Aivoterve kansalainen on tuottava kansalainen

”Aivoterve kansalainen on tuottava kansalainen!” kajautti valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä Aivoliiton 45-vuotisjuhlissa marraskuun lopulla Helsingissä.

Jestas, onko meillä taas asiat näin huonosti! tuumasin minä kuulijan penkillä.

Nimittäin puheet tuottavasta kansalaisesta voimistuvat aina kansantalouden kireinä aikoina. Viimeksi 1990-luvun laman aikana ruvettiin puhumaan ”itseaiheutetuista sairauksista”, joiden kulut pitäisi maksaa yhteisen kukkaron sijasta sairaan ihmisen omasta pussista. Lopulta poliitikkojen hellimä ajatus kaatui riitelyyn, mitä vaivoja voisi pitää itseaiheutettuina. Himomaratoonarit kun joutuvat polvileikkauksiin siinä missä sohvaperunat verenpainelääkitykselle.

2000-luvun alussa hallitusohjelmiin kirjattiin ajatuksia ihanteellisista kansalaisista: tuottavista, aktiivisista, rationaalisista ja vastuullisista. He osaavat välttää julkisen sektorin kuormittamista, joka varattiin toisenlaisille eli heikommille ja epäitsenäisille kansalaisille tukiverkostoksi.

Vastuullisuus sisälsi ajatuksen siitä, että tuottava kansalainen tekee ns. hyviä valintoja toisin kuin vastuuton kansalainen, joka tulee kalliiksi hyvinvointivaltiolle.

Aivoterve kansalainen tarkoitti budjettipäällikön puheessa tuollaista vastuullisia valintoja tekevää kansalaista, joka syntyy, elää ja kuolee terveenä. Käyden koulunsa reippaasti, edeten nopeasti työelämään, pysytellen terveenä ja kaatuen saappaat jalassa kivasti ja vaivattomasti. 

Käsi sydämelle, kukapa meistä ei tahtoisi tuollaista elämänkaarta?

Mutta sellaisen elämän eläminen vain ei ole ihmisen vapaasta tahdosta kiinni. Voimme yrittää tehdä parhaamme, mutta geenien lottoarvonnassa saammekin esimerkiksi rintasyövälle altistavan brca-geenimutaation. Se maratoonarimies voi puolestaan kuulua sukuun, jossa artroositaipumus haurastuttaa polvinivelet, ja ne menevät vaihtoon viimeistään viisikymppisenä. 

Yhdessä me maksamme nämäkin hoidot. Tämä on se hyvinvointi-Suomen perusajatus.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin entinen johtaja Petri Virolainen siirtyi Päijät-Hämeen hyvinvointialueen johtajaksi ja ehdotti Helsingin Sanomain haastattelussa (28.11.), että ihmisiä voisi kenties ”velvoittaa pitämään itsestään parempaa huolta, jotta ongelmia ei tulisi niin paljon”. 

Sotepalveluista kun puuttuu jopa satoja miljoonia euroja, eli palveluita pitää supistaa ja hoitoja priorisoida.

Kaikkialta maasta puuttuu myös hoitajia. Auta armias, jos heitä olisi tarpeeksi, kuinka paljon rahaa sitten kuluisikaan?

Kaikeksi onneksi meillä on UKK-instituutti. Se lahjoitti vastikään käyttöömme kuntakohtaisen laskurin liian vähäisen liikkumattomuuden kalliista hinnasta. Tarkistin heti. Jos saisimme 26 prosenttia useammin ja enemmän liikkuvia ihmisiä kotikaupunkiimme, säästäisimme ainakin kolme miljoonaa euroa.

Näillä pimeyksillä ja liukkauksilla Salo tarvitsisi myös reippaan liikahduksen tuntuvasti lähemmäs päiväntasaajaa.

 

              Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Salon Seudun Sanomien kolumnipalstalla 8.12.2022

MIelipide: Viestintä on tahtolaji – myös kaupungintalolla

”Halikon Kärävuoren alle saattaa tulla vallihauta ja penger – valtuusto hyväksyi kiinteistöjen lunastamiseen tarvittavan lisämäärärahan ilman puheita”. 

Näin otsikoi Salon Seudun Sanomat maanantai-iltana 16.5.2022 verkkouutisessaan. Seuraavana päivänä juttu oli myös paperilehdessä. Tieto valtuuston kokouksesta kiinnosti meitä, koska asumme Kärävuoren jyrkänteen juurella, ja kaupunki aikoo ostaa kotimme.

Tietomme olemme saaneet enimmäkseen lehtijutuista. Onneksi toimittajat ovat olleet kiinnostuneita poikkeuksellisesta tapahtumasta, jossa kymmeniä tonneja granaattia irtosi peruskalliosta ja syöksyi kahden talon pihaan. 

Lehdistä luimme senkin, miten erään naapurin piharakennuksen katolle oli pudonnut jo aiemmin niin painava lohkare, että katto alkoi vuotaa. Asukkaan ilmoitus ei herättänyt ketään teknisessä virastossa. Matkaa kallionjuureen olisi ollut muutama sata metriä, ja reissulla olisi ehkä havahduttu tutkimaan asemakaava-alueen kalliota laajemmaltikin. 

No, jossittelu on turhaa, mutta onnettomuuden nyt satuttua viestinnän pitäisi olla kaiken keskiössä.

Kun sitä ei ole, on luettava rivienvälejä kaupunginvaltuuston esityslistalta. Luottamushenkilöille lisämäärärahan tarvetta perusteltiin sillä, miten talojen lunastus tulee kaupungille halvemmaksi kuin kallion korjaaminen.  Omistamansa kallion murenemista kaupunki ei olisi voinut estää, mutta viisi perhettä menetti kotinsa, eikä kuolemakaan ollut kaukana. Virallisissa teksteissä ei tunteille ole sijaa, mutta paikkamme pelinappuloina tuli selväksi.

Jopa oman kotimme tulevasta kaupasta piti lukea kaupunginhallituksen esityslistalta; meille siitä ei viestitty.

Myös entisten naapurien kuulopuheet ovat olleet merkittävä tietolähde. Jaossa on tiedonmurusia ja huhuja mahdollisista aikatauluista.

Näiden viime kuukausien aikana olen kirjoittanut kaupungin virkamiehille 3–4 sähköpostia. Niitä ei välttämättä kuitata saapuneiksi, eikä niihin aina vastata. Olen pyytänyt kaikille yhteisesti jaettavaa tietoa. Kerran soitin pihoilla liikkuvista onnettomuusturisteista. En soita enää.

Tuntuu kuin olisimme maaliskuun alun onnettomuuden ja sen nopean kriisihoidon jälkeen muuttaneet toiseen kaupunkiin. 

Salo ei ole vaikenemisessaan poikkeus. Puhuessani viestinnästä johtamiskoulutuksissa kuulen jatkuvasti siitä, miten johtajalle ei yksinkertaisesti jää aikaa päätösten tekemisen lisäksi vielä niistä tiedottamiseen ”sinne sun tänne”.

Kriisiviestinnän haaste on juuri kriisin pitkittyminen. Hätätilakoneistoa on kunnissa harjoiteltu ja ”ensivaste” toimii. Sitten muut asiat kaatuvat viranhaltijoiden päälle, mutta asukkaiden elämä epätietoisuudessa jatkuu.

Näin kävi esimerkiksi koronapandemiassa. Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan oman asuinkunnan tai -kaupungin koronasta jakaman tiedon koki hyödylliseksi harvempi kuin joka kolmas vastaaja. Lähes joka neljäs piti tietoa hyödyttömänä.

Veikkaan, että kotikunnan ja -kaupungin jakamaa tietoa silti moni arvostaisi – jos sitä olisi tarjolla.

            Kirjoitus on julkaistu Salon Seudun Sanomien Mielipide-palstalla sunnuntaina 22.5.2022

P.S. Samassa lehdessä oli SSS:n toimittaja Lasse Kylänpään hieno juttu "Geologinen aikapommi", jossa oli haastateltu Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti Arto Luttista, joka tutkii suurten tulivuorenpurkausten alkuperää. Kuvat jutussa ovat SSS:n kuvaajien Kirsi-Maarit Venetpalon ja Marko Mattilan. Aihepiiristä kiinnostuneille suosittelen lämpimästi lukuoikeuden hankkimista – tai käyntiä kirjastossa.

 

 

 

Ihmisen ja kiven mittakaavaero on käsittämätön

Kotipihallemme tipahti taivaalta tuhansien kilojen painoinen kivi. Se jymähti auton kylkeen ja tyssäsi siihen. 

Kivi on vain osa henkilöauton kokoisesta lohkareesta, joka irtosi ikivanhasta kalliosta, jonka juurella asumme. Naapuri sai tuplasti isomman kiuaskiven saunaansa. 

Kun peruskallio sillä tavalla lohkeaa, murenee myös pienen ihmisen perusturvallisuuden tunne. Oli pakko ryhtyä ottamaan tapahtuneesta selvää. Kivi kiveltä olen käännellyt selityksiä, tulkintoja ja todennäköisyyksiä. 

Törmäsin ihmisen ja kiven mittakaavaeroon, joka on käsittämätön. Geologian tukimuskeskuksen asiantuntija kuvaili minulle mannerlaattojen vaiheita. Fennoskandia seilaili noin miljardi vuotta siellä sun täällä. Joskus 550 miljoonaa vuotta sitten lähdettiin kohti pohjoista kaukaa päiväntasaajan tuolta puolen.

Suomen Kansallisen Geologian Komitean ylläpitämä Geologia.fi-sivusto tietää suomalaisesta maaperästä kaiken. Meidän kotikalliomme on pääosin graniittia, joka on jäänyt koholle heikompien kivilajien kuluessa pois tai painuessa syvemmälle. Graniitit syntyivät Svekofennisessä vuoripoimutuksessa 1880–1820 miljoonaa vuotta sitten. 

Lounais-Suomen savipeltojen, jokilaaksojen ja kallioiden poimuileva kulttuurimaisema syntyi jääkautta seuranneen maankohoamisen seurauksena muinaisesta saaristosta. 

Geologisella aikajanalla viimeisin jäätiköityminen sattui ”sekunnin tuhannesosa” eli 10 000 vuotta sitten.

Meren vielä lainehtiessa ihmiset piipahtelivat Halikon seutuvilla. Vanhimmat merkit ihmisistä ovat kivikautisia. Viikingit purjehtivat Halikon Rikalanmäelle. Rauta- ja pronssikaudella täällä jo asuttiin ja käytiin ahkerasti kansainvälistä kauppaa. 

Halikon harmaakivikirkko on katsellut kolmenkymmenen metrin korkeuteen kohoavaa jyrkännettä 1400-luvun puolivälistä asti. Kirkon kellonsoittaja rakensi kallionjuureen tupansa yli sata vuotta sitten. Halikon kirkonkylä alkoi muodostua vauraiden maatalojen lomaan.

Kärävuoren kalliojyrkänne antoi ihmisten elellä juurellaan kaikessa rauhassa suojellen tuulilta ja tuiskuilta. Kunnes talvet muuttuivat plus- ja miinusasteiden jatkuvaksi vaihteluksi. Kallionraoissa liikkuva vesi suli ja jäätyi kiilaten rakoja suuremmiksi. Jäätyessään veden tilavuus kasvaa kymmenen prosenttia. Sitten tuli se maanantai, jolloin graniitti kyllästyi.

Pienelle ihmiselle olisi sopinut, että tähän olisi mennyt vielä muutama sata vuotta. Jossain kohtaa kalliotamme olisi varmasti alettu tutkia tarkemmin, ja nyt todetut useat rikkonaisuusvyöhykkeet olisi havaittu ja yleisen turvallisuuden nimissä korjattu.

Kun tämä sattui meidän kalliolla, ryhdytään suomalaisia järkähtämättömäksi miellettyjä kallioita katsomaan väistämättä uusin silmin.

Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuuden tiedesivulla 28.3.2022. Tähän blogiin on lisätty internet-linkkejä taustatiedoista kiinnostuneille.

13-15 tuhannen painoinen graniitinjärkäle iskeytyi auton kylkeen. Pienempiä lohkareita vyöryi kahden talon pihaan, mutta kaikkein suurin (kymmenien tonnien kokoinen) romahti keskelle toisen talon piharakennusta.

Omikron ja sairaaloiden kriisi

Omikron vie harvoin sairaalaan, mutta pelottelu sairaanhoidon kantokyvyn vaarantumisesta jatkuu. Uhkan jatkuva toistaminen voi heikentää ihmisten luottamusta paitsi mediaan, myös viranomaisiin, joiden julkiset erimielisyydet ovat jo muutenkin kiusallista seurattavaa.

 

”Koronaviruspotilaiden määrä on HUS:n sairaaloissa aiempien epidemiahuippujen tasolla”, tiedotti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johto 17. tammikuuta. ”Koronatapaukset ovat voimakkaassa kasvussa Varsinais-Suomessa”, otsikoi Salon Seudun Sanomat keskiviikkona sairaanhoitopiirin tiistaisesta (18.1.) tiedotteesta kertoessaan.

 

Herkästi tarttuva omikron jyllää hurjana. Tehohoidossa koronapotilaita oli alkuviikosta koko maassa 64, ja ihmisiä myös menehtyy tautiin. Rokottamattoman ihmisen riski joutua tehohoitoon koronaan sairastuessaan on 33-kertainen kahdesti rokotettuihin verrattuna.

 

Tiedottamisessa koettiin kuitenkin ratkaiseva muutos, kun sairaalat ovat alkaneet julkaista arvioita siitä, kuinka moni potilas on tullut sairaalahoitoon koronaviruksen vuoksi tai ”vain sen kanssa”. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilän mukaan Tyksin 19 koronapotilaasta puolet on joutunut hoitoon koronaviruksen aiheuttamien vakavien oireiden vuoksi. Muut ovat esimerkiksi synnyttäjiä, psykiatrisia ja traumapotilaita, joilla korona on sivulöydös. 

 

Tyks oli tiedotuslinjassaan ensimmäisten joukossa. 18. tammikuuta HUS arvioi tiedotteessaan, että 20–30 prosenttia sairaalassa olevista 132 koronapositiivisesta potilaasta ei ole tullut hoitoon nimenomaisesti koronan takia. Koronatartunta oli tuolla hetkellä aiheuttanut siis noin sadan ihmisen sairaalahoidon. Vaikealla influenssakaudella tilanne voi hetkellisesti olla yhtä paha.

 

Onko niin, että enää vain tehohoidon suurempi tarve erottaa koronapandemian influenssaepidemiasta? Kriisitietoisuuttamme kuitenkin pidetään yllä, koska yli puolet sairaalahoidossa olevista koronapotilaista makaa HUS:n sairaaloissa. Maamme suurimmat mediatoimitukset sijaitsevat Helsingissä, ja heille on tutumpaa kipaista kameran kanssa HUS:iin kuin Kuopion tai Oulun keskussairaaloihin – Kokkolasta tai Savonlinnasta puhumattakaan.

 

Nyt on aiheellista kysyä, onko mediajulkisuudessa annettu tilannekuva oikea? Tartuntojen valtava määrä on riski yhteiskunnan toiminnoille, mutta sairaalahoidosta on annettava todenmukaista tietoa. 

 

Samaan aikaan moni tunnollinenkin suomalainen kipuilee tiukkojen rajoitusten kanssa. Miksei teatteriin, konserttiin, elokuviin tai urheilutapahtumaan voi mennä koronapassin turvin, maski kasvoilla istumaan omalle paikalleen, jos todennäköisimpänä riskinä on saada itsekseen paraneva infektiotauti?

 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on lehtitietojen mukaan valmistelemassa siirtymistä uuteen tilastoimiseen. Pyrkimys on kuvata koronan aiheuttamaa todellista tautitaakkaa. Tämä olisi varmasti tervetullut uudistus – ihan näin terveysviestinnän näkökulmastakin. 

 

Jatkuva paniikkinappulan painaminen tai sillä pelottelu vie uhkauksilta terän. Samalla koronankieltäjät saavat valmista materiaalia somekirjoituksiinsa, kun viranomaisten antamat luvut ovat tulkinnanvaraisia. 

                        Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Salon Seudun Sanomien kolumnipalstalla 22.1.2022. Tähän kirjoitukseen on lisätty päivämääriä.

 

Eikö tieteeseen uskalleta luottaa?

 

     

    Miksi viranomaiset viestivät kuin rokotuksista ei olisi hyötyä?

Ruokakaupan kassalla vanha nainen lastaa ostoksiaan hihnalle. Rollaattorin kanssa kulkevalle puuha on hankalaa, ja maskin kanssa hengittäminen työlästä. Vaivalloisesti hän lähtee kohti kaupan ovella odottavaa taksia.

Arvelen naisen ainakin ikänsä puolesta saaneen jo kaksi koronarokotetta. Mutta hän noudattaa kiltisti Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) sekä kauppaketjun maskisuositusta. Hän on tottunut tottelemaan.

Mietiskelen turvavälin päässä, millaisen koronariskin kanssa vanha nainen elää. Kahteen kertaan rokotetun, yksin elävän ihmisen riski saada koronatartunta on pieni. THL:n mukaan toisen rokotuksen jälkeen sekä mRNA- että adenovirusvektorirokotteiden suojateho sairaalahoitoa vaativaa tautia vastaan nousee yli 90 prosenttiin.

Miettineekö vanha nainen kaupan muita asiakkaita ja työntekijöitä, jotka voisi tartuttaa? 

Tutkijat ovat havainneet, että rokotettukin ihminen voi kuljettaa nenänielussa koronavirusta ja siten myös levittää sitä. Toistaiseksi ei tarkkaan tiedetä, kuinka kauan koronavirus elää rokotetun ihmisen limakalvoilla ja mikä on viruksen todellinen tarttumisteho tällaiselta kantajalta.

Suomessa terveysviranomaiset eivät ole vielä hellittäneet maskisuosituksesta. Ainoastaan kotioloissa täysin rokotettujen kesken tapaamisissa THL neuvoo, ettei maskia tarvitse käyttää.

Olen alkanut kummastella, millaista viestiä koronarokotusten tehosta suomalaiset viranomaiset tällä hetkellä meille kansalaisille jakavat.

Esimerkiksi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru sanoi Helsingin Sanomain (21.8.) haastattelussa, että ”myös rokotetut voivat levittää virusta ja saada vakavan taudin”. Hän arvioi, ettei aiemmin tavoiteltu 80 prosentin rokotekattavuuskaan tule olemaan riittävä yhteiskunnan avaamiseksi.

Koska deltavariantti vielä jyllää Suomessakin, viranomaisten on pidettävä kriisitietoisuutta yllä. Siksi meille edelleenkin viestitään rokotuksen läpilyövän koronatartunnan mahdollisuudesta. Tiedevalistaja, professori Juhani Knuuti selvitti Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla (3.8.), miksi rokotettujen sairastuminen näyttää lisääntyvän, vaikka rokotuskattavuus nousee.

Kyse on kognitiivisesta harhasta. Kun rokotettujen osuus väestössä kasvaa, rokotettujen sairastuneiden suhteellinen osuus kasvaa myös, vaikka rokotuksen teho on edelleen yhtä hyvä. 

Tätä tilastollista harhaa rokotustenvastustajat käyttävät tietoisesti hyväkseen. Tällä hetkellä Suomen sairaaloissa 10 koronapotilaasta 8–9 on rokottamattomia.

On todella outoa, että viranomaiset juuri nyt viestivät kuin rokotuksista ei olisi todellista hyötyä. Että missä tahansa ihmisten ilmoilla liikkuessasi olet rokotettunakin sekä itse vaarassa että uhkana muille. Tämä ei tosiaankaan houkuta epäilijöitä ottamaan rokotuksia. Eikö tieteeseen uskalleta luottaa?

Tämä kirjoitus on julkaistu alun perin Maaseudun Tulevaisuuden tiedesivulla 30.8.2021

Koronan kanssa – kaveripohjalta

Koronapandemia on voimakkaita tunteita herättävä keskustelunaihe. On ollut silti yllättävää, miten pandemian lievittyminen rokotusten ansiosta tuntuu olevan aivan yhtä vaikea aihe kuin vaikkapa maskien hyödyt tai liikkumisrajoitukset olivat aiemmin.
 
”Helppo sinun on vaatia yhteiskunnan avaamista, kun olet koronan sairastanut!”.
 
”Covid-19 ei ole influenssa, voitaisiinko jo lopettaa niiden vertaaminen? Covid on ikävä monielinsairaus, joka voi oirehtia ikävästi kuukausia jälkeenkin päin”, minulle vastattiin Twitterissä. Olin mennyt ehdottamaan keskustelun aloittamista siitä, voisiko koronan ja kausi-influenssan jo kohta hyväksyä normielämään kuuluvina tauteina.
 
Karu tosiasia on, ettei asiantuntijoiden mukaan Covid-19-viruksesta tulla ainakaan lähitulevaisuudessa pääsemään kokonaan eroon. Koronaton Suomi on siis tavoite, jota emme voi saavuttaa.
 
Etenkin maskikeskustelussa tutkittu tieto ja mielipiteet sekoittuvat tavalla, jossa ei kyse ollut enää vain faktoista tai vain tunteista. Liikuttiin jo hyvin lähellä sananvapauden rajoittamista, kun kaikki asiantuntijatkaan eivät välttämättä uskaltaneet puhua aiheesta julkisuudessa.
 
Tunnettu terapeutti Maaret Kallio kysyi Helsingin Sanomissa (30.6.21), osaammeko me ihmiset hellittää koronasta nyt, kun korona alkaa hellittää otetaan meistä. ”Riskitöntä elämää ei ole olemassakaan. Pelkoa voi ottaa kädestä kiinni ja kulkea eteenpäin rauhassa sen kanssa”, hän kirjoitti lempeään tapaansa.
 
Vastaanotto ei ollut lempeä. Myöhemmin samana päivänä Kallio totesi Twitterissä, että ”kipakkaa palautetta on tullut ja tulee yhä”. Hänkin viittasi koronan herättämiin voimakkaisiin tunteisiin.
 
Olen miettinyt, mistä tuo voimakas tunnereaktio koronasta puhuttaessa kertoo. Onko vain niin, että nykyihmiselle normaalin elämän riskit ovat epänormaaleja? Haluaisimme kaiken olevan hallittavissa ja ennen kaikkea minun itseni vallassa. Meitä myös koko ajan kannustetaan tähän: terveellisesti elämällä estät sairastumisen. On ollut helppo kasvaa uskoon, ettei tuska meitä koske, jos vain elää ”oikein”.
 
Vaan miten kävi? Koronavirus, se pirulainen, tirin taria välitti meidän mallikelpoisuudestamme. Silti yritämme kovasti pitää kiinni itsekunnioituksestamme, ja luultavasti siksi meidän on niin vaikea luopua rajoituksista ja suosituksista. 
 
Ajoittain tuntuu kuin jotkut oikein rehvastelisivat omalla korona-kunnollisuudellaan. ”Kumpi on tärkeämpi, lomamatka vai koronarokotus?” kyselevät porukat somessa. Tarkoitus on tietysti julistaa, kuinka itse luopui lomamatkastaan. Toisten maskinkäyttöä vahditaan kauppakeskuksissa. Miksi viime kesänä riittivät käsidesi ja turvaväli torjumaan taudin, muttanyt ei tunnu riittävän rokotuskaan?
 
”Sääntö-Suomi” todella rakastui koronaan, mutta rokotuspeiton suojissa meidän olisi syksyn aikana pystyttävä tuo julma rakastaja heivaamaan kyydistä ja tulemaan sen kanssa toimeen, ihan vaan kaveripohjalta.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Salon Seudun Sanomien kolumnipalstalla 10.7.21

                         Muun muassa Ilta-Sanomat kirjoitti 7.7. rokotusaikojen lykkäämisen olevan "ikävä ilmiö".

Sääntö-Suomi rakastui koronaan

Sehän alkoi pienestä flirtistä – kuten rakkaustarinat usein. Kuultiin huhuja muukalaisesta, joka tulee ja kaataa. Pian se suorastaan vyöryi päällemme – Kurittaja Kiinasta, Tirolin Tukehduttaja, Embolia Espanjasta.

Sääntö-Suomi rakastui koronaan tavalla, jota harva olisi osannut ennustaa.

 

Kun kotimaastamme puhutaan ”sääntö-Suomena”, sävy on pilkallinen. 

 

Vuonna 2015 Juha Sipilän hallitus julisti karsivansa rajoituksia ja sääntöjä omissa norminpurkutalkoissaan. Pari vuotta myöhemmin hallitus ilmoitti poistaneensa kaikkiaan 303 normia. Kuulostaa paljolta, mutta muistammeko muita kuin parkkikiekon muodon vapauttamisen? Niin, ja tietenkin taksilupien vapauttamisen!

 

Kevät 2020 palautti sääntö-Suomen taas kunniaan. Koronaviruspandemian leviämisen estäminen merkitsi poikkeuslupalainsäädäntöä. Koulut ja päiväkodit suljettiin, hoivakodit ja sairaalaosastot eristettiin, harrastustoiminta kiellettiin ja kulttuuri– ja urheilutapahtumien järjestäminen estettiin. Ravintoloihin ja kahviloihin ei saanut jäädä syömään eikä kirjastoista lainata kirjoja. 

 

Ilta toisensa jälkeen ja aamu aamun perään löysimme itsemme kuuntelemassa ministereitä, virkamiehiä ja tutkijoita, noita rakkauden apostoleja. He selittivät meille, miten kahden metrin turvaväli on parempi kuin metrin. He saivat meidät ymmärtämään, että ikäihmisten on terveellisempää pysyä karanteenissa kuin tavata lapsiaan, lapsenlapsiaan ja ystäviään. 

 

Mitä kovempia sääntöjä meille annettiin, sitä lujemmaksi rakkautemme niihin vahvistui. Aloimme vahtia toisiamme. Komensimme kaupassa vieraita ihmisiä pysymään kauempana. Paikallisessa Prismassa yskivää naista heitettiin juustolla. Nuoremmat huutelivat puistossa istuville mammoille turvaväleistä. Lääkärit ja tutkijat ryhtyivät somessa keskenään tukkanuottasille kasvomaskien etujen tieteellisen näytön asteesta. 

 

Vanhat ja sairaat joutuivat kuolemaan vieraiden ihmisten keskellä tai ihan yksin, sillä omaiset eivät saaneet turvallisuussyistä käydä heitä katsomassa – kuin korkeintaan hetken. Tässä kohdassa monen rakkaus koronarintamaan joutui koetukselle. Ihanko totta itsekin karanteenissa elävä mamma ei saa tavata sairasta miestään, mutta viikoittain vaihtuvat hoitajat ja siivoojat voivat vapaasti hyöriä puolison vierellä? Sääntö-Suomi painotti tämänkin kuuluvan rakkauteen.

 

Kun korona-rakas vuosi sitten osoitti kyllääntymisen merkkejä, säntäsimme ulkoilmakonsertteihin ja sukulaisia tapaamaan. Lyhyt vapauden huuma taittui syksyllä koronan paluuseen – ja kohta olimme pahemmassa jamassa kuin koskaan.

 

Puolitoista vuotta tätä sairasta rakkaussuhdetta, ja alistumme peittämään kasvomme, emmekä koskettele ystäviä ja sukulaisia. Korona on saanut meidät kaihtamaan vieraita ihmisiä. 

Sääntöjä on milloin höllennetty, milloin kiristetty, mutta millään emme tahtoisi niistä vieläkään luopua. Ravintoloiden aukioloa pidennetään tunti kerrallaan, rokotettukaan ei saa unohtaa väistelyä ja maskia, ja julkisia tiloja koskee eri maakunnissa niin monta erilaista sääntöä, ettei itse Krista Kiurukaan taida pysyä niiden perässä.

 

Meidän on tunnustettava yhteen ääneen sääntöuskovaisuutemme: Huonokin sääntö on parempi kuin ei sääntöjä ollenkaan.

 

Nyt keskellä kukkeinta alkukesää makaamme riippumatossa voipuneina tuon pyörremyrskyn lailla tulleen rakastajan jäljiltä. Ei kai se meitä nyt vain jätä? 

 

Sääntö-Suomen rakkaudesta koronaan on tullut on-off-suhde. On nimittäin mahdollista, että tuo julma kurmoottaja tulee vielä takaisin, ehkä jo ensi talvena. Silti jo riippuvuudeksi muuttuneen suhteen uudelleen lämmittely kieltämättä arveluttaa…

 

Onhan äitikin sanonut: Yhden koronan perään ei kannattaisi itkeä, uusia viruksia tulee aina!