Milloin soteuudistuksesta katosi inhimillisyys – ja vanhuksia ryhdyttiin kärräämään satoja kilometriä?

Äitini kuoli 2000-luvun alkupuolella rauhallisesti nukkuessaan. 330 kilometrin päässä. Kotikunnan vanhainkoti oli ollut hänen kotinsa jo pitkään. Vaikka ajoittain mietimme sisarusten kanssa, voisiko äidin saada tänne etelään, emme sellaista koskaan ryhtyneet puuhaamaan. Vanhainkodin vuodeosastokin voi olla ihmiselle hyvä, tutuksi tullut koti.

Vanhainkodin henkilökunta tunsi äitimme. Omahoitaja soitti eräänä talvisena päivänä, että äitiä kannattaisi tulla katsomaan; äidin kunto oli alkanut nopeasti heikentyä. Järkyttyneenä soitin vielä omalääkärille terveyskeskukseen. Hän oli vankasti sitä mieltä, että ei äiti nyt vielä ole mihinkään kuolemassa.

 

Lähdettiin kumminkin. Äiti oli hetken hereillä ja juteltiinkin vähän. Ei sen kummempia. Parin päivän päästä soi puhelin, ja hoitaja kertoi äidin kuolleen aamuyöllä. Flimmeri oli mennyt läpi sydämen.

 

Menneenä kesänä aloin kuulla tutuilta, miten salolaisia vanhuksia on kärrätty vuodeosastoille jopa Uuteenkaupunkiin. Kun sairaalahoitoa ei enää tarvita, tarvitaan ymmärrettävästi joskus silti vielä hoitoa. Mutta miten hauras vanhus kestää tuollaisia ambulanssimatkoja? Kuinka ehkä hyvinkin heikko ja vanha puoliso pääsee katsomaan elämänkumppaniaan, silittämään hiuksia ja olemaan rakkaansa vieressä? 120 kilometrin päähän!

 

Pitkät matkat ymmärtää erikoissairaanhoidossa, jossa erikoisosaamisella pelastetaan ihmishenkiä. Suomessa esimerkiksi leukemialapsista selviytyy 95 prosenttia, mikä on maailman huippua. Elämän toisessa ääripäässä tarvitaan toisenlaista osaamista.

 

Korona-aikanako tämä käänne epäinhimillisyyteen tapahtui? Kun ihmiskuntaa uhkasi tuntematon uusi virus, tehtiin äkkiratkaisuja. Suljettiin maiden välisiä rajoja, eristäydyttiin koteihin ja eristettiin sairaalat. Vauvoja synnytettiin ilman läheisen tukea, sairaalaan kuoltiin yksin, vanhainkodeissa sai käydä ikkunan takana vilkuttamassa.

 

Kaikki tehtiin vanhuksia ja heikkoja suojellen – tai niin meidät opetettiin ajattelemaan. Sitten saatiin rokotukset, opittiin hoitamaan koronapotilaita, ja viruskin alkoi kesyyntyä. Huh! Huokaisimme helpotuksesta.

 

Kunnes saimme tämän uuden vihulaisen: soteuudistuksen ja hyvinvointialueet. Toimintatapoja ”yhtenäistettiin”, mikä tarkoitti monin paikoin käytännössä maalaisjärjenkäytön lopettamista. Milloin on vedottu lakiin, milloin Valviraan. Nyt palvelun heikennyksiä perustellaan hallituksen säästöillä, jotta ”turvaamme hyvinvointiyhteiskunnan lapsillemme”, kuten pääministerin suusta hokeman tavoin kuulemme.

 

Ylen jutussa (7.10.24) sotejohtajat eri puolilta maata kuvailevat, että potilaiden siirrot jopa yli sadan kilometrin päähän ovat ”hyvin yleisiä”. Näin toteaa myös Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ensihoidon ja päivystyksen johtaja Sirpa Rantanen. Joku johtaja sentään pitää tilannetta ”valitettavana”. Sen sijaan Kainuun hyvinvointialueen akuuttihoidon ja pelastuksen palveluiden toimialuejohtaja Sami Mäenpää ei jutun mukaan pidä siirtelyä ongelmana; onhan potilaita siirrelty jo 10 vuotta.

 

Minä ehdin käydä hyvästelemässä äitini satojen kilometrien päässä, koska kokeneet hoitajat näkivät tutussa hoidokissaan kuoleman merkit. Silti usein murehdin kaukana asumista. Mutta nykyisin pitkät välimatkat järjestetään ihan tieten tahtoen. 

 

Olen alkanut miettiä, onko tässä meidän epäinhimillisessä ”hyvinvointivaltiossa” mitään säästettävää jälkipolville.

           Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Salon Seudun Sanomien kolumnipalstalla 16.10.2024 otsikolla: Mihin katosi inhimillisyys, kun vanhuksia viedään laitoksiin kauas kotoaan?

Jälkikirjoitus

Äitini syntymästä tuli 12.10.24 kuluneeksi 100 vuotta. Itsenäisyyspäivänä julkaisin ekaa kertaa vanhempieni nuoruudenkuvat somessa. Kirjoitin näin:

En ole vanhempieni kuvia somessa jakanut, mutta ehkä näin itsenäisyyspäivänä muistoja sallitaan. Äidin syntymästä tuli tänä syksynä 100 vuotta, isä oli kaksi vuotta vanhempi. Isäni kuoli 50-vuotiaana, äiti kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin.

Vanhempieni kuvien väliä on reilut puolitoista vuotta, he ehtivät mennä naimisiin helluntaina -44, ennen kuin iso rytinä Kannaksella alkoi. Kesällä isä käskettiinkin sitten Lapin sotaan, jossa hän haavoittui, jäi omista jälkeen ja otettiin vangiksi ja vietiin Pohjois-Norjaan vankileirille. Ei pystytty häntä ihan nälkään näännyttämään - mutta noiden parikymppisten nuorten ihmisten silmistä näkyvät kyllä pelon ja surun jäljet.

Vaan mitäs, eikun takas kotiin sotasairaalasta ja korpeen peltoa raivaamaan.

Tule käymään Salon Taiteiden Yän Kulttuurikirppiksellä!

Salon Taiteiden Yä torstaina 29.8. on taas tupaten täynnä tapahtumia. 

Tästä voit tutustua koko päivän ohjelmatarjontaan:  https://taiteidenya.showup.fi/

Tänä vuonna minäkin pääsin mukaan, kun osallistun Kulttuurikirppikselle tietokirjojeni kanssa. Ja no, onhan se kirjoittaminen aina osin myös taidetta, vaikka faktaa kirjoittaisikin!

Tarjolla on kirppishintaan takavuosien kirjoja, joissa olen ollut mukana kirjoittajana tai toimittajana.

Lisäksi saatavilla on uusin kirjani Armoton media, joka ilmestyi viime vuonna Suomen ensimmäisenä äänitietokirjana. Se on maksutta kuunneltavissa monissa podcast-palveluissa, esimerkiksi täällä. 

Nyt otettiin siitä pieni pokkaripainos! Sinulle, joka haluat nimenomaan lukea.

KULTTUURIKIRPPIS klo 16–22 Helsingintien tapahtumatorin vieressä (Narsissin viereinen tila, Helsingintie 1)

Kulttuurikirppiksellä on monipuolinen koostelma tekijöitä ja tuotteita. Piipahda siis sisään!

Kirppiksellä mukana: https://taiteidenya.showup.fi/tapahtumat-2024/kulttuurikirppis/

P.S. Armoton media -äänitietokirjassa on musiikillinen äänimaisema. Kirjan musiikin on säveltänyt ja esittänyt Asko Lehtonen. Joka muuten esiintyy Taiteiden yässä Kulttuuritalo Villin verstaalla klo 17–17.30. Lisää tietoa: TÄÄLLÄ.

Katosiko tanssilavoilta jotain, kun "kuntourheilijat" tulivat? – Tuskin!

Kesäiltana suorastaan kuuluu hypähtää saunan terassilta kukkamekossaan tai hawaijipaidassaan tanssilavalle, jossa soi haikea tango.

