”Hei, tulee aika outoja kuvia
Pressfotolta Berliinistä…”
Kuvatulostin pyöritti Salon
Seudun Sanomien toimitukseen kuvia, joissa ihmiset näyttivät kävelevän
iltapimeällä aukosta, joka oli selvästi tehty johonkin muuriin.
Me iltavuorolaiset 9.11.1989
tuijottelimme kuvia ja ryhdyimme odottamaan Suomen tietotoimiston juttuja, mitä
Berliinissä oikein tapahtuu. Kello oli jo lähellä deadlinea ja kaikki jutut
olivat jo paikoillaan, niin pääuutissivulla kuin ulkomaansivulla, joka oli
minun vastuullani.
Päätettiin purkaa
ulkomaansivu, mutta pääuutissivulle eli premille tehtiin vain pienehkö tila. Muuriahan
oli jo ylitetty etelämpänä Itä-Saksassa, ja nytkin arveltiin kyseessä olevan
vain lyhytaikainen poikkeuslupa.
Sitä paitsi mitä tuollaisella
uutisella nyt olisi merkitystä salonseutulaisille lukijoille?
* * *
Seuraavana aamuna tiesin jo
herättyä ja aamu-uutisia kuunnellessa, että mokattua tuli. Raskaasti.
Päätoimittaja Jarmo Vähäsilta oli kiukkuinen. Aiheesta.
Muut lehdet olivat repineet
pääuutissivunsa auki ja sijoittaneet Berliinin muurin murtumisen pääuutiseksi.
Valtakunnallisissa lehdissä oli irrotettu toimittajia selvittämään tapahtuman
seurauksia – sanalla sanoen, muualla oli nähty nopeasti, miten maailmaa
mullistavasta asiasta oli kyse.
Päätoimittaja totesi, että
nyt pitää korjata virhe. Pitää lähettää Salon Seudun Sanomien toimittaja
Berliiniin! Se oli ennennäkemätön päätös, sillä 80-luvulla alueellisten
sanomalehtien toimituksista ei noin vain hypätty ulkomaan keikoille.
Oliko aamuvuorolaisista
kukaan käynyt Berliinissä? Minä nostin käden ylös ja sain keikan. Iltapäivällä
olin jo Berliinissä ja etsin tieni muurin aukolle.
Näky oli pysäyttävä. Vielä
kesällä olimme Checkpoint Charlien tähystystornilla tuijottaneet Itä-Berliiniä
yhdessä pelokkaiden amerikkalaisnuorten kanssa. Suomalaisina pääsimme
liikkumaan rajan yli tiukkailmeisten rajavartijoiden silmien alla, joten
kaksiviikkoisella lomalla kävimme idässä useamman kerran. Näkemistähän ei
idässä paljon ollut: Trabanteja mateli lähes autioilla, leveillä kaduilla,
parin kahvilan vitriineissä kiilteli kakkuja, joita ei ollut myynnissä.
Hämärtyvässä illassa Berliinin
muurin aukosta tulevat ihmiset kävelivät hartiat kyyryssä lännen puolelle;
aivan kuin peläten, että kohta alkavat luodit viuhua. Nuori mies hakkasi
minullekin palasen muurista, jonka aukkoa oli alettu heti suurentaa.
Länsi-Berliinissä katujen
eloisuus ja tavarapaljous mykisti monen ”ossin”, kuten heitä ”wessien”
keskuudessa kutsuttiin. Takatukat, muhkeat viikset ja vanhanaikaiset farkkuasut
paljastivat itäiset veljet heti kättelyssä.
Soitin illalla Salon Seudun
Sanomien toimitukseen ja annoin raporttini puhelimitse. Toimituksessa se kirjoitettiin
järjestelmään ja julkaistiin Pressfoton kuvien kera.
* * *
Seuraavana päivänä lensin
kotiin ja kirjoitin laajemman jutun, ja ottamani valokuvat muurilta ja
Kudamm´ilta kehitettiin ja painettiin seuraavan päivän lehteen.
Muurin murtumisesta oli
kulunut melkein kolme päivää. Silloin se ei ollut viive eikä mikään
mullistavien uutistapahtumien syventävään kertomiseen.
Nyt me turrumme jatkuvaan ajantasaiseen
uutistulvaan Ukrainasta ja Lähi-idästä. Sotia käydään sekavin rintamalinjoin ja
välineillä, jotka hämärtävät sodan kauheutta.
Muurista hakattu pala on
tallessa tuhkakupissa, jonka isäni veisteli pahkasta jossain korvessa
asemasodan pitkästyttävinä kuukausina.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Salon Seudun Sanomien kolumnipalstalla 11.11.2014