Koronapandemia on voimakkaita tunteita herättävä keskustelunaihe. On ollut silti yllättävää, miten pandemian lievittyminen rokotusten ansiosta tuntuu olevan aivan yhtä vaikea aihe kuin vaikkapa maskien hyödyt tai liikkumisrajoitukset olivat aiemmin.
”Helppo sinun on vaatia yhteiskunnan avaamista, kun olet koronan sairastanut!”.
”Covid-19 ei ole influenssa, voitaisiinko jo lopettaa niiden vertaaminen? Covid on ikävä monielinsairaus, joka voi oirehtia ikävästi kuukausia jälkeenkin päin”, minulle vastattiin Twitterissä. Olin mennyt ehdottamaan keskustelun aloittamista siitä, voisiko koronan ja kausi-influenssan jo kohta hyväksyä normielämään kuuluvina tauteina.
Karu tosiasia on, ettei asiantuntijoiden mukaan Covid-19-viruksesta tulla ainakaan lähitulevaisuudessa pääsemään kokonaan eroon. Koronaton Suomi on siis tavoite, jota emme voi saavuttaa.
Etenkin maskikeskustelussa tutkittu tieto ja mielipiteet sekoittuvat tavalla, jossa ei kyse ollut enää vain faktoista tai vain tunteista. Liikuttiin jo hyvin lähellä sananvapauden rajoittamista, kun kaikki asiantuntijatkaan eivät välttämättä uskaltaneet puhua aiheesta julkisuudessa.
Tunnettu terapeutti Maaret Kallio kysyi Helsingin Sanomissa (30.6.21), osaammeko me ihmiset hellittää koronasta nyt, kun korona alkaa hellittää otetaan meistä. ”Riskitöntä elämää ei ole olemassakaan. Pelkoa voi ottaa kädestä kiinni ja kulkea eteenpäin rauhassa sen kanssa”, hän kirjoitti lempeään tapaansa.
Vastaanotto ei ollut lempeä. Myöhemmin samana päivänä Kallio totesi Twitterissä, että ”kipakkaa palautetta on tullut ja tulee yhä”. Hänkin viittasi koronan herättämiin voimakkaisiin tunteisiin.
Olen miettinyt, mistä tuo voimakas tunnereaktio koronasta puhuttaessa kertoo. Onko vain niin, että nykyihmiselle normaalin elämän riskit ovat epänormaaleja? Haluaisimme kaiken olevan hallittavissa ja ennen kaikkea minun itseni vallassa. Meitä myös koko ajan kannustetaan tähän: terveellisesti elämällä estät sairastumisen. On ollut helppo kasvaa uskoon, ettei tuska meitä koske, jos vain elää ”oikein”.
Vaan miten kävi? Koronavirus, se pirulainen, tirin taria välitti meidän mallikelpoisuudestamme. Silti yritämme kovasti pitää kiinni itsekunnioituksestamme, ja luultavasti siksi meidän on niin vaikea luopua rajoituksista ja suosituksista.
Ajoittain tuntuu kuin jotkut oikein rehvastelisivat omalla korona-kunnollisuudellaan. ”Kumpi on tärkeämpi, lomamatka vai koronarokotus?” kyselevät porukat somessa. Tarkoitus on tietysti julistaa, kuinka itse luopui lomamatkastaan. Toisten maskinkäyttöä vahditaan kauppakeskuksissa. Miksi viime kesänä riittivät käsidesi ja turvaväli torjumaan taudin, muttanyt ei tunnu riittävän rokotuskaan?
”Sääntö-Suomi” todella rakastui koronaan, mutta rokotuspeiton suojissa meidän olisi syksyn aikana pystyttävä tuo julma rakastaja heivaamaan kyydistä ja tulemaan sen kanssa toimeen, ihan vaan kaveripohjalta.
”Helppo sinun on vaatia yhteiskunnan avaamista, kun olet koronan sairastanut!”.
”Covid-19 ei ole influenssa, voitaisiinko jo lopettaa niiden vertaaminen? Covid on ikävä monielinsairaus, joka voi oirehtia ikävästi kuukausia jälkeenkin päin”, minulle vastattiin Twitterissä. Olin mennyt ehdottamaan keskustelun aloittamista siitä, voisiko koronan ja kausi-influenssan jo kohta hyväksyä normielämään kuuluvina tauteina.
Karu tosiasia on, ettei asiantuntijoiden mukaan Covid-19-viruksesta tulla ainakaan lähitulevaisuudessa pääsemään kokonaan eroon. Koronaton Suomi on siis tavoite, jota emme voi saavuttaa.
Etenkin maskikeskustelussa tutkittu tieto ja mielipiteet sekoittuvat tavalla, jossa ei kyse ollut enää vain faktoista tai vain tunteista. Liikuttiin jo hyvin lähellä sananvapauden rajoittamista, kun kaikki asiantuntijatkaan eivät välttämättä uskaltaneet puhua aiheesta julkisuudessa.
Tunnettu terapeutti Maaret Kallio kysyi Helsingin Sanomissa (30.6.21), osaammeko me ihmiset hellittää koronasta nyt, kun korona alkaa hellittää otetaan meistä. ”Riskitöntä elämää ei ole olemassakaan. Pelkoa voi ottaa kädestä kiinni ja kulkea eteenpäin rauhassa sen kanssa”, hän kirjoitti lempeään tapaansa.
Vastaanotto ei ollut lempeä. Myöhemmin samana päivänä Kallio totesi Twitterissä, että ”kipakkaa palautetta on tullut ja tulee yhä”. Hänkin viittasi koronan herättämiin voimakkaisiin tunteisiin.
Olen miettinyt, mistä tuo voimakas tunnereaktio koronasta puhuttaessa kertoo. Onko vain niin, että nykyihmiselle normaalin elämän riskit ovat epänormaaleja? Haluaisimme kaiken olevan hallittavissa ja ennen kaikkea minun itseni vallassa. Meitä myös koko ajan kannustetaan tähän: terveellisesti elämällä estät sairastumisen. On ollut helppo kasvaa uskoon, ettei tuska meitä koske, jos vain elää ”oikein”.
Vaan miten kävi? Koronavirus, se pirulainen, tirin taria välitti meidän mallikelpoisuudestamme. Silti yritämme kovasti pitää kiinni itsekunnioituksestamme, ja luultavasti siksi meidän on niin vaikea luopua rajoituksista ja suosituksista.
Ajoittain tuntuu kuin jotkut oikein rehvastelisivat omalla korona-kunnollisuudellaan. ”Kumpi on tärkeämpi, lomamatka vai koronarokotus?” kyselevät porukat somessa. Tarkoitus on tietysti julistaa, kuinka itse luopui lomamatkastaan. Toisten maskinkäyttöä vahditaan kauppakeskuksissa. Miksi viime kesänä riittivät käsidesi ja turvaväli torjumaan taudin, muttanyt ei tunnu riittävän rokotuskaan?
”Sääntö-Suomi” todella rakastui koronaan, mutta rokotuspeiton suojissa meidän olisi syksyn aikana pystyttävä tuo julma rakastaja heivaamaan kyydistä ja tulemaan sen kanssa toimeen, ihan vaan kaveripohjalta.
Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Salon Seudun Sanomien kolumnipalstalla 10.7.21
Muun muassa Ilta-Sanomat kirjoitti 7.7. rokotusaikojen lykkäämisen olevan "ikävä ilmiö".