perjantai 23. toukokuuta 2014

Kun julmuus koskettaa


”Hymy ensimmäisenä maailmassa. Tytön ympärileikkaus Afrikassa”

Näin julisti otsikossa Hymy vuonna 1976. Juttu päätyi hyvää journalistista tapaa tulkitsevan Julkisen sanan neuvoston käsittelyyn. JSN antoi langettavan päätöksen perustellen ratkaisuaan sillä, että Hymyn sensaatiomainen ja loukkaava esitystapa oli omiaan johtamaan lukijaa harhaan. Neuvoston mukaan jutusta sai sen käsityksen, että kyse oli perinteisestä rituaalista, vaikka se oli pelkkää puoskarointia.

Juttu oli ajan hengen mukainen, ja tietysti Hymyn linjaan kuului räväkkyys ja päivittely. Veikko Lintisen kuvat ovat paljastavat, vailla mitään häveliäisyyttä. Jutussa kuvaillaan Josephinen häpykielen poisto yksityiskohtaisesti. Toimittaja Erkki Wessman myös pohtii pitkään, voiko länsimaalainen ihminen ymmärtää ”mustien maanosan” monia ristiriitaisuuksia. Miten hyvyyden rinnalla on myös paljon julmuutta.

                                                                    * * *

Tällä viikolla olimme Julkisen sanan neuvostossa jälleen afrikkalaistyttöjen ympärileikkausta koskevan kantelun äärellä. Helppoa ei edelleenkään ollut ratkaista, ovatko Helsingin Sanomat ja valokuvaaja Meeri Koutaniemi noudattaneet hyvää journalistista tapaa julkaistessaan kuvauksen tyttöjen ympärileikkauksesta. Neuvoston enemmistö asettui vapauttavalle kannalle.

Miksi kahdesta samaa, poikkeuksellisen vaikeaa asiaa käsittelevästä jutusta tulee erilainen tuomio? Molemmissa jutuissa tytöt olivat tunnistettavia, vaikka HS:n jutussa nimet oli muutettu, toisin kuin Hymyn jutussa. HS:n kuvissa tyttöjen intiimit alueet eivät näkyneet. Molemmissa jutuissa kuvailtiin yksityiskohtaisesti tyttöjen kauhua ja kipua, mikä myös näkyi kuvista. 1970-luvun Tansaniassa ja 2010-luvun Keniassa tyttöjen ympärileikkaus on kiellettyä. Journalistit ovat siis paljastaneet tapahtumia, joista pitäisi seurata rangaistus.

                                                                   * * *

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta, todetaan Journalistin ohjeissa. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea yleisölleen, jolla on oikeus tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Maailmassa tapahtuu koko ajan paljon sellaista, joka on laissa kiellettyä. Länsimaalainen ihminen voi tuskin koskaan ymmärtää, hyväksymisestä puhumattakaan, tyttöjen ympärileikkauksen kaltaista julmaa tapaa. Sitä puolustellaan milloin uskonnolla, milloin perinteillä, mutta lopulta kyse on niistä ihmisistä, jotka juuri nyt, tällä hetkellä vaativat omassa yhteisössä ympärileikkausten jatkamista.

Koska tätä julmuutta tapahtuu tässä ajassa juuri nyt, siitä on pakko kertoa. Valokuva on dokumentti yhdestä hetkestä. Se voi olla lavastettu tapahtuma – mitä ilmeisesti epäiltiin tuolloin Hymyn jutun aikoihin. Kuva voi olla harkitsematon sohaus, joka haluaa vain revitellä ja paljastaa irvokkuuksia. Valokuva on yleensä aina kannanotto ja mielipiteen ilmaus: näin minä tämän näen.

Valokuvaaja Meeri Koutaniemi on ilmeisen pitkään harkinnut, mitä voi ympärileikkauksesta kertoa. Hän oli selittänyt tarkoituksensa ja pyytänyt alaikäisten tyttöjen vanhemmilta suullisen ja kirjallisen luvan sekä kuvaamiseen että julkaisemiseen. Tyttöjen kärsivät kasvot näkyvät valokuvissa, mihin oli myös lupa.

Ilman kasvojaan tytöt olisivatkin olleet jälleen kerran vain vallankäytön kohteita, pelkkiä ruumiita, joita saa silpoa.

Kun näemme tyttöjen kasvot meille tulee kamalan paha olo. Julmuus koskettaa meitä hetken.

        Kirjoitus on julkaistu Salon Seudun Sanomien kolumnipalstalla 23.5.2014

torstai 1. toukokuuta 2014

Onko vastuu aina vain lukijalla?



Hunks-tanssija Jani Kokki kertoi viikonlopun Ilta-Sanomissa (26.4. ja 27.4.) voivansa todella hyvin ja olevansa vuosi sitten todetusta paksusuolensyövästä huolimatta pirteä ja elinvoimainen.  ”Tuntuisi tyhmältä, että nyt kun voin näin hyvin, menisin lääkärien ehdottamaan leikkaukseen ja saisin siitä ikuisen avannepussin vyölle sekä aloittaisin sytostaattihoidon, joka vain pahentaa vointiani.”

Tällä viikolla Kokille on kerätty rahaa, jotta tämä pääsisi vaihtoehtoisiin hoitoihin Kroatiaan. Siellä olisi tarjolla muun muassa meditaatiota ja akupunktiota. Media on auliisti levittänyt sanaa hyväntekeväisyystempauksesta.

Vanhan ajan journalisti on hieraissut moneen kertaan silmiään näitä juttuja lukiessaan. Kerrottaisiinko täytenä totena, jos syöpäpotilas päättelisi kasvaimensa syntyneen pahan silmän vaikutuksesta tai humanoidien asettamana? Tuskin. Syövän hoitomuodoista sen sijaan voi sanomalehdissäkin lasketella millaista luikuria tahansa.

                                                                            * * *

Tiedotusvälineissä kerrotaan paitsi faktoja, myös tarinoita, mielipiteitä, uskomuksia, vitsejä ja valheita.

Kukaan ei viitsisi lukea lehdestä pelkkiä numerosarjoja, tilastoja tai kokousten pöytäkirjoja. On sekä ymmärrettävämpää että mukavampaa, kun toimittaja on kerännyt numeroiden ja faktojen lisäksi juttuunsa näkemyksiä ja kokemuksia.

Median yleisö on tottunut luottamaan sanomalehtiin. Vaikka jutuissa esitettyjen näkemysten kanssa voikin olla eri mieltä, ja tekeville sattuu virheitä ja kömmähdyksiä, perusluottamus on lukijasuhteen kivijalka.

                                                                            * * *

Terveysjutuissa faktat ovat usein erityisen tylsiä. Laihtuakseen pitää syödä vähemmän ja kuluttaa enemmän. Ravintoaineet saa lähes aina paremmin ruoasta kuin pilleripurkista. Elämäntavoillaan voi myöhentää monien perinnöllisten sairauksiensa puhkeamista, mutta silti ihmisellä on ”parasta ennen” -päivä.

Ikävintä elämässä on kuoleminen. Siksi kuolemattomuutta on yritetty lunastaa kautta ihmiskunnan historian mitä kummallisimmin keinoin. Epäonnistuminen yrityksissä on ollut sataprosenttista.

Silti me janoamme tarinoita siitä, miten joku on parantunut vakavasta sairaudestaan. Etsimme ja tarvitsemme vertaistukea, kohtalotovereiden tarinoita ja kokemuksia. Haluaisimme niin kovasti uskoa, ettei meille käy kuinkaan. Eikä mikään uhkaisi meidän rakkaitammekaan. Nykyihmiselle erityisen tuskallista on alistuminen vääjäämättömän edessä.

Syöpäpotilaiden haastatteluihin liitetään poikkeuksellisen usein taistelun vertaiskuvia.

Ilta-Sanomienkin juttu kertoo, ettei Jani “luovuttanut shokkidiagnoosin edessä, eikä luovuta”. Ilta-Sanomat siis luo kuvan, että tieteellisesti tutkittuihin ja vertaisarvioituihin hoitomuotoihin, kuten leikkauksiin ja sytostaatteihin turvautuva syöpäsairas olisi jotenkin luovuttaja.

Vasta kauan jutun julkaisun jälkeen sitä päätettiin Ilta-Sanomien toimituksessa täydentää syöpälääkärin kommenteilla. Kommentit jutun lopussa ovat ikään kuin opponentin puheenvuoro. Jani Kokki mielipiteineen on oikeassa, lääkäri tieteen asettamine varauksineen jollain tapaa epävarma.

Ennen vanhaan meille toimittajille opetettiin, että mielipide pitää erottaa faktasta niin, että lukija tietää kummasta on kysymys. Mutta missä välissä tieteestä tuli mielipide ja huuhaasta fakta?


               Kirjoitus on julkaistu Salon Seudun Sanomien kolumnipalstalla 1.5.2014