Norsunluutorneihin ei voi enää piiloutua

”Lääkärin ei pidä politikoida eikä humanistin puuttua fyysikoiden kiistoihin”, neuvoivat akateemisia asiantuntijoita Acatiimi-lehdessä (2/16) Turun yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskinen ja valtio- opin professori Matti Wiberg. ”Erityisen pidättyväinen oman tieteenalan ja työnantajan ilmoittamisessa pitää olla tilanteissa, joissa ei ole kyse oman tieteenalan asioista”, miehet muistuttivat.

Tieteentekijöiden ammattilehden keskustelua-palstalla kirjoittaneiden professoreiden mukaan tutkijoiden on erotettava tieteen popularisointi yhteiskunnallisten arvojen edistämisestä. Syytä olisi pitäytyä tosiasiaväitteissä ja kieltäytyä ennustuksista.
Kirjoituksessa on yksityiskohtainen taulukko siitä, millaisissa julkisissa yhteyksissä yliopiston asiantuntijan olisi soveliasta ilmaista tutkintonsa, asemansa, tieteenalansa ja työnantajansa. Esimerkiksi tiedotusvälineiden haastatellessa tutkijaa tämä ei saisi ilmaista työnantajaansa tai omaa tutkimusalaansa. Yliopistoa ei tulisi mainita myöskään asiantuntijan kirjoittaessa muistioita ulkoakateemiselle taholle tai esiintyessä viihdetilaisuudessa. Julkinen kommentointi edellyttäisi myös sen pohtimista, olisiko ylipisto tutkijansa kanssa ”samaa mieltä”.
Professorit perustelevat rajoituksiaan yliopiston maineella, jota epäpäteviä lausuntoja antavat asiantuntijat saattavat horjuttaa. Huonosti harkittu lausunto voi tuhota tietysti myös tutkijan oman maineen, mihin suuri vaara on varsinkin nuorilla tieteenharjoittajilla, joilla ”omaan ammattikuntaan sosiaalistuminen ja alan ammattieettisen koodin oppiminen on vielä kesken”.
Olen itsekin osallistunut tästä kirjoituksesta syntyneeseen laimeahkoon keskusteluun. Näyttää siltä, ettei professoreiden laatimaa ohjeistusta ole otettu erityisen vakavasti. Edes Turun yliopisto ei ole ottanut kantaa – emme siis tiedä, onko yliopisto professoriensa kanssa samaa vai eri mieltä.
Tuoreessa kirjassaan Julkinen tiede Helsingin yliopiston viestinnän professori Esa Väliverronen muistuttaa, ettei tieteellä ole koskaan ennen ollut niin laajaa ja korkeasti koulutettua yleisöä kuin nyt. Yleisö on myös kriittisempää ja vaatii instituutioiltaan enemmän . Tiedettä kohtaan tunnettua luottamusta ei voi pitää annettuna, vaan tieteen auktoriteetit ovat kohdanneet luottamuspulaa, mistä esimerkkeinä ovat muun muassa rokotuskriittisyys ja -vastaisuus, geenimuuntelua kohtaan tunnettu epäluulo sekä vilkas ja kärkäs ravitsemuskeskustelu.
Tällaiset luottamuskuprut haastavat tieteen edustajat aivan uudenlaiseen vuorovaikutukseen. Väliverrosen mielestä tieteen instituutioiden onkin vastattava kansalaisten ”tyhmiin kysymyksiin” aiempaa avoimemmin ja tasa-arvoisemmin.
Näin viestinnän ammattilaisena on helppo olla professori Väliverrosen kanssa samaa mieltä. Perinteinen ylhäältä alas suuntautuva viestintä koetaan väistämättä ylimieliseksi ja salamyhkäiseksi. Vuoropuhelusta kieltäytyminen johtaa luottamuspulaan, mistä löytyy merkkejä aina maan korkeinta poliittista johtoa myöten. Valveutuneet kansalaiset haluavat olla elävässä keskustelussa tieteen edustajien kanssa. Tutkijoita haastetaan paitsi popularisoimaan tutkimustensa tuloksia, myös ottamaan kantaa, arvioimaan ja arvottamaan – joskus jopa ennustamaan.
Tuntuisikin kummalliselta, että esimerkiksi lääkärit eivät voisi olla avoimesti mukana arvioimassa sote-uudistuksen vaikutuksia tai osallistua keskusteluihin huuhaa-dieettien vaaroista tai rokotusvastaisuuden ongelmista. 
Fiksua argumentointia ja nykyjulkisuuden pelisääntöjä on opeteltava, ei suinkaan kaihdettava. Tieteen norsunluutorneihin vetäytymisen aika on ohi. 

         Kirjoitus on julkaistu Suomen lääkärilehden kolumnipalstalla 22.4.2016

Tutkija ihmisenä julkisuudessa

Acatiimi 2/16 -lehdessä Turun yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskinen ja valtio-opin professori Matti Wiberg esiintyivät työnantajansa nimissä jakaen ohjeita tutkijoiden julkiseen esiintymiseen. Varsin kova on tämä "Turun yliopiston kanta" työntekijöidensä sananvapauteen!

Koskisen ja Wibergin kirjoituksen mukaan tutkijat eivät saisi esimerkiksi tiedotusvälineiden heitä haastatellessa ilmaista työnantajaansa tai omaa tutkimusalaansa. Julkinen kommentointi edellyttäisi sen pohtimista, olisiko työnantaja tutkijansa kanssa "samaa mieltä".

Miehet myös rajoittaisivat etenkin akateemisen yhteisön nuorten jäsenten sananvapautta.

Koskinen ja Wiberg ovat itse asiantuntijoita, joilta pyydetään säännöllisin väliajoin kommentteja mediaan. Molemmat ovat myös tunnettuja asioiden kärjistäjiä ja mielellään provosoivat julkista keskustelua näkemyksillään. Tarkistivatko he Acatiimin kirjoitusta varten, mikä on "yliopiston mielipide"?

Tutkijoiden, kuten kaikkien työelämässä mukana olevien ihmisten on hyvä muistaa, että työntekijää koskee lojalisuusperiaate, jonka mukaan työntekijän on toiminnassaan vältettävä kaikkea, mikä on ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä kohtuuden mukaan vaadittavan menettelyn kanssa. Kuitenkin esimerkiksi oikeusasiamies on nähnyt tutkijan sananvapaudella yhtymäkohtia toimittajien sananvapauteen, joka on saanut Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessa erityisen suojatun aseman lehdistön yhteiskunnallisen tehtävän johdosta.

Suomessa sananvapautta vaaliva Julkisen sanan neuvosto on 2000-luvulla puuttunut kolme kertaa sananvapauden loukkauksiin antaen niistä erityisen lausuman. Vuonna 2008 neuvosto tähdensi sananvapauden kuuluvan myös virkamiehille, koska "virkamiesten osallistuminen alaansa koskevaan julkiseen keskusteluun on omiaan edistämään yleiseltä kannalta tärkeän tiedon välitystä". Vuonna 2012 JSN muistutti, ettei sanan- ja mielipiteen vapaus tarkoita, että mitä tahansa voi sanoa tai julkaista, mutta että esimiehillä ei ole oikeutta pelkän asemansa perusteella mielivaltaisesti rajoittaa työntekijän sananvapautta. Mediahan kantaa oman vastuunsa haastateltavien lausunnoista noudattamalla Journalistin ohjeita ja lainsäädäntöä.

Tuorein sananvapaus-lausuma on vuodelta 2015, jolloin Posti antoi varoituksen lehdessä esiintyneelle pääluottamusmiehelle. JSN painotti, että jokaisella on perustuslaillinen oikeus sananvapauteen ja kenenkään ennalta estämättä ilmaista mielipiteensä julkisuudessa. "Tämä periaate on demokraattisen sivistysvaltion perusta", lausui Julkisen sanan neuvosto.

Kun sivistysvaltioissa on tapana korottaa sananvapaus perustavaa laatua olevaksi arvoksi, sisältää tämä myös vastuun. Nykyisen kaltainen sosiaalinen media on usein hyvin epäsosiaalinen media, ja siellä fiksukin ihminen voi provosoitua ja provosoida harkitsemattomiin kannanottoihin. Näistä ylilyönneistä on keskusteltu muun muassa Valtion virkamieseettisessä neuvottelukunnassa. Silti sielläkään ei haluta ohittaa sananvapautta.

Toukokuussa Suomeen kokoonnutaan UNESCO:n Lehdistönvapauden päivän päätapahtumaan. Maailma katsoo jälleen Suomeen ihaillen matalaa korruptiota, koulutettua virkamieskuntaamme, korkeakoulutettuja opettajiemme ja moniarvoista mediaamme. Nämä ovat taisteltuja ja koeteltuja saavutuksia, joiden takana ovat olleet ajoittain kärjekkäästikin kantaa ottava tiedeyhteisö ja moniääninen media.

Parhaillaan sananvapautta ja yliopistojen arvovaltaa eivät todellakaan pahiten uhkaa työpaikkansa ylpeinä julkisesti ilmoittavat tutkijat. Vihasivustot, denialismi, talouskurimus ja henkisen ilmapiirin lamaannus ovat tuhannesti tuhoisampia.

 Kirjoitus on julkaistu Acatiimi-lehdessä (3/16) kommenttina Wibergin ja Koskisen juttuun.

P.S. Minäkin asemoin kirjoituksessa itseni seuraavasti: FT, Pääsihteeri, Suomen tiedetoimittajain liitto

Julkisen sanan neuvoston ja Valtion virkamieseettisen neuvottelukunnan jäsen