Menneen
kevään puheenaiheeksi nousi ikääntyneen miespoliitikon seksisävytteinen
viestittely oman puolueen naisille.
Kerta
ei ollut ensimmäinen. Kun takavuosien “kikkelikortit” vielä sivuutettiin ilman jälkiseuraamuksia,
ovat viime vuosien ahdistelukohut merkinneet miehen uralle selvää notkahdusta,
jopa syrjäyttämistä pois merkittäviltä paikoilta.
”Pojat
on poikia” -puolustelut ovat saaneet vastaansa aiempaa selvästi kovemman
tuomion.
* * *
Itse
olin toissaviikolla todistamassa julkista möläyttelyä miesten ja naisten
suhteista, jotka arvon nobelisti koki hankaliksi.
Istuimme
kutsuvieraslounaalla tiedetoimittajien maailmankongressin avajaispäivänä
Soulissa. Lounas oli järjestetty Etelä-Korean naistutkijoiden ja -insinöörien
kunniaksi. Kunniavieras oli Nobelilla palkittu professori Tim Hunt. 72-vuotias
Hunt oli päättänyt puhua suunsa puhtaaksi.
Lyhyessä
lounaspuheessaan tämä ylistetty molekyylibiologi tunnusti olevansa perinteinen
sovinisti. Mies kertoi, mistä se johtuu: “Naisista laboratoriossa koituu aina
ongelmia. Joko sinä rakastut heihin tai he rakastuvat sinuun. Ja jos moitit
heitä, he purskahtavat itkuun."
Ajattelin
siinä hetkessä, että olipas mautonta. Mutta sivuutin puheen lokeroiden sen
mielessäni huonon huumorin osastolle.
Kaikki
kollegani eivät kuitenkaan möläytystä sivuuttaneet. Amerikkalaistoimittaja ja
viestinnän professori Deborah Blum ja brittiläinen tiedetoimittaja Connie St Louis
järkyttyivät nobelistin sovinismista ja kysyivät, oliko tämä tosissaan. Mies
kertoi olevansa.
Vasta
tämän tarkistuksen jälkeen toimittajat alkoivat twiitata eli jakaa
sosiaalisessa mediassa Huntin ajatuksia naisista tiedemaailmassa. Viestit levisivät
kulovalkean tavoin. Parin päivän sisällä koko kongressimme puhui
lounaspuheesta. Hyvin nopeasti eri tahot, joissa Tim Hunt yhä toimi,
irtisanoutuivat hänen mielipiteistään.
Mies
sai viikon sisällä lähtöpassit yliopistostaan ja puhekutsuja peruttiin.
Hunt
itse järkyttyi kohtalostaan. Ylen uutisen mukaan Hunt on todennut: "Urani
on loppu. Olin toivonut voivani vielä tehdä tieteenedistämistyötä Englannissa
ja Euroopassa, mutta ei se käy. Minusta on tullut myrkkyä. Akateemiset
laitokset ovat pesseet minusta kätensä kysymättä minun kantaani”.
* * *
Tim
Hunt vetosi ensimmäisessä BBC:n haastattelussa siihen, että hän vain kertoi totuuden. Hän
pahoitteli puheensa paikkaa, mutta seisoi yhä sen takana, että
ihmissuhdekiemurat miesten ja naisten välillä haittaavat tieteentekoa ja sen
vuoksi sukupuolet kannattaisi työpaikoilla erottaa.
Myöhemmin mies on sitten väittänyt puheitaan vitsikkäiksi, ja on saanut tuekseen monia, jotka ovat sydämistyneet tieteenedistäjän kovasta julkisesta tuomiosta.
Myöhemmin mies on sitten väittänyt puheitaan vitsikkäiksi, ja on saanut tuekseen monia, jotka ovat sydämistyneet tieteenedistäjän kovasta julkisesta tuomiosta.
Hunt
edustaa näkemyksineen mennyttä maailmaa, sillä tiede on liian vaikea
elämänalue, jotta kenenkään aivoja ja kunnianhimoa kannattaisi olla
noteeraamatta – sukupuolesta riippumatta.
Me
kohtuullisen tasa-arvoisessa Skandinaviassa elävät emme ehkä ihan ymmärrä tai
hyväksy nobelistin kohtaamaa some-raivoa ja pilkkavideoita. Mutta maissa,
joissa naisten asema työelämässä ja tiedemaailman huipulla on monista syistä johtuen
heikko, kuten USA:ssa ja Isossa-Britanniassa, suuttumukselle on oikeat syyt. Me
suomalaiset emme aina muista, miten harvinaisia maailmassa ovat pitkä
äitiysvapaat ja kunnallinen päivähoito.
Tim
Huntin aiemmin arvostetusta asemasta käsin olisi voinut puuttua tärkeämpiinkin
asioihin, kuten naisten huonoon asemaan tieteessä ja professorivalinnoissa, sekä
molempia sukupuolia koskettavaan perheen ja työn yhteensovittamisen ongelmiin.
Raa´an kilpailun ja tutkimusvilpin kurimuksestakin olisi riittänyt
julkituotavaa.
Viikon
opetus: Medialla on yhä voimaa. Voimaa voi käyttää niin hyvään kuin pahaan.
Sosiaalisen median vuorovaikutteisuus voi yllättää kokeneenkin konkarin.
Ylimielisyys ja toisten ihmisten vähättely näyttävät entistä pahemmilta, kun
viestiä toistetaan tuhansia ja tuhansia kertoja. Some on armoton väline.
Kirjoitus on julkaistu hieman lyhennettynä ja ilman nettilinkkejä 21.6.2015 Salon Seudun sanomien kolumnipalstalla