”Halikon Kärävuoren alle saattaa tulla vallihauta ja penger – valtuusto hyväksyi kiinteistöjen lunastamiseen tarvittavan lisämäärärahan ilman puheita”.
Näin otsikoi Salon Seudun Sanomat maanantai-iltana 16.5.2022 verkkouutisessaan. Seuraavana päivänä juttu oli myös paperilehdessä. Tieto valtuuston kokouksesta kiinnosti meitä, koska asumme Kärävuoren jyrkänteen juurella, ja kaupunki aikoo ostaa kotimme.
Tietomme olemme saaneet enimmäkseen lehtijutuista. Onneksi toimittajat ovat olleet kiinnostuneita poikkeuksellisesta tapahtumasta, jossa kymmeniä tonneja granaattia irtosi peruskalliosta ja syöksyi kahden talon pihaan.
Lehdistä luimme senkin, miten erään naapurin piharakennuksen katolle oli pudonnut jo aiemmin niin painava lohkare, että katto alkoi vuotaa. Asukkaan ilmoitus ei herättänyt ketään teknisessä virastossa. Matkaa kallionjuureen olisi ollut muutama sata metriä, ja reissulla olisi ehkä havahduttu tutkimaan asemakaava-alueen kalliota laajemmaltikin.
No, jossittelu on turhaa, mutta onnettomuuden nyt satuttua viestinnän pitäisi olla kaiken keskiössä.
Kun sitä ei ole, on luettava rivienvälejä kaupunginvaltuuston esityslistalta. Luottamushenkilöille lisämäärärahan tarvetta perusteltiin sillä, miten talojen lunastus tulee kaupungille halvemmaksi kuin kallion korjaaminen. Omistamansa kallion murenemista kaupunki ei olisi voinut estää, mutta viisi perhettä menetti kotinsa, eikä kuolemakaan ollut kaukana. Virallisissa teksteissä ei tunteille ole sijaa, mutta paikkamme pelinappuloina tuli selväksi.
Jopa oman kotimme tulevasta kaupasta piti lukea kaupunginhallituksen esityslistalta; meille siitä ei viestitty.
Myös entisten naapurien kuulopuheet ovat olleet merkittävä tietolähde. Jaossa on tiedonmurusia ja huhuja mahdollisista aikatauluista.
Näiden viime kuukausien aikana olen kirjoittanut kaupungin virkamiehille 3–4 sähköpostia. Niitä ei välttämättä kuitata saapuneiksi, eikä niihin aina vastata. Olen pyytänyt kaikille yhteisesti jaettavaa tietoa. Kerran soitin pihoilla liikkuvista onnettomuusturisteista. En soita enää.
Tuntuu kuin olisimme maaliskuun alun onnettomuuden ja sen nopean kriisihoidon jälkeen muuttaneet toiseen kaupunkiin.
Salo ei ole vaikenemisessaan poikkeus. Puhuessani viestinnästä johtamiskoulutuksissa kuulen jatkuvasti siitä, miten johtajalle ei yksinkertaisesti jää aikaa päätösten tekemisen lisäksi vielä niistä tiedottamiseen ”sinne sun tänne”.
Kriisiviestinnän haaste on juuri kriisin pitkittyminen. Hätätilakoneistoa on kunnissa harjoiteltu ja ”ensivaste” toimii. Sitten muut asiat kaatuvat viranhaltijoiden päälle, mutta asukkaiden elämä epätietoisuudessa jatkuu.
Näin kävi esimerkiksi koronapandemiassa. Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan oman asuinkunnan tai -kaupungin koronasta jakaman tiedon koki hyödylliseksi harvempi kuin joka kolmas vastaaja. Lähes joka neljäs piti tietoa hyödyttömänä.
Veikkaan, että kotikunnan ja -kaupungin jakamaa tietoa silti moni arvostaisi – jos sitä olisi tarjolla.
Kirjoitus on julkaistu Salon Seudun Sanomien Mielipide-palstalla sunnuntaina 22.5.2022
P.S. Samassa lehdessä oli SSS:n toimittaja Lasse Kylänpään hieno juttu "Geologinen aikapommi", jossa oli haastateltu Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti Arto Luttista, joka tutkii suurten tulivuorenpurkausten alkuperää. Kuvat jutussa ovat SSS:n kuvaajien Kirsi-Maarit Venetpalon ja Marko Mattilan. Aihepiiristä kiinnostuneille suosittelen lämpimästi lukuoikeuden hankkimista – tai käyntiä kirjastossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti