Seuraavana päivänä pää ei ole kovin kipeä, mutta ei se
myöskään käänny. Piiskaniskumainen whiplash on jäykistänyt niskan ja kaulan.
Saman toteaa mökkireissun jälkeen kohtaamani työterveyslääkäri, eikä nyt auta
muu kuin kipulääkkeiden kera odotella vaivan paranemista.
Totta kai menin nettiin – kaikkihan me menemme.
Terveyskirjasto antaa whiplashista perustiedot, samoin
niskakipujen käypä hoito -suositus. Mutta haluan tietää muutakin kuin vamman
mekanismin, tyypilliset oireet ja toteamuksen, ettei spesifejä hoitoja
juurikaan ole.
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun hoitolan opinnäytetyöt
osoittautuvat kiinnostaviksi tietolähteiksi, joissa on sekä potilaskertomuksia
että tutkimussitaatteja. Tuoreimman opinnäytteen tuottamaan potilasohjeeseen asti
en edes pääse, vaan juutun lukemaan onnettomuustapauksia ja potilaiden
kohtaloita. Vaiva voi kroonistua, jolloin oireet ovat kirjavia. "Pelko,
ahdistuneisuus, opittu avuttomuus, oirekorostus sekä sairaan roolin omaksuminen
on tavallista", todetaan fysioterapiaa käsittelevässä työssä.
Touché! Jo viikossa olen oppimassa avuttomaksi. Tilaan
mieheltä kahvikupillisia suoraan sohvalle, pienikin kotityö tuntuu ylivoimaiselta
ja ulkomaailma suorastaan uhkaavalta. Olo on oudon rikkinäinen, kuin kehostani
olisi yhtäkkiä tullut helposti särkyvää lasia.
"Sairaan roolin omaksuminen" lienee käypä termi
ihmiselle, joka ei millään näytä päästävän irti kipeydestään, vaikkei
kliinisesti todettavaa sairautta enää olisikaan.
Terveysviestinnän tutkija Sinikka Torkkola puhuu
potemuksesta. Sana yhdistää lääketieteellisen sairauden ja henkilökohtaisen kokemuksen.
Moni potee verenpainetautia, vaikkei se tuota hänelle mitään tuntemuksia tai
koettuja vaivoja, ja ainoat merkit sairaudesta ovat mittarilukema ja
lääkeresepti.
Moni kipukroonikko puolestaan päätyy selittämään rajuja
tuntemuksiaan aina uudelleen, koska niitä ei havaita hienoillakaan laitteilla.Tutkimusten
mukaan esimerkiksi migreenipotilas joutuu turvautumaan keskimäärin kuusi kertaa
terveydenhuollon palveluihin ennen kuin hän saa oikean diagnoosin.
Oikeudessa taistellaan jatkuvasti korvauksista ja
eläkkeistä, joita hakevat ihmiset kokevat itsensä sairaiksi, mutta eivät
millään pysty osoittamaan sitä yksiselitteisesti. Aivovammojen diagnooseista
kiistellään parhaillaan Suomessa. Myös ympäristöherkkyydet, erilaiset väsymysoireyhtymät,
kilpirauhasen sairaudet tai miesten menopaussi synnyttävät voimakkaita tunteita
ja näkemyseroja niin lääkäreiden kuin kansalaisten parissa. Koetut ja
mitattavissa olevat oireet eivät ole yhteneväiset, eikä potemus olekaan
yksinkertainen asia.
Tiedotusvälineet mainitaan usein syypäiksi jonkin
sairausilmiön nousemiseen. Oikeus tietoon on perusoikeus, mutta luonnollisesti
media sanoittaa sairauksia ja potemusta myös silloin, kun ihminen vain etsii
nimeä epämääräiselle pahalle ololleen.
Pelkkä faktatieto harvoin riittää meille. Jaettu kokemus tuo
kummasti lohtua, vaikka vain median välityksellä.
Oman onnettomuuteni jälkeen halusin erityisesti tietoa
siitä, milloin pitää oikeasti huolestua. Millaisten oireiden ilmaantuessa on
syytä hakeutua välittömästi hoitoon eikä vain kuulostella. Sellaista tietoa en
netistä löytänyt. Rauhoittavat vastaukset löytyivät vasta elävältä ammattilaiselta työterveysasemalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti