Eikö tieteeseen uskalleta luottaa?

 

     

    Miksi viranomaiset viestivät kuin rokotuksista ei olisi hyötyä?

Ruokakaupan kassalla vanha nainen lastaa ostoksiaan hihnalle. Rollaattorin kanssa kulkevalle puuha on hankalaa, ja maskin kanssa hengittäminen työlästä. Vaivalloisesti hän lähtee kohti kaupan ovella odottavaa taksia.

Arvelen naisen ainakin ikänsä puolesta saaneen jo kaksi koronarokotetta. Mutta hän noudattaa kiltisti Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) sekä kauppaketjun maskisuositusta. Hän on tottunut tottelemaan.

Mietiskelen turvavälin päässä, millaisen koronariskin kanssa vanha nainen elää. Kahteen kertaan rokotetun, yksin elävän ihmisen riski saada koronatartunta on pieni. THL:n mukaan toisen rokotuksen jälkeen sekä mRNA- että adenovirusvektorirokotteiden suojateho sairaalahoitoa vaativaa tautia vastaan nousee yli 90 prosenttiin.

Miettineekö vanha nainen kaupan muita asiakkaita ja työntekijöitä, jotka voisi tartuttaa? 

Tutkijat ovat havainneet, että rokotettukin ihminen voi kuljettaa nenänielussa koronavirusta ja siten myös levittää sitä. Toistaiseksi ei tarkkaan tiedetä, kuinka kauan koronavirus elää rokotetun ihmisen limakalvoilla ja mikä on viruksen todellinen tarttumisteho tällaiselta kantajalta.

Suomessa terveysviranomaiset eivät ole vielä hellittäneet maskisuosituksesta. Ainoastaan kotioloissa täysin rokotettujen kesken tapaamisissa THL neuvoo, ettei maskia tarvitse käyttää.

Olen alkanut kummastella, millaista viestiä koronarokotusten tehosta suomalaiset viranomaiset tällä hetkellä meille kansalaisille jakavat.

Esimerkiksi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru sanoi Helsingin Sanomain (21.8.) haastattelussa, että ”myös rokotetut voivat levittää virusta ja saada vakavan taudin”. Hän arvioi, ettei aiemmin tavoiteltu 80 prosentin rokotekattavuuskaan tule olemaan riittävä yhteiskunnan avaamiseksi.

Koska deltavariantti vielä jyllää Suomessakin, viranomaisten on pidettävä kriisitietoisuutta yllä. Siksi meille edelleenkin viestitään rokotuksen läpilyövän koronatartunnan mahdollisuudesta. Tiedevalistaja, professori Juhani Knuuti selvitti Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla (3.8.), miksi rokotettujen sairastuminen näyttää lisääntyvän, vaikka rokotuskattavuus nousee.

Kyse on kognitiivisesta harhasta. Kun rokotettujen osuus väestössä kasvaa, rokotettujen sairastuneiden suhteellinen osuus kasvaa myös, vaikka rokotuksen teho on edelleen yhtä hyvä. 

Tätä tilastollista harhaa rokotustenvastustajat käyttävät tietoisesti hyväkseen. Tällä hetkellä Suomen sairaaloissa 10 koronapotilaasta 8–9 on rokottamattomia.

On todella outoa, että viranomaiset juuri nyt viestivät kuin rokotuksista ei olisi todellista hyötyä. Että missä tahansa ihmisten ilmoilla liikkuessasi olet rokotettunakin sekä itse vaarassa että uhkana muille. Tämä ei tosiaankaan houkuta epäilijöitä ottamaan rokotuksia. Eikö tieteeseen uskalleta luottaa?

Tämä kirjoitus on julkaistu alun perin Maaseudun Tulevaisuuden tiedesivulla 30.8.2021

Koronan kanssa – kaveripohjalta

Koronapandemia on voimakkaita tunteita herättävä keskustelunaihe. On ollut silti yllättävää, miten pandemian lievittyminen rokotusten ansiosta tuntuu olevan aivan yhtä vaikea aihe kuin vaikkapa maskien hyödyt tai liikkumisrajoitukset olivat aiemmin.
 
”Helppo sinun on vaatia yhteiskunnan avaamista, kun olet koronan sairastanut!”.
 
”Covid-19 ei ole influenssa, voitaisiinko jo lopettaa niiden vertaaminen? Covid on ikävä monielinsairaus, joka voi oirehtia ikävästi kuukausia jälkeenkin päin”, minulle vastattiin Twitterissä. Olin mennyt ehdottamaan keskustelun aloittamista siitä, voisiko koronan ja kausi-influenssan jo kohta hyväksyä normielämään kuuluvina tauteina.
 
Karu tosiasia on, ettei asiantuntijoiden mukaan Covid-19-viruksesta tulla ainakaan lähitulevaisuudessa pääsemään kokonaan eroon. Koronaton Suomi on siis tavoite, jota emme voi saavuttaa.
 
Etenkin maskikeskustelussa tutkittu tieto ja mielipiteet sekoittuvat tavalla, jossa ei kyse ollut enää vain faktoista tai vain tunteista. Liikuttiin jo hyvin lähellä sananvapauden rajoittamista, kun kaikki asiantuntijatkaan eivät välttämättä uskaltaneet puhua aiheesta julkisuudessa.
 
Tunnettu terapeutti Maaret Kallio kysyi Helsingin Sanomissa (30.6.21), osaammeko me ihmiset hellittää koronasta nyt, kun korona alkaa hellittää otetaan meistä. ”Riskitöntä elämää ei ole olemassakaan. Pelkoa voi ottaa kädestä kiinni ja kulkea eteenpäin rauhassa sen kanssa”, hän kirjoitti lempeään tapaansa.
 
Vastaanotto ei ollut lempeä. Myöhemmin samana päivänä Kallio totesi Twitterissä, että ”kipakkaa palautetta on tullut ja tulee yhä”. Hänkin viittasi koronan herättämiin voimakkaisiin tunteisiin.
 
Olen miettinyt, mistä tuo voimakas tunnereaktio koronasta puhuttaessa kertoo. Onko vain niin, että nykyihmiselle normaalin elämän riskit ovat epänormaaleja? Haluaisimme kaiken olevan hallittavissa ja ennen kaikkea minun itseni vallassa. Meitä myös koko ajan kannustetaan tähän: terveellisesti elämällä estät sairastumisen. On ollut helppo kasvaa uskoon, ettei tuska meitä koske, jos vain elää ”oikein”.
 
Vaan miten kävi? Koronavirus, se pirulainen, tirin taria välitti meidän mallikelpoisuudestamme. Silti yritämme kovasti pitää kiinni itsekunnioituksestamme, ja luultavasti siksi meidän on niin vaikea luopua rajoituksista ja suosituksista. 
 
Ajoittain tuntuu kuin jotkut oikein rehvastelisivat omalla korona-kunnollisuudellaan. ”Kumpi on tärkeämpi, lomamatka vai koronarokotus?” kyselevät porukat somessa. Tarkoitus on tietysti julistaa, kuinka itse luopui lomamatkastaan. Toisten maskinkäyttöä vahditaan kauppakeskuksissa. Miksi viime kesänä riittivät käsidesi ja turvaväli torjumaan taudin, muttanyt ei tunnu riittävän rokotuskaan?
 
”Sääntö-Suomi” todella rakastui koronaan, mutta rokotuspeiton suojissa meidän olisi syksyn aikana pystyttävä tuo julma rakastaja heivaamaan kyydistä ja tulemaan sen kanssa toimeen, ihan vaan kaveripohjalta.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Salon Seudun Sanomien kolumnipalstalla 10.7.21

                         Muun muassa Ilta-Sanomat kirjoitti 7.7. rokotusaikojen lykkäämisen olevan "ikävä ilmiö".

Sääntö-Suomi rakastui koronaan

Sehän alkoi pienestä flirtistä – kuten rakkaustarinat usein. Kuultiin huhuja muukalaisesta, joka tulee ja kaataa. Pian se suorastaan vyöryi päällemme – Kurittaja Kiinasta, Tirolin Tukehduttaja, Embolia Espanjasta.

Sääntö-Suomi rakastui koronaan tavalla, jota harva olisi osannut ennustaa.

 

Kun kotimaastamme puhutaan ”sääntö-Suomena”, sävy on pilkallinen. 

 

Vuonna 2015 Juha Sipilän hallitus julisti karsivansa rajoituksia ja sääntöjä omissa norminpurkutalkoissaan. Pari vuotta myöhemmin hallitus ilmoitti poistaneensa kaikkiaan 303 normia. Kuulostaa paljolta, mutta muistammeko muita kuin parkkikiekon muodon vapauttamisen? Niin, ja tietenkin taksilupien vapauttamisen!

 

Kevät 2020 palautti sääntö-Suomen taas kunniaan. Koronaviruspandemian leviämisen estäminen merkitsi poikkeuslupalainsäädäntöä. Koulut ja päiväkodit suljettiin, hoivakodit ja sairaalaosastot eristettiin, harrastustoiminta kiellettiin ja kulttuuri– ja urheilutapahtumien järjestäminen estettiin. Ravintoloihin ja kahviloihin ei saanut jäädä syömään eikä kirjastoista lainata kirjoja. 

 

Ilta toisensa jälkeen ja aamu aamun perään löysimme itsemme kuuntelemassa ministereitä, virkamiehiä ja tutkijoita, noita rakkauden apostoleja. He selittivät meille, miten kahden metrin turvaväli on parempi kuin metrin. He saivat meidät ymmärtämään, että ikäihmisten on terveellisempää pysyä karanteenissa kuin tavata lapsiaan, lapsenlapsiaan ja ystäviään. 

 

Mitä kovempia sääntöjä meille annettiin, sitä lujemmaksi rakkautemme niihin vahvistui. Aloimme vahtia toisiamme. Komensimme kaupassa vieraita ihmisiä pysymään kauempana. Paikallisessa Prismassa yskivää naista heitettiin juustolla. Nuoremmat huutelivat puistossa istuville mammoille turvaväleistä. Lääkärit ja tutkijat ryhtyivät somessa keskenään tukkanuottasille kasvomaskien etujen tieteellisen näytön asteesta. 

 

Vanhat ja sairaat joutuivat kuolemaan vieraiden ihmisten keskellä tai ihan yksin, sillä omaiset eivät saaneet turvallisuussyistä käydä heitä katsomassa – kuin korkeintaan hetken. Tässä kohdassa monen rakkaus koronarintamaan joutui koetukselle. Ihanko totta itsekin karanteenissa elävä mamma ei saa tavata sairasta miestään, mutta viikoittain vaihtuvat hoitajat ja siivoojat voivat vapaasti hyöriä puolison vierellä? Sääntö-Suomi painotti tämänkin kuuluvan rakkauteen.

 

Kun korona-rakas vuosi sitten osoitti kyllääntymisen merkkejä, säntäsimme ulkoilmakonsertteihin ja sukulaisia tapaamaan. Lyhyt vapauden huuma taittui syksyllä koronan paluuseen – ja kohta olimme pahemmassa jamassa kuin koskaan.

 

Puolitoista vuotta tätä sairasta rakkaussuhdetta, ja alistumme peittämään kasvomme, emmekä koskettele ystäviä ja sukulaisia. Korona on saanut meidät kaihtamaan vieraita ihmisiä. 

Sääntöjä on milloin höllennetty, milloin kiristetty, mutta millään emme tahtoisi niistä vieläkään luopua. Ravintoloiden aukioloa pidennetään tunti kerrallaan, rokotettukaan ei saa unohtaa väistelyä ja maskia, ja julkisia tiloja koskee eri maakunnissa niin monta erilaista sääntöä, ettei itse Krista Kiurukaan taida pysyä niiden perässä.

 

Meidän on tunnustettava yhteen ääneen sääntöuskovaisuutemme: Huonokin sääntö on parempi kuin ei sääntöjä ollenkaan.

 

Nyt keskellä kukkeinta alkukesää makaamme riippumatossa voipuneina tuon pyörremyrskyn lailla tulleen rakastajan jäljiltä. Ei kai se meitä nyt vain jätä? 

 

Sääntö-Suomen rakkaudesta koronaan on tullut on-off-suhde. On nimittäin mahdollista, että tuo julma kurmoottaja tulee vielä takaisin, ehkä jo ensi talvena. Silti jo riippuvuudeksi muuttuneen suhteen uudelleen lämmittely kieltämättä arveluttaa…

 

Onhan äitikin sanonut: Yhden koronan perään ei kannattaisi itkeä, uusia viruksia tulee aina!

 

 

 

 

Journalismi ei nielaissut VTV:n kapulakieltä

Valtiontalouden tarkastusviraston ja sen johdon toiminnasta kertoneet uutiset ovat olleet karmaisevaa luettavaa. Toimittajat herättivät yleisön huomion tirkistelynhalua tyydyttävillä jutuilla pääjohtajan stailauspalveluista, mutta sittemmin selvitykset ovat edenneet kovempaan kamaan, viraston ytimessä olevaan tarkastustoimintaan.  

 

   Jutut ovat olleet karmaisevia – tutkivaa journalismia parhaimmillaan. 

   Vaikka yhteisten varojen epäasiallisesta käytöstä ja sen valvonnan puutteista kertovat tiedot harmittavat, minä suutuin lopullisesti tästä Helsingin Sanomain jutusta (9.4.21). Se kertoi Jyrki Kataisen hallituksen vuonna 2014 päättämän ja vuonna 2017 toteutetun perustoimeentulouudistuksen arvioinnin etenemisestä VTV:ssa.

    Palkitun toimittajan Paavo Teittisen jutun perusteella voi päätellä, että loppuvuodesta 2019 VTV:ssa käytiin tahtojen taistelu, jossa punakynä heilui ja wordin yliviivausohjelma oli kovassa käytössä. 

Toimittaja Paavo Teittinen kertoi Helsingin Sanomain jutussaan, miten alkuperäistä VTV:n tarkastuskertomusta toimeentulouuditustuksesta muokattiin. (Näyttökuva 9.4.21)

Jutussa esitettiin otteita, miten "siivous" käytännössä VTV:ssa tapahtui: negatiivisia sanamuotoja korvattiin neutraaleilla. Osa kielteisistä verbeistä ja adjektiiveista kylmästi yliviivattiin. (Näyttökuva, HS 9.4.21)

   Kansalaiset kyllä olivat nähneet, että toimeentulohakemusten käsittelyn siirto kuntien sosiaalitoimistoista Kelalle epäonnistui katastrofaalisella tavalla. Ihmiset jäivät rahattomiksi kuukausi toisensa perään. Kelan työntekijöille kasautui työtä, jota he eivät vielä osanneet kunnolla tehdä jo johon heitä ei oltu palkattu riittävästi. 

   Paavo Teittisen kirjoittamassa Helsingin Sanomain jutussa siteerataan alkuperäisen tarkastuskertomuksen tehnyttä tuloksellisuustarkastusneuvos Taina Rintalaa, joka totesi: ”Kertomuksesta otettiin pois ja muutettiin suurin osa huomioista, jotka olivat kriittisiä suoraan Kelaa kohtaan”.

   Entä miten Valtion tarkastusvirasto sitten halusi asiat esitettävän? Tiedotteen otsikko ainakin väännettiin käsittämättömäksi virkamiesjargoniksi. Ingressin mukaan uudistuksessa "tunnistettiin merkittäviä riskejä" ja tarkastuksen perusteella niiden havaittiin "osittain toteutuneen". 

     Tiedote oli tosiaan yhtä vesitetty kuin sitä kuvittanut Senaatintori.

(Näyttökuva, VTV:n verkkosivut 27.1.20)

     VTV:n toimeentulotukiuudistuksen arviointia koskevassa tiedotteessa (27.1.20)  muotoillaan asioita tällä tavoin: "Uudistus on lisännyt Kelan ohella myös muiden viranomaisten työtä, mikä välillisesti lisää toimeenpanon muutoksesta aiheutuvia kustannuksia. Viranomaisvaikutukset arvioitiin lain valmisteluvaiheessa suppeasti eikä uudistuksen vaikutuksia toimeentulotukiasiakkaiden kanssa työskenteleviin viranomaisiin tunnistettu riittävästi."

    VTV:n arviointiraporttia oli edeltänyt laaja lausuntokierros. Lausunnot ovat julkisesti luettavissa.

    Kuntaliiton omassa lausunnossa (3.12.19) todetaan muun muassa seuraavasti: "Toimeentulotuen toimeenpanon yksityiskohdista ja käytännön laintulkinnoista olikin tosiasiallisesti hyvin vähän konkreettista tietoa ennen siirtoa, mistä syystä jotkin ennen siirtoa piilossa olleet ilmiöt ovat nyt tulleet näkyviksi... Tulevissa lakiuudistuksissa tulisikin selvittää huomattavasti tarkemmin tosiasiallisia soveltamiskäytäntöjä, jotta vaikutusarvioinneissa ja toimeenpanossa voitaisiin onnistua paremmin. On siis todella oleellista, miten, mistä ja millaisella kysymyksenasettelulla vaikutusarviointeja tehdään."

   Sen sijaan raportin kieltä Kuntaliitossa ymmärrettiin: "Kokonaisuutena tarkastusraporttiluonnos on laadittu hyvällä ja ymmärrettävällä kirjoitustyylillä ja siihen tutustuminen on helppoa ja sujuvaa. Toisaalta valittu tarkastusnäkökulma on melko suppea ja kerätyt aineistot eivät välttämättä anna kaikilta osin riittävän monipuolista kuvaa uudistuksen toteutuksesta ja sen vaikutuksiin johtaneista syistä."

  

    Juuttuiko kapulakieli median kurkkuun?

    Kun nyt on saanut tietää VTV:n toimintakulttuurista, on suorastaan pakko mennä lukemaan juttuja, jotka tehtiin VTV:n arviointiraportin julkistuksen jälkeen 2020. Nielikö media sen kapuloineen päivineen?

    Ainakaan Helsingin Sanomissa (27.1.20) ei hämäys mennyt läpi. Kataisen hallituksen iloisella ryhmäkuvalla luotiin ristiriita jutussa, jossa uudistuksen epäonnistuminen sanottiin moninverroin sievistelevää tiedotetta suoremmin:

(Näyttökuva, HS 27.1.20)

  Koska juttu julkaistiin samana aamuna kuin VTV:n tiedote, oli toimittaja Juha-Pekka Raeste tehnyt juttuunsa haastattelukierroksen jo hyvissä ajoin ennen raportin julkituloa. Kapulakieli ja vesitetyt arviot eivät päätyneet HS:n juttuun.   

  Totuuden nimissä on sanottava, että toki VTV:n editoidustakin raportista tehty tiedote sisälsi selvää kritiikkiä: "Lainvalmistelun yhteydessä ei tehty riittävän laajoja arvioita uudistuksen vaikutuksista muihin viranomaisiin. Tarkastus osoitti, että uudistus on vaikuttanut muun muassa TE-palvelujen asiantuntijoiden työhön sekä kasvattanut valitus- ja kanteluviranomaisten työmäärää, mikä lisää viranomaishallinnon kustannuksia."

    Helsingin Sanomain jutussa tosin kustannuksista puhuttiin selkokielellä eli numeroilla: 

(Näyttökuva, HS 27.1.20)

    Niin paljon kuin journalisteja joskus parjataankin, tässä VTV-casessa he ovat hoitaneet hommaansa todella hyvin. Ilman toimittajia – ja virkamieskunniaansa puolustavia VTV:n työntekijöitä – Valtiontalouden tarkastusvirasto olisi jatkanut valitsemallaan konsulttihenkisellä linjalla. Ja me kansalaiset olisimme tuudittautuneet hyrisemään, että yhteiskunnallinen päätöksenteko on sentään kohtuullisesti mallillaan.

Näkymätön tappaja – ja muita hurjia otsikoita

"Kuluttajatuotteissa voi piillä näkymätön tappaja"

Näin otsikoi ilta... 

EI, vaan Itä-Suomen yliopisto tiedotteensa 9. helmikuuta. Tiedote kertoi, miten käyttämämme kuluttajatuotteet, kuten ruoka, kosmetiikka ja vaatteet saattavat tietämättämme "olla pullollaan nanomateriaaleja". 

Tiedotteessa kerrottiin tieteellisestä artikkelista, jonka ensimmäinen kirjoittaja on tutkijatohtori Fazel A. Monikh Itä-Suomen yliopistosta. Yhteistyöhankkeessa oli havaittu, että nanomateriaalit kiinnittyvät tiukasti pieneliöihin, joita muut eliöt käyttävät ravinnokseen. "Näin nanomateriaalit lopulta päätyvät meidänkin ravintoketjuumme. Nanomateriaalit voivat myös muuttaa muotoaan ja kokoaan eliöiden sisällä ja niistä voi muodostua vaarallisia yhdisteitä, joka pystyvät läpäisemään soluja ja leviämään muihin elimiin", todettiin tiedotteessa. 

"Havaitsimme myös, että nanomateriaalilla on taipumus kertyä erityisesti aivoihin, mutta emme tiedä, läpäisevätkö ne aivoesteen", Monikh totesi tiedotteessa.

Pelottava ajatus! Ei ihme, että tiedotteen otsikko oli raflaava.

Journalistit otsikoivat toisin

Toimittajia syytetään usein ihmisten pelottelusta ja klikkiotsikoista. Kun yliopisto antaa näin suoran syötön lapaan, toimittajien uskoisi siihen innolla tarttuvan.

Vaan kuinkas sitten kävikään?

Tekniikan maailma otsikoi seuraavasti: Tutkijat varoittavat "aivoihin kertyvistä nanomateriaaleista", joita voi käyttää kuluttajatuotteissa ilman erillistä mainontaa.

Tekniikka & Talous otsikoi: Yliopisto varoittaa: Nanomateriaalit ovat aivoihin kertyvä tappava vaara, mutta niitä saa käyttää kuluttajatuotteissa miten huvittaa – edes ilmoitusvelvollisuutta ei ole.

Mediuutiset otsikoi: Nanomateriaaleilla on taipumus kertyä erityisesti aivohin – Tavallisten kuluttajatuotteiden nanomateriaalit ovat tuntematon ja huolestuttava turvallisuusriski.

Tiedotteen uutisoivat pääasiallisesti tekniikan ja talouden alan lehdet. Iltapäivälehdistä ei tuntunut löytyvän asialle kiinnostusta, ei myöskään muista valtamedioista.

Tiedeviestinnän näkökulmasta mielenkiintoinen havainto löytyy Alma-konserniin kuuluvien Mediuutisten ja Tekniikka&Talouden lehden juttujen perässä löytyvistä Lue myös -listauksista. Jutut ovat saman toimittajan tekemät, mutta toimituksissa on listattu hyvin eri tyyppiset nanoteknologiaa käsittelevät jutut lisälukemistoksi. Tekniikka & Talouden listalla (ylimpänä sinisellä) on nanohiukkasista ja -materiaaleista varoittavia juttuja, Mediuutisten listalla taas on nanoteknologian innovaatioista kertovia juttuja.

 

Tukes tarttui yliopiston väitteisiin

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, Tukes, pureskeli Itä-Suomen yliopiston tiedotetta parisen viikko ja lähetti maanantaina 22. helmikuuta oman mediatiedotteensa.

"Itä-Suomen yliopisto kertoi 9.2. kultananohiukkasilla tehdystä ansiokkaasta tutkimuksesta vesiympäristön ravintoketjussa. Toisin kuin tiedotteessa esitettiin, nanomateriaalien käyttöä säädellään lainsäädännöllä kuluttajatuotteissa. Tiedotteessa mainittu kansainvälinen tutkimus on keskittynyt tietyn tyyppisten kultananohiukkasten kulkeutumiseen ravintoketjussa levistä vesikirppuihin ja kaloihin. Tämän tutkimuksen perusteella ei voi tehdä johtopäätöksiä kultananohiukkasten tai muiden nanohiukkasten käyttäytymisestä ihmisten elimistössä tai myrkyllisyydestä ihmisille", todetaan Tukesin tiedotteessa.

Lisäksi Tukes muistutti poikkeuksellisen perusteellisessa tiedotteessaan, että "Valmistettujen nanomateriaalien käytöstä elintarvikkeissa pitää kertoa kuluttajille. Elintarviketietoasetuksen mukaan kaikki valmistettua nanomateriaalia sisältävät ainesosat on ilmoitettava selkeästi ainesosaluettelossa". Tällaisten ainesosien nimen jäljessä on oltava sana ”nano”.

Kun purkaa Itä-Suomen yliopiston alkuperäisen tiedotteen osiin, Tukesin tiedotteen lukemisen jälkeen nanohiukkasten tappavuudesta jää kovin pikkuriikkisiä väitteitä jäljelle.

Joku voisi myös kysyä, kuinka raflaavia otsikoita yliopistojen tiedotteissa kannattaa käyttää? Vaikka mediatilasta taistellaan, ja yliopistojenkin on rakennettava julkisuuskuvaansa, niin maltti olisi yhä valttia.

Alkuperäinen tutkimusartikkeli: 

Particle number-based trophic transfer of gold nanomaterials in an aquatic food chain.

Fazel A. Monikh, L. Chupani, D. Arenas-Lago, Z. Guo, P. Zhang, G. Krishna Darbha, E. Valsami-Jones, I. Lynch, M. G. Vijver 1, P. M. van Bodegom & W. J.G.M. Peijnenburg. https://doi.org/10.1038/s41467-021-21164-w