 

Tämä on stereotyyppinen kuva suomalaisesta lavatanssista. Romantiikka voi tosin olla kaukana, kun tanssikansa hikoilee trikoissaan ja tennareissaan bugien ja fuskujen vauhdikkaissa kuvioissa.

 

”Erotiikka, se katosi lavoilta viimeistään viisitoista vuotta sitten, kun tänne tulivat nämä kuntourheilijat”, kommentoi eräs vanhempi miespuolinen tanssittaja hieman happaman oloisena. Monelle satunnaiselle lavakävijälle uudet vauhdikkaat tanssit näyttävät oudolta pomppimiselta. Missä on tanssiote, missä ihokosketus?

 

Uudempien tanssien peruskuviot kuitenkin kannattaa ottaa haltuun, sillä niin ovat tehneet tanssiorkesteritkin. Oletkos kuullut vaikkapa Vasten auringon siltaa -iskelmän huippuvauhdikkaan fusku-version? 

 

Nämä ns. käden ali -tanssit tarjoavat myös seuraajalle tuntuvasti enemmän vapautta omaan liikkeeseen ja musiikin tulkintaan kuin suljetun tanssiotteen tanssit. Vaikka viejä edelleen päättää kuvioista ja rytmityksestä, voi seuraaja aina hieman varioida omaa liikettään. Se vasta kysyykin kehojen ja mielen kommunikaatiota tanssijoiden välillä!

 

Ja kyllä, nykyisin on alettu puhua seuraajista ja viejistä. Vaikka tanssipaikkojen valokylteissä vielä lukee ”Miehet hakee” ja ”Naiset hakee”, puhutaan muussa kielenkäytössä ja viestinnässä viejistä ja seuraajista. Onhan paritanssi kuitenkin aina viemistä ja seuraamista.

 

Perinteisten, joskus aika ahtaan paritanssiperinteen murtumisesta kertoo nuorten paritanssi-innostus, joka alkoi tänä vuonna levitä etenkin TikTokin tanssivideoiden ansiosta. Omakin siskontyttöni on toivonut koko kesän pääsevänsä kanssani tanssilavalle. ”Kaikki on käyneet”, hän kertoo innostuneena. Kuvaan kuuluu kuvaaminen ja sometus. Toivottavasti aikataulumme natsaavat.

 

Olisi ihanaa, jos edes muutamiin nuorempiin ihmisiin tanssikärpänen purisi. Ei ole kivaa, jos lavatanssit ukkoutuvat ja akkoutuvat; kipuilevathan monet lavat taloudellisissa vaikeuksissa. Parinkympin hujakoilla pyörivät lipunhinnat kattavat silti vain osan kuluista, ja monet lavat pysyvät toiminnassa vapaaehtoisten voimin.

 

TikTokin lisäksi myös perinteisessä mediassa on herätty paritanssi-innostukseen. 

(Kuvaleike Yle sivustolta)

Ylen Puoli seiskan kesäilta -ohjelmaa tehtiin tänä juhannuksena suorana Somerniemen Ämyrin tanssilavalta. Se toi juhannustanssit kotisohvalle heillekin, jotka eivät lavoille pääse. Ohjelma vieraili kesän aikana myös Tervolassa Suukosken lavalla ja Virtain Hiekkarannalla. 

 

Jopa Helsingin Sanomat vietti tanssi-illan Ämyrillä. Tuossakin jutussa selvitettiin juuri nuorten aikuisten kokemuksia lavoilta. Erikoisesti pohdittiin, miltä tuntuu koskettaa vierasta ihmistä. Selvästi se on tansseissa kävijöille helpompaa kuin ei-tanssiville. 

 

Jos jotain kaipaisi tanssilavoille pitämään lavat pystyssä, niin nuoria miehiä. Tätä kuulin sivukorvalla nuorten naisten kaipaavan: ”Eikö ne jätkät tajua, millainen hillopurkki täällä olis tarjolla”!

 

Vaikka yhä useammat käyvät tanssimassa liikunnan ja elävän musiikin takia, niin onhan tanssimisessa läsnä aina myös kehollisuus. 

 

Tässä ajassamme kehon ja mielen yhteys on vaarassa kadota, kun peukalo näyttää olevan se tärkein kehon osa, joka yhdistää meidät muihin ihmisiin.

 

                                     Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Salon Seudun Sanomien kolumnipalstalla 27.7.2024 otsikolla Tänäänkin tanssitaan – mutta kuinka kauan?

Ämyrin tanssilavan ilmoitus vuodelta 1952. (Kuva: www.amyri.fi)

 

 

 

 

 

 

Populisti on oman onnensa seppä, joka vaihtaa sujuvasti vihollista

Oli äänessä sitten amerikkalainen Trump tai suomalainen populisti, puheissa korostuu ajatus ihmisestä oman onnensa seppänä.

 

Oman onnensa seppä haluaa valtion roolin pienenevän yhteiskunnassa. Hänelle julkinen sektori on pois leikattava osa tai ainakin sen osuutta bruttokansantuotteesta pitää vähentää radikaalisti. Hän levittelee sosiaalisessa mediassa graafia, jossa 34 prosenttia suomalaisista kannattelee 57:ää prosenttia kansalaisista. 

 

Oman onnensa sepälle on turha muistuttaa maksuttomasta peruskoulusta ja puoli-ilmaisesta ammatti- tai yliopistokoulutuksesta. Hän alkaa yleensä muistella kouluvuosiaan mielipahalla, koska opetus oli surkeaa eikä valmistanut millään tavalla työelämään. Hän onkin saanut parhaat oppinsa elämänkoulussa. Jos oman onnensa seppä on takonut maailmaan omia lapsia, näiden koulusta hän olisi valmis vaikka itse maksamaan, jos sieltä poistettaisiin ”sateenkaaret ja muu woketus”.

Jos sepistä äänessä on USA:n ex-presidentti Donald Trump, maksuttomasta koulutuksesta ei hänen kanssaan tarvitse edes keskustella, koska Amerikassa sellaisesta on turha haaveilla. Perheet joutuvat aloittamaan lastensa korkeakoulutukseen säästämisen jo ennen näiden syntymää. Ammatinvaihdos ja uudelleen kouluttautuminen on siellä lähestulkoon mahdotonta.

 

Suomessa julkinen terveydenhuolto toimii yhä laadukkaasti – kunhan sinne systeemiin vaan pääsee sisään. Oman onnensa seppä ei kuitenkaan aio sairastua, sillä hän urheilee, täyttää puolet lautasestaan vihanneksilla ja vahtii yöunensa laatua älysormuksella. Siksi hyvinvointialueilla on hänen mielestään järkyttävä määrä ylikapasiteettia, laitosten seiniä ja kukkahattutätejä.

 

Jos sepistä puheenvuoron saa suomalainen populistipoliitikko, leikkausvaraa on miljardeja. Tai no, vaikkei olisi, niin leikata täytyy, koska olemme ”katastrofaalisessa tilanteessa”. Oman onnensa seppä ei tietenkään halua joutua ”EU:n tarkkailuluokalle”, koska sitä seuraava yhteisvastuullisuus esimerkiksi veroja korottamalla tarkoittaa hänelle henkilökohtaista katastrofia. Hän haluaa itse päättää, keiltä muilta leikataan niin ettei hänen tarvitse osallistua talkoisiin.

 

Koska oman onnensa seppä ei ole ollut lapsi eikä muista käymäänsä koulua, ei koskaan sairastu eikä joudu työttömäksi tai eläkkeelle, hoivakodista puhumattakaan, hänellä on varaa ylenkatsoa kanssaihmisiään. Heidät luokitellaan Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) suomalaisiksi, joita me työssäkäyvät ”kannattelemme”. 

 

Nämä populistiset puheenparret tuntuvat tarttuvan ihmisiin ihmeellisen helposti. Populistipuolueiden kannatus vain nousee, koska oman onnensa sepälle tarjotaan aina uusia vihollisia. Ennen ne olivat Helsingin herroja tai maahanmuuttajia, nyt kohteeksi on otettu hyvinvointivaltio. 

 

Huomisen vihollinen saatat sitten ollakin jo sinä: lapsi, koululainen, sairas tai vanhus.

                     Kirjoitus on julkaistu Salon Seudun Sanomien kolumnipalstalla 10.3.2024