Sääntö-Suomi rakastui koronaan

Sehän alkoi pienestä flirtistä – kuten rakkaustarinat usein. Kuultiin huhuja muukalaisesta, joka tulee ja kaataa. Pian se suorastaan vyöryi päällemme – Kurittaja Kiinasta, Tirolin Tukehduttaja, Embolia Espanjasta.

Sääntö-Suomi rakastui koronaan tavalla, jota harva olisi osannut ennustaa.

 

Kun kotimaastamme puhutaan ”sääntö-Suomena”, sävy on pilkallinen. 

 

Vuonna 2015 Juha Sipilän hallitus julisti karsivansa rajoituksia ja sääntöjä omissa norminpurkutalkoissaan. Pari vuotta myöhemmin hallitus ilmoitti poistaneensa kaikkiaan 303 normia. Kuulostaa paljolta, mutta muistammeko muita kuin parkkikiekon muodon vapauttamisen? Niin, ja tietenkin taksilupien vapauttamisen!

 

Kevät 2020 palautti sääntö-Suomen taas kunniaan. Koronaviruspandemian leviämisen estäminen merkitsi poikkeuslupalainsäädäntöä. Koulut ja päiväkodit suljettiin, hoivakodit ja sairaalaosastot eristettiin, harrastustoiminta kiellettiin ja kulttuuri– ja urheilutapahtumien järjestäminen estettiin. Ravintoloihin ja kahviloihin ei saanut jäädä syömään eikä kirjastoista lainata kirjoja. 

 

Ilta toisensa jälkeen ja aamu aamun perään löysimme itsemme kuuntelemassa ministereitä, virkamiehiä ja tutkijoita, noita rakkauden apostoleja. He selittivät meille, miten kahden metrin turvaväli on parempi kuin metrin. He saivat meidät ymmärtämään, että ikäihmisten on terveellisempää pysyä karanteenissa kuin tavata lapsiaan, lapsenlapsiaan ja ystäviään. 

 

Mitä kovempia sääntöjä meille annettiin, sitä lujemmaksi rakkautemme niihin vahvistui. Aloimme vahtia toisiamme. Komensimme kaupassa vieraita ihmisiä pysymään kauempana. Paikallisessa Prismassa yskivää naista heitettiin juustolla. Nuoremmat huutelivat puistossa istuville mammoille turvaväleistä. Lääkärit ja tutkijat ryhtyivät somessa keskenään tukkanuottasille kasvomaskien etujen tieteellisen näytön asteesta. 

 

Vanhat ja sairaat joutuivat kuolemaan vieraiden ihmisten keskellä tai ihan yksin, sillä omaiset eivät saaneet turvallisuussyistä käydä heitä katsomassa – kuin korkeintaan hetken. Tässä kohdassa monen rakkaus koronarintamaan joutui koetukselle. Ihanko totta itsekin karanteenissa elävä mamma ei saa tavata sairasta miestään, mutta viikoittain vaihtuvat hoitajat ja siivoojat voivat vapaasti hyöriä puolison vierellä? Sääntö-Suomi painotti tämänkin kuuluvan rakkauteen.

 

Kun korona-rakas vuosi sitten osoitti kyllääntymisen merkkejä, säntäsimme ulkoilmakonsertteihin ja sukulaisia tapaamaan. Lyhyt vapauden huuma taittui syksyllä koronan paluuseen – ja kohta olimme pahemmassa jamassa kuin koskaan.

 

Puolitoista vuotta tätä sairasta rakkaussuhdetta, ja alistumme peittämään kasvomme, emmekä koskettele ystäviä ja sukulaisia. Korona on saanut meidät kaihtamaan vieraita ihmisiä. 

Sääntöjä on milloin höllennetty, milloin kiristetty, mutta millään emme tahtoisi niistä vieläkään luopua. Ravintoloiden aukioloa pidennetään tunti kerrallaan, rokotettukaan ei saa unohtaa väistelyä ja maskia, ja julkisia tiloja koskee eri maakunnissa niin monta erilaista sääntöä, ettei itse Krista Kiurukaan taida pysyä niiden perässä.

 

Meidän on tunnustettava yhteen ääneen sääntöuskovaisuutemme: Huonokin sääntö on parempi kuin ei sääntöjä ollenkaan.

 

Nyt keskellä kukkeinta alkukesää makaamme riippumatossa voipuneina tuon pyörremyrskyn lailla tulleen rakastajan jäljiltä. Ei kai se meitä nyt vain jätä? 

 

Sääntö-Suomen rakkaudesta koronaan on tullut on-off-suhde. On nimittäin mahdollista, että tuo julma kurmoottaja tulee vielä takaisin, ehkä jo ensi talvena. Silti jo riippuvuudeksi muuttuneen suhteen uudelleen lämmittely kieltämättä arveluttaa…

 

Onhan äitikin sanonut: Yhden koronan perään ei kannattaisi itkeä, uusia viruksia tulee aina!

 

 

 

 

Journalismi ei nielaissut VTV:n kapulakieltä

Valtiontalouden tarkastusviraston ja sen johdon toiminnasta kertoneet uutiset ovat olleet karmaisevaa luettavaa. Toimittajat herättivät yleisön huomion tirkistelynhalua tyydyttävillä jutuilla pääjohtajan stailauspalveluista, mutta sittemmin selvitykset ovat edenneet kovempaan kamaan, viraston ytimessä olevaan tarkastustoimintaan.  

 

   Jutut ovat olleet karmaisevia – tutkivaa journalismia parhaimmillaan. 

   Vaikka yhteisten varojen epäasiallisesta käytöstä ja sen valvonnan puutteista kertovat tiedot harmittavat, minä suutuin lopullisesti tästä Helsingin Sanomain jutusta (9.4.21). Se kertoi Jyrki Kataisen hallituksen vuonna 2014 päättämän ja vuonna 2017 toteutetun perustoimeentulouudistuksen arvioinnin etenemisestä VTV:ssa.

    Palkitun toimittajan Paavo Teittisen jutun perusteella voi päätellä, että loppuvuodesta 2019 VTV:ssa käytiin tahtojen taistelu, jossa punakynä heilui ja wordin yliviivausohjelma oli kovassa käytössä. 

Toimittaja Paavo Teittinen kertoi Helsingin Sanomain jutussaan, miten alkuperäistä VTV:n tarkastuskertomusta toimeentulouuditustuksesta muokattiin. (Näyttökuva 9.4.21)

Jutussa esitettiin otteita, miten "siivous" käytännössä VTV:ssa tapahtui: negatiivisia sanamuotoja korvattiin neutraaleilla. Osa kielteisistä verbeistä ja adjektiiveista kylmästi yliviivattiin. (Näyttökuva, HS 9.4.21)

   Kansalaiset kyllä olivat nähneet, että toimeentulohakemusten käsittelyn siirto kuntien sosiaalitoimistoista Kelalle epäonnistui katastrofaalisella tavalla. Ihmiset jäivät rahattomiksi kuukausi toisensa perään. Kelan työntekijöille kasautui työtä, jota he eivät vielä osanneet kunnolla tehdä jo johon heitä ei oltu palkattu riittävästi. 

   Paavo Teittisen kirjoittamassa Helsingin Sanomain jutussa siteerataan alkuperäisen tarkastuskertomuksen tehnyttä tuloksellisuustarkastusneuvos Taina Rintalaa, joka totesi: ”Kertomuksesta otettiin pois ja muutettiin suurin osa huomioista, jotka olivat kriittisiä suoraan Kelaa kohtaan”.

   Entä miten Valtion tarkastusvirasto sitten halusi asiat esitettävän? Tiedotteen otsikko ainakin väännettiin käsittämättömäksi virkamiesjargoniksi. Ingressin mukaan uudistuksessa "tunnistettiin merkittäviä riskejä" ja tarkastuksen perusteella niiden havaittiin "osittain toteutuneen". 

     Tiedote oli tosiaan yhtä vesitetty kuin sitä kuvittanut Senaatintori.

(Näyttökuva, VTV:n verkkosivut 27.1.20)

     VTV:n toimeentulotukiuudistuksen arviointia koskevassa tiedotteessa (27.1.20)  muotoillaan asioita tällä tavoin: "Uudistus on lisännyt Kelan ohella myös muiden viranomaisten työtä, mikä välillisesti lisää toimeenpanon muutoksesta aiheutuvia kustannuksia. Viranomaisvaikutukset arvioitiin lain valmisteluvaiheessa suppeasti eikä uudistuksen vaikutuksia toimeentulotukiasiakkaiden kanssa työskenteleviin viranomaisiin tunnistettu riittävästi."

    VTV:n arviointiraporttia oli edeltänyt laaja lausuntokierros. Lausunnot ovat julkisesti luettavissa.

    Kuntaliiton omassa lausunnossa (3.12.19) todetaan muun muassa seuraavasti: "Toimeentulotuen toimeenpanon yksityiskohdista ja käytännön laintulkinnoista olikin tosiasiallisesti hyvin vähän konkreettista tietoa ennen siirtoa, mistä syystä jotkin ennen siirtoa piilossa olleet ilmiöt ovat nyt tulleet näkyviksi... Tulevissa lakiuudistuksissa tulisikin selvittää huomattavasti tarkemmin tosiasiallisia soveltamiskäytäntöjä, jotta vaikutusarvioinneissa ja toimeenpanossa voitaisiin onnistua paremmin. On siis todella oleellista, miten, mistä ja millaisella kysymyksenasettelulla vaikutusarviointeja tehdään."

   Sen sijaan raportin kieltä Kuntaliitossa ymmärrettiin: "Kokonaisuutena tarkastusraporttiluonnos on laadittu hyvällä ja ymmärrettävällä kirjoitustyylillä ja siihen tutustuminen on helppoa ja sujuvaa. Toisaalta valittu tarkastusnäkökulma on melko suppea ja kerätyt aineistot eivät välttämättä anna kaikilta osin riittävän monipuolista kuvaa uudistuksen toteutuksesta ja sen vaikutuksiin johtaneista syistä."

  

    Juuttuiko kapulakieli median kurkkuun?

    Kun nyt on saanut tietää VTV:n toimintakulttuurista, on suorastaan pakko mennä lukemaan juttuja, jotka tehtiin VTV:n arviointiraportin julkistuksen jälkeen 2020. Nielikö media sen kapuloineen päivineen?

    Ainakaan Helsingin Sanomissa (27.1.20) ei hämäys mennyt läpi. Kataisen hallituksen iloisella ryhmäkuvalla luotiin ristiriita jutussa, jossa uudistuksen epäonnistuminen sanottiin moninverroin sievistelevää tiedotetta suoremmin:

(Näyttökuva, HS 27.1.20)

  Koska juttu julkaistiin samana aamuna kuin VTV:n tiedote, oli toimittaja Juha-Pekka Raeste tehnyt juttuunsa haastattelukierroksen jo hyvissä ajoin ennen raportin julkituloa. Kapulakieli ja vesitetyt arviot eivät päätyneet HS:n juttuun.   

  Totuuden nimissä on sanottava, että toki VTV:n editoidustakin raportista tehty tiedote sisälsi selvää kritiikkiä: "Lainvalmistelun yhteydessä ei tehty riittävän laajoja arvioita uudistuksen vaikutuksista muihin viranomaisiin. Tarkastus osoitti, että uudistus on vaikuttanut muun muassa TE-palvelujen asiantuntijoiden työhön sekä kasvattanut valitus- ja kanteluviranomaisten työmäärää, mikä lisää viranomaishallinnon kustannuksia."

    Helsingin Sanomain jutussa tosin kustannuksista puhuttiin selkokielellä eli numeroilla: 

(Näyttökuva, HS 27.1.20)

    Niin paljon kuin journalisteja joskus parjataankin, tässä VTV-casessa he ovat hoitaneet hommaansa todella hyvin. Ilman toimittajia – ja virkamieskunniaansa puolustavia VTV:n työntekijöitä – Valtiontalouden tarkastusvirasto olisi jatkanut valitsemallaan konsulttihenkisellä linjalla. Ja me kansalaiset olisimme tuudittautuneet hyrisemään, että yhteiskunnallinen päätöksenteko on sentään kohtuullisesti mallillaan.

Näkymätön tappaja – ja muita hurjia otsikoita

"Kuluttajatuotteissa voi piillä näkymätön tappaja"

Näin otsikoi ilta... 

EI, vaan Itä-Suomen yliopisto tiedotteensa 9. helmikuuta. Tiedote kertoi, miten käyttämämme kuluttajatuotteet, kuten ruoka, kosmetiikka ja vaatteet saattavat tietämättämme "olla pullollaan nanomateriaaleja". 

Tiedotteessa kerrottiin tieteellisestä artikkelista, jonka ensimmäinen kirjoittaja on tutkijatohtori Fazel A. Monikh Itä-Suomen yliopistosta. Yhteistyöhankkeessa oli havaittu, että nanomateriaalit kiinnittyvät tiukasti pieneliöihin, joita muut eliöt käyttävät ravinnokseen. "Näin nanomateriaalit lopulta päätyvät meidänkin ravintoketjuumme. Nanomateriaalit voivat myös muuttaa muotoaan ja kokoaan eliöiden sisällä ja niistä voi muodostua vaarallisia yhdisteitä, joka pystyvät läpäisemään soluja ja leviämään muihin elimiin", todettiin tiedotteessa. 

"Havaitsimme myös, että nanomateriaalilla on taipumus kertyä erityisesti aivoihin, mutta emme tiedä, läpäisevätkö ne aivoesteen", Monikh totesi tiedotteessa.

Pelottava ajatus! Ei ihme, että tiedotteen otsikko oli raflaava.

Journalistit otsikoivat toisin

Toimittajia syytetään usein ihmisten pelottelusta ja klikkiotsikoista. Kun yliopisto antaa näin suoran syötön lapaan, toimittajien uskoisi siihen innolla tarttuvan.

Vaan kuinkas sitten kävikään?

Tekniikan maailma otsikoi seuraavasti: Tutkijat varoittavat "aivoihin kertyvistä nanomateriaaleista", joita voi käyttää kuluttajatuotteissa ilman erillistä mainontaa.

Tekniikka & Talous otsikoi: Yliopisto varoittaa: Nanomateriaalit ovat aivoihin kertyvä tappava vaara, mutta niitä saa käyttää kuluttajatuotteissa miten huvittaa – edes ilmoitusvelvollisuutta ei ole.

Mediuutiset otsikoi: Nanomateriaaleilla on taipumus kertyä erityisesti aivohin – Tavallisten kuluttajatuotteiden nanomateriaalit ovat tuntematon ja huolestuttava turvallisuusriski.

Tiedotteen uutisoivat pääasiallisesti tekniikan ja talouden alan lehdet. Iltapäivälehdistä ei tuntunut löytyvän asialle kiinnostusta, ei myöskään muista valtamedioista.

Tiedeviestinnän näkökulmasta mielenkiintoinen havainto löytyy Alma-konserniin kuuluvien Mediuutisten ja Tekniikka&Talouden lehden juttujen perässä löytyvistä Lue myös -listauksista. Jutut ovat saman toimittajan tekemät, mutta toimituksissa on listattu hyvin eri tyyppiset nanoteknologiaa käsittelevät jutut lisälukemistoksi. Tekniikka & Talouden listalla (ylimpänä sinisellä) on nanohiukkasista ja -materiaaleista varoittavia juttuja, Mediuutisten listalla taas on nanoteknologian innovaatioista kertovia juttuja.

 

Tukes tarttui yliopiston väitteisiin

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, Tukes, pureskeli Itä-Suomen yliopiston tiedotetta parisen viikko ja lähetti maanantaina 22. helmikuuta oman mediatiedotteensa.

"Itä-Suomen yliopisto kertoi 9.2. kultananohiukkasilla tehdystä ansiokkaasta tutkimuksesta vesiympäristön ravintoketjussa. Toisin kuin tiedotteessa esitettiin, nanomateriaalien käyttöä säädellään lainsäädännöllä kuluttajatuotteissa. Tiedotteessa mainittu kansainvälinen tutkimus on keskittynyt tietyn tyyppisten kultananohiukkasten kulkeutumiseen ravintoketjussa levistä vesikirppuihin ja kaloihin. Tämän tutkimuksen perusteella ei voi tehdä johtopäätöksiä kultananohiukkasten tai muiden nanohiukkasten käyttäytymisestä ihmisten elimistössä tai myrkyllisyydestä ihmisille", todetaan Tukesin tiedotteessa.

Lisäksi Tukes muistutti poikkeuksellisen perusteellisessa tiedotteessaan, että "Valmistettujen nanomateriaalien käytöstä elintarvikkeissa pitää kertoa kuluttajille. Elintarviketietoasetuksen mukaan kaikki valmistettua nanomateriaalia sisältävät ainesosat on ilmoitettava selkeästi ainesosaluettelossa". Tällaisten ainesosien nimen jäljessä on oltava sana ”nano”.

Kun purkaa Itä-Suomen yliopiston alkuperäisen tiedotteen osiin, Tukesin tiedotteen lukemisen jälkeen nanohiukkasten tappavuudesta jää kovin pikkuriikkisiä väitteitä jäljelle.

Joku voisi myös kysyä, kuinka raflaavia otsikoita yliopistojen tiedotteissa kannattaa käyttää? Vaikka mediatilasta taistellaan, ja yliopistojenkin on rakennettava julkisuuskuvaansa, niin maltti olisi yhä valttia.

Alkuperäinen tutkimusartikkeli: 

Particle number-based trophic transfer of gold nanomaterials in an aquatic food chain.

Fazel A. Monikh, L. Chupani, D. Arenas-Lago, Z. Guo, P. Zhang, G. Krishna Darbha, E. Valsami-Jones, I. Lynch, M. G. Vijver 1, P. M. van Bodegom & W. J.G.M. Peijnenburg. https://doi.org/10.1038/s41467-021-21164-w

Koronarokotukseen kuollut hoitaja – ja muita somevalheita

 Kun entinen jääkiekkoilija Jere Karalahti postailee Instagramiin mielipiteitään koronarokotusten vaarallisuudesta ja varsinaisen koronataudin vaarattomuudesta, Iltalehti tekee siitä välittömästi jutun (27.12.20). 

Kun  "ex-teknoyrittäjä" Ossi Tiihonen postailee Twitteriin, kuinka vuonna 2020 salaliittoteoriat tulivat vihdoin todeksi ja miten kansa "alistumisen merkkinä" käyttää kasvomaskeja, mikään tiedotusväline ei toista hänen juttujaan.

 Kun mediapersoonana tunnettu arkkitehti Maria Nordin ryhtyy pitämään verkkokursseja tietoisuusharjoituksista ja elimistön puolustuskyvyn vahvistamisesta, iltapäivälehdet ja viikkolehdet tulvivat otsikoita. Juttujen tahti vain kiihtyi, kun Tuoteturvallisuuskeskus (Tukes) määräsi Nordinille uhkasakon harhaanjohtavista terveysväittämistä kurssien markkinoinnissa. Maria Nordin on kertonut itse kokevansa mediajulkisuuden enimmäkseen kriittisenä ja tuomitsevana. Silti jokainen hetki julkisuudessa kannattaa käyttää, koska verkkokurssien suosio edellyttää myös mediajulkisuutta.

Sen sijaan mikään tiedotusväline ei näytä kiinnostuneen vaikkapa Liisa Nuutisesta, joka julkisilla FB-sivuillaan sekä suljetussa Korona- ja rokotuskriittiset -ryhmässä levittää niin hurjia salaliittoteorioita, että pakko niitä on itsekin käydä tutkiskelemassa. 

Jouluna hänen FB-seinällään väiteltiin uutisesta, jonka mukaan Tiffany Dover -niminen sairaanhoitaja oli Yhdysvalloissa  kuollut saatuaan koronarokotteen. Hän toki pyörtyi julkisella videolla, mutta pian alkoivat levitä uutisia, että hoitajaparka on kuollut. Muun muassa USA Today -lehti teki faktantarkistuksen ja julkaisi jutun, että on kyse on rokotustenvastustajien levittämistä valheista, hoitaja elää ja jatkaa töitään. Muun muassa Doverin työnantaja, tennesseelainen sairaala, julkaisi videon, jolla hän esiintyy. Liisa Nuutisen FB-sivullekin näitä todisteita jaettiin, mutta siitä ei tuntunut olevan mitään apua. Yhä vain Nuutinen seuraajineen uskoo mieluummin valeuutista kuin faktauutista.

 

 Ei siis ihme, että nämä valejutut kuolleista hoitajista ja koronarokotuksen mukana kehoon asetettavasta mikrosirusta päätyvät nyt myös Facebook-ryhmiin, joissa on monenlaisia koronasta kiinnostuneita ihmisiä. Osa heistä on potilaita, osa pitkään oireilleita, osa muuten vain ryhmissä liikuskelevia. Osaa voisi pitää tahallisesti valeuutisia ja rokotuskriittistä materiaalia FB-ryhmiin tuottavina. Ryhmät, joissa on aktiivisia ja vastuullisia ylläpitäjiä, siivoavat valemateriaalit pois, mutta joukkoon jää mm. postauksia, joissa "vain kysytään" tai "vain ihmetellään".

 Mutta suuri kysymys on edelleen se, miten valeuutisiin ja suoranaisiin valheisiin pitäisi  reagoida vastuullista journalismia harjoittavissa tiedotusvälineissä? Onko mitään hyötyä tehdä juttu, jossa toistetaan esimerkiksi Jere Karalahden höpötykset? Onko vastuullista journalismia, jos hyödyttömän julkkisen valheita toistetaan, mutta pyydetään aito asiantuntija kommentoimaan niitä ja kumoamaan suurimmat valheet? Itse en olisi ilman sosiaalista mediaa ja Iltalehteä edes kuullut Karalahden valheista. 

 Mutta en olekaan insta-aktiivi enkä seuraa Karalahden elämänvaiheita. Silti huomattavan moni seuraa – ja sama porukka myös seuraa päivän uutisia juuri iltapäivälehdistä. Iltapäivälehdet ovat sitoutuneet noudattamaan Journalistin ohjeita, joten juttujen on pidettävä paikkaansa. Ja jos edes muutama ihminen edes vilkaisee immunologi Seppo Meren vastauksia, niin taas on ujutettu faktatietoa muutamalle ihmiselle.

                                                                * * *

 Kirjoitin somen jakamispalvelujen vastuusta ja mm. kaupallisten blogialustojen vastuuttomuudesta 14.12.20 julkaistussa Ylen kolumnissani. Kerroin yhtenä esimerkkinä ReadySteadyFlow-blogista, jossa on jaettu valheellisia väittämiä rokotuksista. Aiemmin Kaksplus-lehden sivustolla "Hei meillä valvotaan" -nimellä toiminut blogi joutui siirtymään sieltä pois rokotus-valheiden vuoksi lehden saatua Julkisen sanan neuvostolta langettavan päätöksen. Toki blogisti itse kertoi tehneensä tämän muuttoratkaisun.

 Ja kuinka ollakaan. Juuri samalle päivälle kolumnini ilmestymisen kanssa on päivätty ReadySteadyFlow-blogin päivitys, jossa blogiin pääasiallisesti kirjoittava Emmi kertoo, että oli puolisonsa Ramonin kanssa "pitkään pohdittuaan" päättänyt lopettaa tämän blogin, jossa käsiteltiin myös terveysaiheita, joiden kirjoittamisesta oli vastannut hänen miehensä. 

Blogi jatkaa nyt Emmi Anniina -nimisenä ja keskittyy perheeseen ja yrittämiseen. Terveysaiheita ei enää mainita.

 

Viljapossu kirjoitti kolumnin

"Ulla-Pulla"
"Viljapossu"
"Ulla Järven naamasta näkee, että pulla maistuu"

Kommentointi ulkomuodostani ryöhähti valtoimelleen lääkäri Antti Heikkilän Lääkkeetön elämä -Facebook-sivustolla muutama päivä sitten. Kuukausi aiemmin olin kirjoittanut Ylen kolumnistivuorollani Lääkkeetön elämä -sivustolla harjoitetusta seuraajiin kohdistuneesta kiusaamisesta.

Yhtäkkiä olin itse kiusattu.

Toki olin varautunut siihenkin, sillä Antti Heikkilän nykyisestä toiminnasta kirjoittavat toimittajat saavat kyllä osansa. Hän ottaa sivustollaan käsittelyyn niin toimittajia kuin tiedotusvälineitä, jotka kyseenalaistavat hänen toimintaansa lääketieteen ja ravitsemuksen asiantuntijana.

Kuitenkin kuluneen vuoden aikana myös hänen omat seuraajansa ovat joutuneet Heikkilän ilkeilyn kohteiksi. Keskusteluketjussa, jossa kaksi naista pohdiskeli omaa jaksamistaan tiukan vähähiilihydraattisen dieetin noudattamisessa sairauden ja äskettäisen leskeytymisen keskellä, Heikkilä vain vähätteli ja neuvoi ostamaan pullaa, jollei terve elämä kiinnosta. Erityisesti tämä keskustelu tuntui minusta todella kohtuuttomalta ja suorastaan epäeettiseltä toiminnalta.

Heikkilän kolumniani koskeva postaus oli sinänsä ihan perinteinen: kirjoitukseni oli liitetty "Ylen kampanjointiin", joka "asettaa suomalaiset hengenvaaraan" sekä kehotus varoa Yleä, "joka on todellinen fake media". Mutta se, mikä tästä aloituksesta seurasi, ylitti kyllä oman ymmärrykseni.

Seuraajat alkoivat analysoida valokuvaani. Antti Heikkilälle osoitettiin kommentti, jossa häntä kehotettiin lahjoittamaan minulle ilmainen ketokurssi. Mitä tekee lääkäri Heikkilä? Peukuttaa ja toteaa: "Toivoton tapaus".

Tästä sivuston ylläpitäjän kommentista alkoi pilkanteko, jollaista en ole koskaan elämässäni kokenut. Olin yhtäkkiä vapaata riistaa. Avasihan "Mestari itse" sille oman tilinsä. Seuraajat alkoivat suorastaan kilpailla sillä, kuka keksii ilkeimpiä kommentteja. 

Olen työskennellyt toimittajana pian neljä vuosikymmentä, ja parikymmentä vuotta olen myös tutkinut terveysviestintää ja terveysvalistusta. Olen kohtuullisen karaistunut ammatilliseen väheksymiseen, sillä ravitsemuksen lisäksi olen muun muassa kirjoittanut rokotuksista ja rokotusten vastustajista. Nämä teemat ovat sellaisia, joista toimittajat ja tutkijat ovat tottuneet vastaanottamaan ilkeilyä ja jopa uhkailua. Kuitenkin näin järjestelmällinen ja lääketieteen asiantuntijana esiintyvän mielipidevaikuttajan kannustama kiusaaminen on ollut totisesti uusi kokemus.

Toimittajien ja tutkijoiden kiusaamisen tarkoitus on tietenkin heidän vaientamisensa. Sama koskee esimerkiksi poliitikkoja ja virkamiehiä. Pääsääntöisesti ulkonäkö-kiusaaminen kohdistuu naisiin, useimmiten nuoriin naisiin. Minun kaltaiseni keski-ikäisen naisen kiusaaminen ei silti ole poikkeuksellista. Yleensä se tapahtuu juuri tällä tavoin; huumoriin piilotettuna. Oma sukupolveni muistaa esimerkiksi "kikkelikortin" tasa-arvo-asiain neuvottelukunnan Marianne Laxenille  ja "muumimamman käsilaukun", jota presidentti Tarja Halonen kantoi.

Minä en ole heidän kaltaisensa merkittävä ihminen, joten onneksi kiusaaminenkin on vain "ala-aste-tasoista" ivaamista. Mukavalta se ei silti tunnu. En hyväksy myöskään kiusaamisen vähättelyä, jota esimerkiksi toimittajapiireissä usein viljellään. Pitäisin itseäni tunteettomana ihmisenä, jos en saisi sanoa, että viljapossuksi nimittely tuottaa pahaa mieltä. 

Kiusaamisen vähättely on pahimmillaan ajattelua, jossa kiusattu "saa syyttää itseään, jos antaa periksi kiusaajilleen". Vähättelyn toisessa päässä on sekin ajatuskuvio, jota on tuputettu raiskatuille naisille, jotka "saivat syyttää itseään", kun pukeutuivat niin paljastavasti, että heitä pidettiin helppoina uhreina.

Olen kaikesta huolimatta onnekas, kavereissani on niitä "alakoulun isoja tyyppejä", jotka ovat nousseet kiusaajia vastaan. Itsekään en aio vaieta, enkä anna pienentää itseäni – en henkisesti enkä fyysisesti. Olen tehnyt itseni näkyväksi ihmiseksi myös Antti Heikkilän facebook-sivuilla.

EDIT 10.8.2020: Viimeisin käänne tässä kiusaamisessa oli, kun Antti Heikkilä esti minulta kommentointi-mahdollisuuden omalle sivulleen. Sehän on toki täysin sallittua. Ikävintä oli kuitenkin se, että Heikkilä poisti kaikki omat kommenttini, joissa yritin tehdä itseni näkyväksi, eläväksi ja tuntevaksi ihmiseksi.

     Viljapossut ja Ulla-Pullat hän toki jätti paikoilleen...

Musta ja valkoinen maailma

"Kun siskoni kävelee työpuvussaan amerikkalaisessa sairaalassa leikkaussaliin, hänet neuvotaan roskakorien luo. Eihän musta nainen nyt voi leikkaamaan tulla…"

Uzodinma Iwealan sanat ovat pysäyttäviä. Akateemisesta nigerialaistaustaisesta perheestä tulleen Iwealan ja hänen sisarustensa kokemukset ovat kuin kohtauksia vanhoista elokuvista. Katsomme niitä kauhistellen, mutta emme hevin näe rotuerottelua 2000-lukulaisessa valkoisessa arjessamme.

Kunnes joku tulee meitä vastaan ja kertoo.

Uzodinma Iweala seisoo tiedetoimittajain maailmankongressin esiintymislavalla Lausannessa kesällä 2019, alleviivaten kahta todellisuuttaan afrikkalaistyylisellä sinisellä silkkipuvullaan. Iweala vangitsee kuulijansa tarkkaan harkituilla lauseillaan. Kädet säestävät palkitun kirjoittajan puhetta – miten ilmaisuvoimaiset voivatkaan ihmisen kädet olla!

Kuva: Ulla Järvi

"Vaikka olen koulutukseltani lääkäri, tietoinen syntyperästäni ja ominaisuuksistani, menin minäkin tilaamaan sen geenitestin, jolla valkoihoiset nationalistit pyrkivät todistamaan ’puhtaan euraasialaisen’ perimänsä", Iweala kertoo. Hän pohtii, miksi sellainen tuntuu olevan joillekin ihmisille Yhdysvalloissa niin kovin tärkeää. Kyse ei ole vain yksinkertaisesta mielenkiinnosta omia sukujuuria kohtaan.

Iweala kuvailee tapauksia historiasta, joka on unohtanut värilliset tieteentekijät. Moniko meistä tietää vaikkapa sen irakilaisen, joka kehitti norjalaisille menetelmän hyödyntää merenpohjan öljyvarantoja? Tieteen historia antaa kunnian mieluimmin valkoisille tiedemiehille.

Itse tulen puheen tässä kohtaa miettineeksi niitä lukemattomia sisaria, vaimoja, äitejä ja palvelijattaria, jotka "avustivat" kuuluisien tiedemiesten kokeissa ja tutkimuksissa. Heidän työnsä arvo on alettu nähdä vasta viime vuosina. Eiväthän vitsailut "labran tytöistä" minnekään ole tiedemaailmasta kadonneet. Jos tieteessä on häivytetty kokonainen musta maanosa, tieteen historiassa on ollut valtava naisenmuotoinen näkymätön manner.

Meidän toimittajienkin on katsottava peiliin. Seuraavan kerran, kun naispuolinen tutkija tai asiantuntija vetoaa vajavaiseen tietämykseensä, emme suinkaan suostu soittamaan naistutkijan suosittelemalle mieskollegalle. Esimerkiksi BBC ja Yle toteuttavat tätä jo käytännössä. Ylen useassa asiaohjelmassa naispuolisten haastateltavien osuus on noussut nopeasti viidenneksestä suhteeseen 47:53. Vain television ilta-uutisilla on vielä sparrattavaa.

Jälleen kerran kansainvälinen kongressi auttoi näkemään asioita suomalaisen tasa-arvokuplan ulkopuolelta.

Samalla kongressi osoitti, miten vaarallista on, jos me Pohjolan perukoiden kasvatit jätämme hiilijalanjäljen pelossa lähtemättä ihmisten ilmoille. Toki väkevä haastattelu tai painava dokumentti voi jättää meihin jäljen, mutta mikään välitetty viesti ei voita ihmisen kohtaamista kasvoista kasvoihin. Kohtaaminen hälventää ennakkoluuloja ja häivyttää erojamme. Siihen emme tarvitse edes geenitestejä.

Entä mitä Uzodinma Iweala saikaan geenitestillä selville itsestään?

"Geenitesti osoitti, että olen sataprosenttisesti ihminen."

                                               * * *

Kuvakaappaus Ylen jutusta. (2.6.20)

Tämä kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Lääkärilehden kolumnipalstalla 27.9.2019. 
Se on vapaasti luettavissa myös Potilaan Lääkärilehdessä 6.10.19. 

Julkaisen tämän nyt omassa blogissani kesäkuussa 2020, kun Yhdysvalloissa rakenteellinen rotusorto on jälleen roihahtanut mielenosoituksiksi. https://yle.fi/uutiset/3-11380877
Poliisin tekemät surmat ovat nostattaneet mielenilmauksia aiemminkin:
https://yle.fi/uutiset/3-9011956

Kurjistettujen kapina on somekulttien moottori

Kannattaako esimerkksi rokotusten vastustajien tai ilmastoskeptikkojen kanssa loputtomasti väitellä? kysyttiin äskettäin viestintäkurssilla. Jäin kysymystä miettimään, koska oikeaa tai väärää vastausta tähän ei ole.

Helsingin yliopiston tiedeuutinen tarjoaa yhdenlaisen vastauksen: "Vastamedian kriitikot harhautuvat helposti sivupolulle keskittyessään tarkastamaan vastamediassa faktoina esitettyjä väittämiä yksi kerrallaan. On tärkeä ymmärtää, että vastamediat työskentelevät pääasiassa identiteettikysymysten eivätkä tiedonvälityksen parissa. Ne rohkaisevat yleisöään mieltämään itsensä kurjistetuiksi ja eliitin vastavoimaksi. Tällaisten tunnesiteiden luominen yleisöön on tärkeä osa vastamedian retoriikkaa."

Gwenaëlle Bauvois, Niko Pyrhönen ja Rūta Kazlauskaitė Helsingin yliopistosta sekä Tampereen yliopiston Tuukka Ylä-Anttila ja Jyväskylän yliopiston Karina Horsti ovat tutkineet Suomen, Ranskan, Yhdysvaltain ja Puolan ns. vastamedioiden strategioita, joilla nämä pyrkivät puhuttelemaan omia yleisöjään.

Tämän Petter Gröningin HY:n verkkosivuille tekemän jutun mukaan kyse on siis median yleisön identiteetistä, ei niinkään oikean tai väärän tiedon taistelusta tiedonvälityksessä. Tutkijat muistuttavat myös, että usein vastamedioiden jutut perustuvat oikeisiin uutisiin ja tosiseikkoihin, mutta niitä käsitellään puolueellisesti ja vain tiettyihin tarkoitusperiin sopivia faktoja valikoiden.

Tämänkaltainen ”kirsikanpoiminta” (cherry picking) on tavallista muissakin mielipide-yhteisöissä. Lääkäri Antti Heikkilän keväällä ilmestyneestä kirjasta tällaisia valikoituja faktoja ja muokattuja tulkintoja löytyi kymmeniä, mikä johti kirjan poisvetoon kaupoista. Tämä ei kuitenkaan ole kirjan suosiota vähentänyt; kirjastoissa sitä jonottaa tuhansittain suomalaisia. 

Vaikka facebook-sivuilla Heikkilän kielenkäyttö on ajoittain aivan hirveää, monet omatkin fb-kaverini näyttävät sivuista tykkäävän – koulutustaustasta riippumatta. Korostaahan Heikkilä ihmisen vapautta päättää omista valinnoistaan, joita "valtamedia yrittää heiltä pimittää".

”Kurjistetuiksi” itsensä mieltävät kansalaiset löytävät tukea somen yhteisöllisyydestä. Moni porukka vaikuttaa saaneen lähes kulttimaisia piirteitä. Silloin ei kyse enää todellakaan ole faktoista tai tutkitusta tiedosta. Tämän dynamiikan tunteminen ja siihen vastaaminen vaatii tiedeyhteisöltä aivan uudenlaista asennetta.

           Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Tiedetoimittaja 4/2019 -verkkolehdessä.

Lisäys 7.1.2020: ESIMERKKI lääkäri Antti Heikkilän Terve elämä -facebooksivujen materiaalista ja mieluisten faktojen "kirsikanpoiminnasta". Nykyisinhän Heikkilä ei keskity vain terveellisen elämän kommentointiin ja ohjeistamiseen, vaan ohjaa seuraajiaan myös esimerkiksi kiistämään ilmastonmuutoksen. 

Sivustolla ei korjattu aiempaa virheellistä uutista Greta Thunbergin matkasta. Myöhemminhän kerrottiin, että Thunberg tosiaan joutui muiden matkustajien tavoin istumaan käytävällä junanyhteyden pettämisen takia. (Kuvaleikkeet taltioitu 7.1.2020.)