Omikron ja sairaaloiden kriisi

Omikron vie harvoin sairaalaan, mutta pelottelu sairaanhoidon kantokyvyn vaarantumisesta jatkuu. Uhkan jatkuva toistaminen voi heikentää ihmisten luottamusta paitsi mediaan, myös viranomaisiin, joiden julkiset erimielisyydet ovat jo muutenkin kiusallista seurattavaa.

 

”Koronaviruspotilaiden määrä on HUS:n sairaaloissa aiempien epidemiahuippujen tasolla”, tiedotti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johto 17. tammikuuta. ”Koronatapaukset ovat voimakkaassa kasvussa Varsinais-Suomessa”, otsikoi Salon Seudun Sanomat keskiviikkona sairaanhoitopiirin tiistaisesta (18.1.) tiedotteesta kertoessaan.

 

Herkästi tarttuva omikron jyllää hurjana. Tehohoidossa koronapotilaita oli alkuviikosta koko maassa 64, ja ihmisiä myös menehtyy tautiin. Rokottamattoman ihmisen riski joutua tehohoitoon koronaan sairastuessaan on 33-kertainen kahdesti rokotettuihin verrattuna.

 

Tiedottamisessa koettiin kuitenkin ratkaiseva muutos, kun sairaalat ovat alkaneet julkaista arvioita siitä, kuinka moni potilas on tullut sairaalahoitoon koronaviruksen vuoksi tai ”vain sen kanssa”. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilän mukaan Tyksin 19 koronapotilaasta puolet on joutunut hoitoon koronaviruksen aiheuttamien vakavien oireiden vuoksi. Muut ovat esimerkiksi synnyttäjiä, psykiatrisia ja traumapotilaita, joilla korona on sivulöydös. 

 

Tyks oli tiedotuslinjassaan ensimmäisten joukossa. 18. tammikuuta HUS arvioi tiedotteessaan, että 20–30 prosenttia sairaalassa olevista 132 koronapositiivisesta potilaasta ei ole tullut hoitoon nimenomaisesti koronan takia. Koronatartunta oli tuolla hetkellä aiheuttanut siis noin sadan ihmisen sairaalahoidon. Vaikealla influenssakaudella tilanne voi hetkellisesti olla yhtä paha.

 

Onko niin, että enää vain tehohoidon suurempi tarve erottaa koronapandemian influenssaepidemiasta? Kriisitietoisuuttamme kuitenkin pidetään yllä, koska yli puolet sairaalahoidossa olevista koronapotilaista makaa HUS:n sairaaloissa. Maamme suurimmat mediatoimitukset sijaitsevat Helsingissä, ja heille on tutumpaa kipaista kameran kanssa HUS:iin kuin Kuopion tai Oulun keskussairaaloihin – Kokkolasta tai Savonlinnasta puhumattakaan.

 

Nyt on aiheellista kysyä, onko mediajulkisuudessa annettu tilannekuva oikea? Tartuntojen valtava määrä on riski yhteiskunnan toiminnoille, mutta sairaalahoidosta on annettava todenmukaista tietoa. 

 

Samaan aikaan moni tunnollinenkin suomalainen kipuilee tiukkojen rajoitusten kanssa. Miksei teatteriin, konserttiin, elokuviin tai urheilutapahtumaan voi mennä koronapassin turvin, maski kasvoilla istumaan omalle paikalleen, jos todennäköisimpänä riskinä on saada itsekseen paraneva infektiotauti?

 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on lehtitietojen mukaan valmistelemassa siirtymistä uuteen tilastoimiseen. Pyrkimys on kuvata koronan aiheuttamaa todellista tautitaakkaa. Tämä olisi varmasti tervetullut uudistus – ihan näin terveysviestinnän näkökulmastakin. 

 

Jatkuva paniikkinappulan painaminen tai sillä pelottelu vie uhkauksilta terän. Samalla koronankieltäjät saavat valmista materiaalia somekirjoituksiinsa, kun viranomaisten antamat luvut ovat tulkinnanvaraisia. 

                        Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Salon Seudun Sanomien kolumnipalstalla 22.1.2022. Tähän kirjoitukseen on lisätty päivämääriä.

 

Klikkiotsikko saa houkuttaa, mutta ei johtaa harhaan

Julkisen sanan neuvoston kokoukset ovat aina melkoisia eettisiä maratoneja. Kanteluja tulee käsiteltäväksi laidasta laitaan – oikein helppoja niistä ovat aniharvat. Silloin kyseessä on pääsääntöisesti selvästi langettava, eli neuvosto toteaa tiedotusvälineen rikkoneen Journalistin ohjeita.
Se taas on aina ikävä ratkaisu – näin toimittajajäsenelle. Kun sitä kuitenkin tahtoisi aina luottaa, että media pysyttäytyy faktoissa ja toimii eettisesti harkiten.

Useimmat tapaukset kuitenkin vaativat pitkää pohdintaa ja monipolvista keskustelua. Lähes joka kokouksessa käy niin, että oma mielipide ratkaisussa vaihtuu omasta ensimmäisestä näkemyksestä, kun kuuntelee toisten neuvoston jäsenten näkemyksiä. Joskus taas oman perustelunsa huomaa vaikuttavan toisten jäsenten ratkaisuihin.

Neuvoston keskusteluita ei jäsenten tule ruotia julkisesti, vaikka me muutoin puolustammekin jokaisen sananvapautta – kuten tässä Postin pääluottamusmiehen sananvapautta puolustavassa lausumassa. Sananvapauteen kuuluu aina myös vastuullisuus sen käyttämisessä.

Neuvoston jäsenen omaa sananvapautta voi käyttää esimerkiksi JSN:n julkaisemalla blogipalstalla. Kynnys oman blogipostauksen tekemiseen tosin on hurjan korkea. Joka kerta miettii, onko omalla kokemuksella ja näkemyksellä yleistä arvoa. Nyt kuitenkin ratkaisin itseni likoon laittamisen puolesta. Huomasinhan, että ovat ne muutkin kyllästyneet pelkästään klikkauksia etsivään  otsikointiin.

Älä siis unohda hammastahnaa – äläkä faktoja!

Ministerikuvat ja etiikka kolaroivat

Ministeri Päivi Räsänen joutui maanantaina auto-onnettomuuteen. Kolari ei ollut ihan mitätön, sillä Räsänen kuljetettiin ambulanssilla Helsinkiin sairaalaan. (Ylen uutinen)

Töölön sairaalan ovella vastaanottamassa olivat tv-kamerat ja lehtikuvaajat. Salamavalojen räiskyessä kalpea Räsänen makasi avuttomana paareilla. Hän vietti yön tarkkailussa sairaalassa.

Keskiviikon Helsingin Sanomain pilakuvassa Karlsson vitsaili aiheella. Piirroksessa Räsänen makaa sairaalapedillä käsi ja jalka paketissa. Ovensuussa lääkäri sanoo toiselle: ”En tiennytkään että vääntö hallituksen perhepaketista oli noin rankka”.

Hah hah.

Ei naurattanut, ei yhtään.

Olen ollut lievän autokolarin jäljiltä terveyskeskuksessa, peloissani ja huolissani. Olen istunut perheenjäsenen vierellä sairaalassa peloissani ja huolissani.

Meistä melkein jokainen on. Eikö Karlsson koskaan ole kokenut huolta läheistensä puolesta?

Eikö pilapiirtäjä tavoita sitä hätää, joka onnettomuuden uhrit ja heidän omaisensa valtaa? Olisiko moinen pilapiirros julkaistu vaikkapa Konginkankaan bussiturman jälkeen?

Ei tietenkään olisi julkaistu. Siellähän menehtyi ja loukkaantui nuoria ihmisiä, tavallisia ihmisiä, ei julkkiksia.

                                                                    * * *

Julkisuuden henkilön yksityisyyden suoja on alentunut. Tätä ei ole kirjattu mediaetiikkaa sääteleviin Journalistin ohjeisiin. Silti me Julkisen sanan neuvoston jäsenet tulkitsemme tällä tavalla kanteluita, joissa vedotaan yksityisyyden suojaan. Julkisessa asemassa toimivan on kestettävä toimiinsa ja henkilöönsä kohdistuvaa julkisuutta ja kritiikkiä.

Suomalaiset tiedotusvälineet ovat olleet eurooppalaisessa mittakaavassa erityisen kilttejä esimerkiksi ministerien ja muiden poliitikkojen yksityisyyselämää kohtaan. Oikeudessa yksityisyyden rajoja on piirretty varsin tiukoiksi, mistä Suomi on saanut useamman kerran noottia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa.

Journalistin ohjeissa todetaan selkeästi, että ”sairaus- ja kuolemantapauksissa sekä onnettomuuksien ja rikosten uhreista tietoja hankittaessa ja uutisoitaessa on aina noudatettava hienotunteisuutta”.

Ministerin Räsäsen avustaja vetosi turhaan toimittajiin, ettei Räsäsen ambulanssi- ja sairaalakuvia julkaistaisi. Yksityiselämään kuuluvia arkaluonteisia seikkojakin saa julkaista, jos niillä on poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä. Ministerin auto-onnettomuus on ehdottomasti sellainen asia. Niin kurjalta kuin meistä monesta tuntuikin nähdä avuton, pelokas ihminen silmästä silmään tv-ruuduissa ja lehtikuvissa, ministerin kuvien julkaisulle oli perusteensa.

Sen sijaan leikinlasku kenenkään vakavalla onnettomuudella ei kuulu hyviin tapoihin. Sellainen lähentelee vahingoniloa. Ministerin hädällä ja pelolla ilottelu on vain julmaa.

Ulla Järvi

                   Kirjoitus on julkaistu Salon Seudun Sanomien kolumnipalstalla 6.2.2015