Kolmantena päivänä Berliinin muurista

”Hei, tulee aika outoja kuvia Pressfotolta Berliinistä…”

Kuvatulostin pyöritti Salon Seudun Sanomien toimitukseen kuvia, joissa ihmiset näyttivät kävelevän iltapimeällä aukosta, joka oli selvästi tehty johonkin muuriin.

Me iltavuorolaiset 9.11.1989 tuijottelimme kuvia ja ryhdyimme odottamaan Suomen tietotoimiston juttuja, mitä Berliinissä oikein tapahtuu. Kello oli jo lähellä deadlinea ja kaikki jutut olivat jo paikoillaan, niin pääuutissivulla kuin ulkomaansivulla, joka oli minun vastuullani.

Päätettiin purkaa ulkomaansivu, mutta pääuutissivulle eli premille tehtiin vain pienehkö tila. Muuriahan oli jo ylitetty etelämpänä Itä-Saksassa, ja nytkin arveltiin kyseessä olevan vain lyhytaikainen poikkeuslupa.

Sitä paitsi mitä tuollaisella uutisella nyt olisi merkitystä salonseutulaisille lukijoille?

                                                                      * * *

Seuraavana aamuna tiesin jo herättyä ja aamu-uutisia kuunnellessa, että mokattua tuli. Raskaasti. Päätoimittaja Jarmo Vähäsilta oli kiukkuinen. Aiheesta.

Muut lehdet olivat repineet pääuutissivunsa auki ja sijoittaneet Berliinin muurin murtumisen pääuutiseksi. Valtakunnallisissa lehdissä oli irrotettu toimittajia selvittämään tapahtuman seurauksia – sanalla sanoen, muualla oli nähty nopeasti, miten maailmaa mullistavasta asiasta oli kyse.

Päätoimittaja totesi, että nyt pitää korjata virhe. Pitää lähettää Salon Seudun Sanomien toimittaja Berliiniin! Se oli ennennäkemätön päätös, sillä 80-luvulla alueellisten sanomalehtien toimituksista ei noin vain hypätty ulkomaan keikoille.

Oliko aamuvuorolaisista kukaan käynyt Berliinissä? Minä nostin käden ylös ja sain keikan. Iltapäivällä olin jo Berliinissä ja etsin tieni muurin aukolle.

Näky oli pysäyttävä. Vielä kesällä olimme Checkpoint Charlien tähystystornilla tuijottaneet Itä-Berliiniä yhdessä pelokkaiden amerikkalaisnuorten kanssa. Suomalaisina pääsimme liikkumaan rajan yli tiukkailmeisten rajavartijoiden silmien alla, joten kaksiviikkoisella lomalla kävimme idässä useamman kerran. Näkemistähän ei idässä paljon ollut: Trabanteja mateli lähes autioilla, leveillä kaduilla, parin kahvilan vitriineissä kiilteli kakkuja, joita ei ollut myynnissä.

Hämärtyvässä illassa Berliinin muurin aukosta tulevat ihmiset kävelivät hartiat kyyryssä lännen puolelle; aivan kuin peläten, että kohta alkavat luodit viuhua. Nuori mies hakkasi minullekin palasen muurista, jonka aukkoa oli alettu heti suurentaa.

Länsi-Berliinissä katujen eloisuus ja tavarapaljous mykisti monen ”ossin”, kuten heitä ”wessien” keskuudessa kutsuttiin. Takatukat, muhkeat viikset ja vanhanaikaiset farkkuasut paljastivat itäiset veljet heti kättelyssä.

Soitin illalla Salon Seudun Sanomien toimitukseen ja annoin raporttini puhelimitse. Toimituksessa se kirjoitettiin järjestelmään ja julkaistiin Pressfoton kuvien kera.

                                                                 * * *

Seuraavana päivänä lensin kotiin ja kirjoitin laajemman jutun, ja ottamani valokuvat muurilta ja Kudamm´ilta kehitettiin ja painettiin seuraavan päivän lehteen.

Muurin murtumisesta oli kulunut melkein kolme päivää. Silloin se ei ollut viive eikä mikään mullistavien uutistapahtumien syventävään kertomiseen.

Nyt me turrumme jatkuvaan ajantasaiseen uutistulvaan Ukrainasta ja Lähi-idästä. Sotia käydään sekavin rintamalinjoin ja välineillä, jotka hämärtävät sodan kauheutta.

Muurista hakattu pala on tallessa tuhkakupissa, jonka isäni veisteli pahkasta jossain korvessa asemasodan pitkästyttävinä kuukausina.

    Kirjoitus on julkaistu aiemmin Salon Seudun Sanomien kolumnipalstalla 11.11.2014