perjantai 6. helmikuuta 2015

Ministerikuvat ja etiikka kolaroivat

Ministeri Päivi Räsänen joutui maanantaina auto-onnettomuuteen. Kolari ei ollut ihan mitätön, sillä Räsänen kuljetettiin ambulanssilla Helsinkiin sairaalaan. (Ylen uutinen)
Töölön sairaalan ovella vastaanottamassa olivat tv-kamerat ja lehtikuvaajat. Salamavalojen räiskyessä kalpea Räsänen makasi avuttomana paareilla. Hän vietti yön tarkkailussa sairaalassa.
Keskiviikon Helsingin Sanomain pilakuvassa Karlsson vitsaili aiheella. Piirroksessa Räsänen makaa sairaalapedillä käsi ja jalka paketissa. Ovensuussa lääkäri sanoo toiselle: ”En tiennytkään että vääntö hallituksen perhepaketista oli noin rankka”.
Hah hah.
Ei naurattanut, ei yhtään.
Olen ollut lievän autokolarin jäljiltä terveyskeskuksessa, peloissani ja huolissani. Olen istunut perheenjäsenen vierellä sairaalassa peloissani ja huolissani.
Meistä melkein jokainen on. Eikö Karlsson koskaan ole kokenut huolta läheistensä puolesta?
Eikö pilapiirtäjä tavoita sitä hätää, joka onnettomuuden uhrit ja heidän omaisensa valtaa? Olisiko moinen pilapiirros julkaistu vaikkapa Konginkankaan bussiturman jälkeen?
Ei tietenkään olisi julkaistu. Siellähän menehtyi ja loukkaantui nuoria ihmisiä, tavallisia ihmisiä, ei julkkiksia.

                                                                    * * *

Julkisuuden henkilön yksityisyyden suoja on alentunut. Tätä ei ole kirjattu mediaetiikkaa sääteleviin Journalistin ohjeisiin. Silti me Julkisen sanan neuvoston jäsenet tulkitsemme tällä tavalla kanteluita, joissa vedotaan yksityisyyden suojaan. Julkisessa asemassa toimivan on kestettävä toimiinsa ja henkilöönsä kohdistuvaa julkisuutta ja kritiikkiä.
Suomalaiset tiedotusvälineet ovat olleet eurooppalaisessa mittakaavassa erityisen kilttejä esimerkiksi ministerien ja muiden poliitikkojen yksityisyyselämää kohtaan. Oikeudessa yksityisyyden rajoja on piirretty varsin tiukoiksi, mistä Suomi on saanut useamman kerran noottia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa.
Journalistin ohjeissa todetaan selkeästi, että ”sairaus- ja kuolemantapauksissa sekä onnettomuuksien ja rikosten uhreista tietoja hankittaessa ja uutisoitaessa on aina noudatettava hienotunteisuutta”.
Ministerin Räsäsen avustaja vetosi turhaan toimittajiin, ettei Räsäsen ambulanssi- ja sairaalakuvia julkaistaisi. Yksityiselämään kuuluvia arkaluonteisia seikkojakin saa julkaista, jos niillä on poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä. Ministerin auto-onnettomuus on ehdottomasti sellainen asia. Niin kurjalta kuin meistä monesta tuntuikin nähdä avuton, pelokas ihminen silmästä silmään tv-ruuduissa ja lehtikuvissa, ministerin kuvien julkaisulle oli perusteensa.
Sen sijaan leikinlasku kenenkään vakavalla onnettomuudella ei kuulu hyviin tapoihin. Sellainen lähentelee vahingoniloa. Ministerin hädällä ja pelolla ilottelu on vain julmaa.

Ulla Järvi


                   Kirjoitus on julkaistu Salon Seudun Sanomien kolumnipalstalla 6.2.2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti