Poteroista kohti kokemushoitoja

Syksyn aikana otsikoihin nousivat jälleen ihmerohdot ja huuhaahoidot. Keskustelua seurasi moraalinen paniikki: Nyt on tehtävä jotain! Aloitettiin siis jälleen keskustelu vaihtoehtohoitojen turvallisuudesta, ja kaivettiin naftaliinista ns. puoskarilaki. Lakiehdotusta on vatvottu – ja väliin haudattukin – jo kymmenen vuoden ajan. Tavoitteena on parantaa potilaiden turvallisuutta.

Vaihtoehtohoidoillahan tarkoitetaan viralliseen terveydenhuoltoon kuulumattomia hoitoja, joita voivat antaa niin terveydenhuollon ammattihenkilöt kuin alan ulkopuolella toimivat henkilöt.  Lain tavoitteena on muun muassa määritellä, mitä vaihtoehtohoidot ovat, säännellä markkinointia ja saada hoitojen antajat yhteiseen rekisteriin.

Ensimmäiseksi laki onkin karahtanut hoitojen määrittelyyn. Onko esimerkiksi akupunktio samalla viivalla kuin homeopatia tai vyöhyketerapia? Minkä verran tutkimusnäyttöä vaaditaan jonkin hoidon tehosta ennen kuin se kelpuutetaan ”virallisen terveydenhuollon” piiriin. Kritisoijat huomauttavat, ettei kaikkia lääketieteellisiä hoitojakaan ole aina tutkittu samoilla kriteereillä, joilla vaihtoehtohoitoja nyt arvioidaan.

Me viestinnän ammattilaiset mietimme, miten ylipäänsä nimitämme näitä hoitoja. Vaihtoehto-hoito-sana ei kelpaa lääkäreille, koska joku voi erehtyä kuvittelemaan, että hoidot olisivat  vaihtoehto sairauksien käyvälle hoidolle. Täydentävät hoidot -sanapari ei kelpaa samasta syystä. Lääkärit haluaisivat puhua uskomushoidoista, mutta vaihtoehtohoitojen antajat eivät suin surminkaan hyväksy tätä termiä, koska katsovat hoitojensa perustuvat muuhun kuin uskoon tai uskomuksiin.

Poterot siis vain syvenevät.

Tiedeyhteisön parista on ehdotettu termiksi CAM-hoitoja. Se tulee sanoista complementary and alternative medicine. Lääkärit eivät pidä tästäkään termistä, koska monille CAM-hoidoille ei ole mitään lääketieteellistä perustaa.

Minua itseäni häiritsee erityisesti puoskarilaki-sana. Puoskareihin liittyy vahva mielikuva pahantahtoisista ihmisruumiin ja -mielen särkijöistä. En pidä enkeli- tai yksisarvishoitoa hyväksyttävinä, mutta en niitä nyt puoskaroinniksikaan kutsuisi, jos niiden antajat tuntevat rajansa.

Voisimmeko ryhtyä puhumaan näistä lääketieteen ulkopuolisista hoidoista kokemushoitoina? Sana viittaa potilaan kokemukseen hoidon mahdollisesta tehosta. Sanalla voidaan myös tuoda esiin hoitojen antajan työkokemuksen merkitystä hoidon onnistumisessa.  Kumpaakaan osapuolta ei vähätellä. Lääkärienkin luulisi sanan kelpuuttavan, koska se on varsin arvovapaa termi eikä liioittele hoidon tehoa.

Lääkäri Markku T. Hyyppä on kerran käyttänyt kokemushoidot-sanaa Terveyskirjaston artikkelissa. Sana ei ole käytössä kulunut eikä synnytä ristiriitaisia mielleyhtymiä. Miksi emme voisi tehdä kompromissia ja ryhtyä puhumaan kokemushoidoista!

     Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Aivoterveys-lehden 4/2018 kolumnipalstalla.