultu? 

STT:n jutussa kesällä haastateltu tutkija Katalin Miklóssy (SSS 8.7.) arvioi Itä-Euroopan maissa tiettyjen kansanosien jääneen heitteille EU-huumassa. Vahvasti nationalistiset puolueet tarjoavat esimerkiksi Puolassa ja Unkarissa vanhan mallista yhteisöllisyyttä ja sosiaalietuuksia lapsille ja vanhuksille. 

Vastapainon kirjassa Miklóssy kuvailee, miten kansalaisistaan huolehtiva valtio henkilöityy vahvan johtajan ihanteeseen, joka taistelee ulkoa tulevia uhkia ja kriisejä vastaan. Euroopan Unioninhan piti tarjota tämä suoja aina Baltiasta Balkanille saakka, mutta se ryhtyikin puuttumaan uusien jäsenmaiden perinteisiin tapoihin, korruptioon ja löyhään taloudenpitoon. Sitten vielä Saksan liittokansleri Angela Merkel toivotti islaminuskoiset pakolaiset tervetulleiksi – pettymys vain syveni.

Rauhanprojektina alkanut Euroopan Unioni ei ole onnistunut siirtoistuttamaan sosialidemokraattista hyvinvointivaltiota eikä konservatiivista markkinataloutta entisiin sosialistimaihin. Elintasokuilut ovat jatkaneet syvenemistä, mutta järjestelmän kritiikki on jätetty oikeistopopulisteille. Ne ovat osanneet kanavoida tyytymättömyyden, jonka ääni vain kovenee. 



Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Salon Seudun Sanomien kolumnipalstalla 13.7.2019

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti