Aivoterve kansalainen on tuottava kansalainen

”Aivoterve kansalainen on tuottava kansalainen!” kajautti valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä Aivoliiton 45-vuotisjuhlissa marraskuun lopulla Helsingissä.

Jestas, onko meillä taas asiat näin huonosti! tuumasin minä kuulijan penkillä.

Nimittäin puheet tuottavasta kansalaisesta voimistuvat aina kansantalouden kireinä aikoina. Viimeksi 1990-luvun laman aikana ruvettiin puhumaan ”itseaiheutetuista sairauksista”, joiden kulut pitäisi maksaa yhteisen kukkaron sijasta sairaan ihmisen omasta pussista. Lopulta poliitikkojen hellimä ajatus kaatui riitelyyn, mitä vaivoja voisi pitää itseaiheutettuina. Himomaratoonarit kun joutuvat polvileikkauksiin siinä missä sohvaperunat verenpainelääkitykselle.

2000-luvun alussa hallitusohjelmiin kirjattiin ajatuksia ihanteellisista kansalaisista: tuottavista, aktiivisista, rationaalisista ja vastuullisista. He osaavat välttää julkisen sektorin kuormittamista, joka varattiin toisenlaisille eli heikommille ja epäitsenäisille kansalaisille tukiverkostoksi.

Vastuullisuus sisälsi ajatuksen siitä, että tuottava kansalainen tekee ns. hyviä valintoja toisin kuin vastuuton kansalainen, joka tulee kalliiksi hyvinvointivaltiolle.

Aivoterve kansalainen tarkoitti budjettipäällikön puheessa tuollaista vastuullisia valintoja tekevää kansalaista, joka syntyy, elää ja kuolee terveenä. Käyden koulunsa reippaasti, edeten nopeasti työelämään, pysytellen terveenä ja kaatuen saappaat jalassa kivasti ja vaivattomasti. 

Käsi sydämelle, kukapa meistä ei tahtoisi tuollaista elämänkaarta?

Mutta sellaisen elämän eläminen vain ei ole ihmisen vapaasta tahdosta kiinni. Voimme yrittää tehdä parhaamme, mutta geenien lottoarvonnassa saammekin esimerkiksi rintasyövälle altistavan brca-geenimutaation. Se maratoonarimies voi puolestaan kuulua sukuun, jossa artroositaipumus haurastuttaa polvinivelet, ja ne menevät vaihtoon viimeistään viisikymppisenä. 

Yhdessä me maksamme nämäkin hoidot. Tämä on se hyvinvointi-Suomen perusajatus.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin entinen johtaja Petri Virolainen siirtyi Päijät-Hämeen hyvinvointialueen johtajaksi ja ehdotti Helsingin Sanomain haastattelussa (28.11.), että ihmisiä voisi kenties ”velvoittaa pitämään itsestään parempaa huolta, jotta ongelmia ei tulisi niin paljon”. 

Sotepalveluista kun puuttuu jopa satoja miljoonia euroja, eli palveluita pitää supistaa ja hoitoja priorisoida.

Kaikkialta maasta puuttuu myös hoitajia. Auta armias, jos heitä olisi tarpeeksi, kuinka paljon rahaa sitten kuluisikaan?

Kaikeksi onneksi meillä on UKK-instituutti. Se lahjoitti vastikään käyttöömme kuntakohtaisen laskurin liian vähäisen liikkumattomuuden kalliista hinnasta. Tarkistin heti. Jos saisimme 26 prosenttia useammin ja enemmän liikkuvia ihmisiä kotikaupunkiimme, säästäisimme ainakin kolme miljoonaa euroa.

Näillä pimeyksillä ja liukkauksilla Salo tarvitsisi myös reippaan liikahduksen tuntuvasti lähemmäs päiväntasaajaa.

 

              Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Salon Seudun Sanomien kolumnipalstalla 8.12.2022

MIelipide: Viestintä on tahtolaji – myös kaupungintalolla

”Halikon Kärävuoren alle saattaa tulla vallihauta ja penger – valtuusto hyväksyi kiinteistöjen lunastamiseen tarvittavan lisämäärärahan ilman puheita”. 

Näin otsikoi Salon Seudun Sanomat maanantai-iltana 16.5.2022 verkkouutisessaan. Seuraavana päivänä juttu oli myös paperilehdessä. Tieto valtuuston kokouksesta kiinnosti meitä, koska asumme Kärävuoren jyrkänteen juurella, ja kaupunki aikoo ostaa kotimme.

Tietomme olemme saaneet enimmäkseen lehtijutuista. Onneksi toimittajat ovat olleet kiinnostuneita poikkeuksellisesta tapahtumasta, jossa kymmeniä tonneja granaattia irtosi peruskalliosta ja syöksyi kahden talon pihaan. 

Lehdistä luimme senkin, miten erään naapurin piharakennuksen katolle oli pudonnut jo aiemmin niin painava lohkare, että katto alkoi vuotaa. Asukkaan ilmoitus ei herättänyt ketään teknisessä virastossa. Matkaa kallionjuureen olisi ollut muutama sata metriä, ja reissulla olisi ehkä havahduttu tutkimaan asemakaava-alueen kalliota laajemmaltikin. 

No, jossittelu on turhaa, mutta onnettomuuden nyt satuttua viestinnän pitäisi olla kaiken keskiössä.

Kun sitä ei ole, on luettava rivienvälejä kaupunginvaltuuston esityslistalta. Luottamushenkilöille lisämäärärahan tarvetta perusteltiin sillä, miten talojen lunastus tulee kaupungille halvemmaksi kuin kallion korjaaminen.  Omistamansa kallion murenemista kaupunki ei olisi voinut estää, mutta viisi perhettä menetti kotinsa, eikä kuolemakaan ollut kaukana. Virallisissa teksteissä ei tunteille ole sijaa, mutta paikkamme pelinappuloina tuli selväksi.

Jopa oman kotimme tulevasta kaupasta piti lukea kaupunginhallituksen esityslistalta; meille siitä ei viestitty.

Myös entisten naapurien kuulopuheet ovat olleet merkittävä tietolähde. Jaossa on tiedonmurusia ja huhuja mahdollisista aikatauluista.

Näiden viime kuukausien aikana olen kirjoittanut kaupungin virkamiehille 3–4 sähköpostia. Niitä ei välttämättä kuitata saapuneiksi, eikä niihin aina vastata. Olen pyytänyt kaikille yhteisesti jaettavaa tietoa. Kerran soitin pihoilla liikkuvista onnettomuusturisteista. En soita enää.

Tuntuu kuin olisimme maaliskuun alun onnettomuuden ja sen nopean kriisihoidon jälkeen muuttaneet toiseen kaupunkiin. 

Salo ei ole vaikenemisessaan poikkeus. Puhuessani viestinnästä johtamiskoulutuksissa kuulen jatkuvasti siitä, miten johtajalle ei yksinkertaisesti jää aikaa päätösten tekemisen lisäksi vielä niistä tiedottamiseen ”sinne sun tänne”.

Kriisiviestinnän haaste on juuri kriisin pitkittyminen. Hätätilakoneistoa on kunnissa harjoiteltu ja ”ensivaste” toimii. Sitten muut asiat kaatuvat viranhaltijoiden päälle, mutta asukkaiden elämä epätietoisuudessa jatkuu.

Näin kävi esimerkiksi koronapandemiassa. Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan oman asuinkunnan tai -kaupungin koronasta jakaman tiedon koki hyödylliseksi harvempi kuin joka kolmas vastaaja. Lähes joka neljäs piti tietoa hyödyttömänä.

Veikkaan, että kotikunnan ja -kaupungin jakamaa tietoa silti moni arvostaisi – jos sitä olisi tarjolla.

            Kirjoitus on julkaistu Salon Seudun Sanomien Mielipide-palstalla sunnuntaina 22.5.2022

P.S. Samassa lehdessä oli SSS:n toimittaja Lasse Kylänpään hieno juttu "Geologinen aikapommi", jossa oli haastateltu Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti Arto Luttista, joka tutkii suurten tulivuorenpurkausten alkuperää. Kuvat jutussa ovat SSS:n kuvaajien Kirsi-Maarit Venetpalon ja Marko Mattilan. Aihepiiristä kiinnostuneille suosittelen lämpimästi lukuoikeuden hankkimista – tai käyntiä kirjastossa.

 

 

 

Ihmisen ja kiven mittakaavaero on käsittämätön

Kotipihallemme tipahti taivaalta tuhansien kilojen painoinen kivi. Se jymähti auton kylkeen ja tyssäsi siihen. 

Kivi on vain osa henkilöauton kokoisesta lohkareesta, joka irtosi ikivanhasta kalliosta, jonka juurella asumme. Naapuri sai tuplasti isomman kiuaskiven saunaansa. 

Kun peruskallio sillä tavalla lohkeaa, murenee myös pienen ihmisen perusturvallisuuden tunne. Oli pakko ryhtyä ottamaan tapahtuneesta selvää. Kivi kiveltä olen käännellyt selityksiä, tulkintoja ja todennäköisyyksiä. 

Törmäsin ihmisen ja kiven mittakaavaeroon, joka on käsittämätön. Geologian tukimuskeskuksen asiantuntija kuvaili minulle mannerlaattojen vaiheita. Fennoskandia seilaili noin miljardi vuotta siellä sun täällä. Joskus 550 miljoonaa vuotta sitten lähdettiin kohti pohjoista kaukaa päiväntasaajan tuolta puolen.

Suomen Kansallisen Geologian Komitean ylläpitämä Geologia.fi-sivusto tietää suomalaisesta maaperästä kaiken. Meidän kotikalliomme on pääosin graniittia, joka on jäänyt koholle heikompien kivilajien kuluessa pois tai painuessa syvemmälle. Graniitit syntyivät Svekofennisessä vuoripoimutuksessa 1880–1820 miljoonaa vuotta sitten. 

Lounais-Suomen savipeltojen, jokilaaksojen ja kallioiden poimuileva kulttuurimaisema syntyi jääkautta seuranneen maankohoamisen seurauksena muinaisesta saaristosta. 

Geologisella aikajanalla viimeisin jäätiköityminen sattui ”sekunnin tuhannesosa” eli 10 000 vuotta sitten.

Meren vielä lainehtiessa ihmiset piipahtelivat Halikon seutuvilla. Vanhimmat merkit ihmisistä ovat kivikautisia. Viikingit purjehtivat Halikon Rikalanmäelle. Rauta- ja pronssikaudella täällä jo asuttiin ja käytiin ahkerasti kansainvälistä kauppaa. 

Halikon harmaakivikirkko on katsellut kolmenkymmenen metrin korkeuteen kohoavaa jyrkännettä 1400-luvun puolivälistä asti. Kirkon kellonsoittaja rakensi kallionjuureen tupansa yli sata vuotta sitten. Halikon kirkonkylä alkoi muodostua vauraiden maatalojen lomaan.

Kärävuoren kalliojyrkänne antoi ihmisten elellä juurellaan kaikessa rauhassa suojellen tuulilta ja tuiskuilta. Kunnes talvet muuttuivat plus- ja miinusasteiden jatkuvaksi vaihteluksi. Kallionraoissa liikkuva vesi suli ja jäätyi kiilaten rakoja suuremmiksi. Jäätyessään veden tilavuus kasvaa kymmenen prosenttia. Sitten tuli se maanantai, jolloin graniitti kyllästyi.

Pienelle ihmiselle olisi sopinut, että tähän olisi mennyt vielä muutama sata vuotta. Jossain kohtaa kalliotamme olisi varmasti alettu tutkia tarkemmin, ja nyt todetut useat rikkonaisuusvyöhykkeet olisi havaittu ja yleisen turvallisuuden nimissä korjattu.

Kun tämä sattui meidän kalliolla, ryhdytään suomalaisia järkähtämättömäksi miellettyjä kallioita katsomaan väistämättä uusin silmin.

Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuuden tiedesivulla 28.3.2022. Tähän blogiin on lisätty internet-linkkejä taustatiedoista kiinnostuneille.

13-15 tuhannen painoinen graniitinjärkäle iskeytyi auton kylkeen. Pienempiä lohkareita vyöryi kahden talon pihaan, mutta kaikkein suurin (kymmenien tonnien kokoinen) romahti keskelle toisen talon piharakennusta.

Omikron ja sairaaloiden kriisi

Omikron vie harvoin sairaalaan, mutta pelottelu sairaanhoidon kantokyvyn vaarantumisesta jatkuu. Uhkan jatkuva toistaminen voi heikentää ihmisten luottamusta paitsi mediaan, myös viranomaisiin, joiden julkiset erimielisyydet ovat jo muutenkin kiusallista seurattavaa.

 

”Koronaviruspotilaiden määrä on HUS:n sairaaloissa aiempien epidemiahuippujen tasolla”, tiedotti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johto 17. tammikuuta. ”Koronatapaukset ovat voimakkaassa kasvussa Varsinais-Suomessa”, otsikoi Salon Seudun Sanomat keskiviikkona sairaanhoitopiirin tiistaisesta (18.1.) tiedotteesta kertoessaan.

 

Herkästi tarttuva omikron jyllää hurjana. Tehohoidossa koronapotilaita oli alkuviikosta koko maassa 64, ja ihmisiä myös menehtyy tautiin. Rokottamattoman ihmisen riski joutua tehohoitoon koronaan sairastuessaan on 33-kertainen kahdesti rokotettuihin verrattuna.

 

Tiedottamisessa koettiin kuitenkin ratkaiseva muutos, kun sairaalat ovat alkaneet julkaista arvioita siitä, kuinka moni potilas on tullut sairaalahoitoon koronaviruksen vuoksi tai ”vain sen kanssa”. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilän mukaan Tyksin 19 koronapotilaasta puolet on joutunut hoitoon koronaviruksen aiheuttamien vakavien oireiden vuoksi. Muut ovat esimerkiksi synnyttäjiä, psykiatrisia ja traumapotilaita, joilla korona on sivulöydös. 

 

Tyks oli tiedotuslinjassaan ensimmäisten joukossa. 18. tammikuuta HUS arvioi tiedotteessaan, että 20–30 prosenttia sairaalassa olevista 132 koronapositiivisesta potilaasta ei ole tullut hoitoon nimenomaisesti koronan takia. Koronatartunta oli tuolla hetkellä aiheuttanut siis noin sadan ihmisen sairaalahoidon. Vaikealla influenssakaudella tilanne voi hetkellisesti olla yhtä paha.

 

Onko niin, että enää vain tehohoidon suurempi tarve erottaa koronapandemian influenssaepidemiasta? Kriisitietoisuuttamme kuitenkin pidetään yllä, koska yli puolet sairaalahoidossa olevista koronapotilaista makaa HUS:n sairaaloissa. Maamme suurimmat mediatoimitukset sijaitsevat Helsingissä, ja heille on tutumpaa kipaista kameran kanssa HUS:iin kuin Kuopion tai Oulun keskussairaaloihin – Kokkolasta tai Savonlinnasta puhumattakaan.

 

Nyt on aiheellista kysyä, onko mediajulkisuudessa annettu tilannekuva oikea? Tartuntojen valtava määrä on riski yhteiskunnan toiminnoille, mutta sairaalahoidosta on annettava todenmukaista tietoa. 

 

Samaan aikaan moni tunnollinenkin suomalainen kipuilee tiukkojen rajoitusten kanssa. Miksei teatteriin, konserttiin, elokuviin tai urheilutapahtumaan voi mennä koronapassin turvin, maski kasvoilla istumaan omalle paikalleen, jos todennäköisimpänä riskinä on saada itsekseen paraneva infektiotauti?

 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on lehtitietojen mukaan valmistelemassa siirtymistä uuteen tilastoimiseen. Pyrkimys on kuvata koronan aiheuttamaa todellista tautitaakkaa. Tämä olisi varmasti tervetullut uudistus – ihan näin terveysviestinnän näkökulmastakin. 

 

Jatkuva paniikkinappulan painaminen tai sillä pelottelu vie uhkauksilta terän. Samalla koronankieltäjät saavat valmista materiaalia somekirjoituksiinsa, kun viranomaisten antamat luvut ovat tulkinnanvaraisia. 

                        Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Salon Seudun Sanomien kolumnipalstalla 22.1.2022. Tähän kirjoitukseen on lisätty päivämääriä.