torstai 19. marraskuuta 2015

Klikkiotsikko saa houkuttaa, mutta ei johtaa harhaan

Julkisen sanan neuvoston kokoukset ovat aina melkoisia eettisiä maratoneja. Kanteluja tulee käsiteltäväksi laidasta laitaan – oikein helppoja niistä ovat aniharvat. Silloin kyseessä on pääsääntöisesti selvästi langettava, eli neuvosto toteaa tiedotusvälineen rikkoneen Journalistin ohjeita.
Se taas on aina ikävä ratkaisu – näin toimittajajäsenelle. Kun sitä kuitenkin tahtoisi aina luottaa, että media pysyttäytyy faktoissa ja toimii eettisesti harkiten.

Useimmat tapaukset kuitenkin vaativat pitkää pohdintaa ja monipolvista keskustelua. Lähes joka kokouksessa käy niin, että oma mielipide ratkaisussa vaihtuu omasta ensimmäisestä näkemyksestä, kun kuuntelee toisten neuvoston jäsenten näkemyksiä. Joskus taas oman perustelunsa huomaa vaikuttavan toisten jäsenten ratkaisuihin.

Neuvoston keskusteluita ei jäsenten tule ruotia julkisesti, vaikka me muutoin puolustammekin jokaisen sananvapautta – kuten tässä Postin pääluottamusmiehen sananvapautta puolustavassa lausumassa. Sananvapauteen kuuluu aina myös vastuullisuus sen käyttämisessä.

Neuvoston jäsenen omaa sananvapautta voi käyttää esimerkiksi JSN:n julkaisemalla blogipalstalla. Kynnys oman blogipostauksen tekemiseen tosin on hurjan korkea. Joka kerta miettii, onko omalla kokemuksella ja näkemyksellä yleistä arvoa. Nyt kuitenkin ratkaisin itseni likoon laittamisen puolesta. Huomasinhan, että ovat ne muutkin kyllästyneet pelkästään klikkauksia etsivään  otsikointiin.

Älä siis unohda hammastahnaa – äläkä faktoja!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti