Julkisen sanan neuvoston kokoukset ovat aina melkoisia eettisiä maratoneja. Kanteluja tulee käsiteltäväksi laidasta laitaan – oikein helppoja niistä ovat aniharvat. Silloin kyseessä on pääsääntöisesti selvästi langettava, eli neuvosto toteaa tiedotusvälineen rikkoneen Journalistin ohjeita.
Se taas on aina ikävä ratkaisu – näin toimittajajäsenelle. Kun sitä kuitenkin tahtoisi aina luottaa, että media pysyttäytyy faktoissa ja toimii eettisesti harkiten.
Useimmat tapaukset kuitenkin vaativat pitkää pohdintaa ja monipolvista keskustelua. Lähes joka kokouksessa käy niin, että oma mielipide ratkaisussa vaihtuu omasta ensimmäisestä näkemyksestä, kun kuuntelee toisten neuvoston jäsenten näkemyksiä. Joskus taas oman perustelunsa huomaa vaikuttavan toisten jäsenten ratkaisuihin.
Neuvoston keskusteluita ei jäsenten tule ruotia julkisesti, vaikka me muutoin puolustammekin jokaisen sananvapautta – kuten tässä Postin pääluottamusmiehen sananvapautta puolustavassa lausumassa. Sananvapauteen kuuluu aina myös vastuullisuus sen käyttämisessä.
Neuvoston jäsenen omaa sananvapautta voi käyttää esimerkiksi JSN:n julkaisemalla blogipalstalla. Kynnys oman blogipostauksen tekemiseen tosin on hurjan korkea. Joka kerta miettii, onko omalla kokemuksella ja näkemyksellä yleistä arvoa. Nyt kuitenkin ratkaisin itseni likoon laittamisen puolesta. Huomasinhan, että ovat ne muutkin kyllästyneet pelkästään klikkauksia etsivään otsikointiin.
Älä siis unohda hammastahnaa – äläkä faktoja!
torstai 19. marraskuuta 2015
keskiviikko 11. marraskuuta 2015
Juha Sipilä, suosittelen Downton Abbeyta
Televisiodraamat suovat meille hetken paon arjesta. Samalla
ne tuottavat meille ajatuksia ja tunteita, joiden kautta pystymme käsittelemään
oman elämämme käänteitä ja vaikeuksia. Sadut eivät ole koskaan olleet vain
viihdyttämistä varten, niissä on aina syvempi ulottuvuus.
Vai mitä, Sipilän Juha?
*
* *
Emme tiedä, onko
pääministeri Juha Sipilä historiallisen brittidraama Dowton Abbeyn
katsoja, mutta lämpimästi neuvoisin katsomaan. Tänä syksynä sarjan fanit ovat
saaneet seurata hermoja raastavaa valtataistelua paikallisen sote-alueen
kyläsairaalan hallinnosta. Ja saanen huomauttaa, että kyse ei ole mistään
pikkukinasta!
Tähän asti sarjassa on pystytty selviämään monista
arkielämän vastoinkäymisistä: ensimmäisestä maailmansodasta, lady Maryn sänkyyn
kuolleesta ulkomaalaisesta, parista vankilatuomiosta, Matthewn traagisesta auto-onnettomuudesta
ja aviottomista lapsista.
Nyt kuitenkin koko kartanon ja ilmeisesti koko kylän rauhaa
on rikkonut repivä riita siitä, minkä hallinnon alaisuuteen siirretään kylän
oma sairaala. Ottaako sen hallintaansa läheinen kaupunginsairaala, joka on
luvannut tuoda sinne uudistuksia? Vai pidetäänkö valta kartanonväen ja
paikallisen omalääkärin ja sosiaalihoitajan käsissä?
Downton Abbeyn toimintaympäristö on muutoinkin muutoksen
kourissa. Lady Mary on ottamassa ikääntyvältä ja stressisairauksia potevalta
isältään päivittäisvastuuta kartanon johtamisesta. Lady Mary on päättänyt
rakentaa kartanosta modernin yrityksen, jossa on elämisen mahdollisuus myös
hänen kasvavalle pojalleen.
Tulorakenne on kuitenkin haastava, sillä vaikka henkilöstösivukulut
eivät liene valtaisat, kartanossa on silti yhä huomattavan paljon
henkilökuntaa. Lojaalisuus ja tuottovaatimukset taistelevat herrasväen mielissä.
Alakerran väkikään ei ole yhtä alamaista kuin ennen.
Ainut, joka pitää kaikin tavoin kynsin hampain kiinni
kaikesta vanhasta on isoäiti lady Violet Crawley. Kyläsairaala näyttää muodostuneen hänelle
symboliksi aatelisten vallasta. Onhan hänen perheensä aikoinaan antanut
sairaalalle tontin, ja ilmeisesti kartano vastaa paljolti myös sairaalan
toimintakuluista.
Jos lady Violet nyt antaisi päätösvallan piirikunnalle,
antaisi hän periksi modernisaatiolle,
etäisille vallankäyttäjille ja kenties demokratialle. Ei tule kuuloonkaan!
Miten jossain kaukana voitaisiin tietää, mitä hänen omat kyläläisensä
tarvitsevat.
Sodassa kaikki keinot ovat sallittuja. Isoäiti juonittelee,
kiristää ja lahjoo. Hän saa kartanoon illalliselle jopa terveysministeri
Neville Chamberlainin. Ikäväksi yllätykseksi konservatiiviministeri
paljastuukin uudistusmieliseksi. Tosielämässä samainen Chamberlain toteutti
laajan joukon yhteiskunnallisia uudistuksia Isossa-Britanniassa
1920–30-luvuilla.
*
* *
Dowton Abbeyssa päästäneen selvyyteen jouluun mennessä,
miten sote-uudistuksen kanssa käy. Juha Sipiläkin siirsi tavoitteitaan
joulukuulle. Jännityksellä seuraammekin nyt, miten Lady Violet ja Sipilä nielevät
ylpeytensä ja suostuvat aina välttämättömiin kompromisseihin. Vallanhalu on
sietämätöntä, mutta toki ihminen saa periaatteistaan pitää kiinni – tiettyyn
rajaan saakka. Lady Violetin sanoin: "Principles are like prayers. Noble
of course. But awkward at a party". Periaatteet ovat kuin rukoukset,
jaloja tietenkin, mutta hankalia juhlissa".
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Salon Seudun Sanomien kolumnipalstalla 10.11.2015
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)