Harmaapäinen 91-vuotias mies istuu lehtikuvassa vessanpytyn päällä, ja hoitaja pukee hänelle
päällyshousuja jalkaan. Kuva on sairaalan arkea, jonne on tunkeutunut valokuvaaja sanomalehdestä. Kuva
julkaistaan, ja siitä nousee äläkkä. Monet moittivat kuvaa ikäihmisiä halventavaksi. Kuvasta tehdään myös
kantelu Julkisen sanan neuvostoon.
Journalismin etiikkaan kantaa ottava JSN pohti vuonna 2014 tätä tapausta pitkään – ja äänestikin.
Enemmistö päätyi vapauttavan kannalle todeten, ettei journalistin ohjeita yksityisyyden suojasta rikottu.
Iäkäs mies oli itse antanut luvan kuvaustuokiolle juuri tuossa hetkessä; wc-pyttyä oli käytetty vain
istuinapuna. Mies ei ollut dementoitunut, vaan toipumassa vakavasta sairaudesta, ja hän tiesi, mistä
valokuvaamisessa on kysymys. Lehtijuttu käsitteli geriatrisen yksikön perustamista.
Mikä ihmiset sitten suututti? Millaisina ikäihmiset, seniorikansalaiset tai vanhukset pitäisi mediassa esittää? Ikuisesti toimeliaina ja terveen näköisinä?
Toimittajat ovat perimmäisten kysymysten äärellä kertoessaan vanhuudesta ja vanhoista ihmisistä. Miten heitä pitäisi kuvata ja kuvailla? Moni vanha ihminen ei missään nimessä tahdo itseään kutsuttavan vanhukseksi. Vanhenemista ja ikäpolvien suhteita tutkinut terapeutti ja tietokirjailija Marja Saarenheimo on havainnut vanhuuden jaksottuvan kolmanteen, neljänteen, jopa viidenteen ikään. Samaan aikaan nuoruus on pidentynyt, eikä keski-ikäiseksi tunnustaudu oikein kukaan.
Hohdokkainta Saarenheimon mukaan tuntuu olevan tuo kolmas ikä. Työelämän kahleista vapautuminen suo aikaa elää vihdoin omaa elämää. Suomen ensimmäinen nuorisokulttuurisukupolvi luo ihan uudennäköistä vanhuskulttuuria. Keinutuolit ja kävelykepit on heitetty nurkkaan, ja nyt salsataan, matkustellaan, harrastetaan ystävien tai lastenlasten kanssa. Moni tekee vähän töitäkin, jos itse niin tykkää. Näitä toimeliaita eläkeläisiä kohdellaan mediassakin vielä aktiivisina kansalaisina; he politikoivat, äänestävät ja ennen kaikkea kuluttavat.
Elinajanodotteen pitenemisestä ja toimintakykyisyyden paranemisesta huolimatta raihnaisuus koittaa jossain vaiheessa. Kun sodan vaurioittamat suomalaiset ovat katoamassa ja vaikeita sairauksia on hoidettu hyvin jo vuosikymmeniä, ihmisten ominaispiirteet vaikuttavat vanhuudenvaivoihin. Mutta koska vanhasta ihmisestä tulee vanhus?
Neljäs ikä alkaa jossain lähempänä kahdeksaakymmentä tai ainakin sitten, kun vaivat jo kapeuttavat elämää ja hidastavat harrastusten tahtia. Krooniset sairaudet ovat jättäneet jälkensä, ja tautien ehkäisy alkaa olla liian myöhäistä. Silloin vanhoista ihmisistä aletaan puhua julkisuudessa hoivan kohteina, kestävyysvajeen aiheuttajina ja ennen kaikkea yhtenä joukkona. Neljäs ikä kadottaa yksilön.
Sanotaan, että vanhana ihmisestä tulee lapsi taas. Mediassa ja julkisessa puheessa tämä ainakin näkyy: vanhuksista, samoin kuin lapsista ja nuoristakin, puhutaan yhtenä samankaltaisena ikäryhmänä ja ihmismassana. Vanhuksilta ja lapsilta katoaa oma ääni. Heidän asioistaan puhuvat aikuiset, joilla on virallinen asema, oikeuksia ja valtaa päättää.
Kun vanhaa miestä puetaan sairaalassa, kuka päättää, onko hoivaamisen näyttäminen julkisesti sopivaa? Onhan lohduttavaa nähdä, että meitä autetaan. 91-vuotias saa olla avuton, mutta hän ei ole kyvytön päättämään itse omasta julkisuuskuvastaan.
Kirjoitus on julkaistu ensi kerran Lääkärilehden kolumnipalstalla 26.2.16 (Korjaus alkuperäiseen tekstiin 29.2.: JSN käsitteli tapausta vuonna 2014, ei vuonna 2015)
Mikä ihmiset sitten suututti? Millaisina ikäihmiset, seniorikansalaiset tai vanhukset pitäisi mediassa esittää? Ikuisesti toimeliaina ja terveen näköisinä?
Toimittajat ovat perimmäisten kysymysten äärellä kertoessaan vanhuudesta ja vanhoista ihmisistä. Miten heitä pitäisi kuvata ja kuvailla? Moni vanha ihminen ei missään nimessä tahdo itseään kutsuttavan vanhukseksi. Vanhenemista ja ikäpolvien suhteita tutkinut terapeutti ja tietokirjailija Marja Saarenheimo on havainnut vanhuuden jaksottuvan kolmanteen, neljänteen, jopa viidenteen ikään. Samaan aikaan nuoruus on pidentynyt, eikä keski-ikäiseksi tunnustaudu oikein kukaan.
Hohdokkainta Saarenheimon mukaan tuntuu olevan tuo kolmas ikä. Työelämän kahleista vapautuminen suo aikaa elää vihdoin omaa elämää. Suomen ensimmäinen nuorisokulttuurisukupolvi luo ihan uudennäköistä vanhuskulttuuria. Keinutuolit ja kävelykepit on heitetty nurkkaan, ja nyt salsataan, matkustellaan, harrastetaan ystävien tai lastenlasten kanssa. Moni tekee vähän töitäkin, jos itse niin tykkää. Näitä toimeliaita eläkeläisiä kohdellaan mediassakin vielä aktiivisina kansalaisina; he politikoivat, äänestävät ja ennen kaikkea kuluttavat.
Elinajanodotteen pitenemisestä ja toimintakykyisyyden paranemisesta huolimatta raihnaisuus koittaa jossain vaiheessa. Kun sodan vaurioittamat suomalaiset ovat katoamassa ja vaikeita sairauksia on hoidettu hyvin jo vuosikymmeniä, ihmisten ominaispiirteet vaikuttavat vanhuudenvaivoihin. Mutta koska vanhasta ihmisestä tulee vanhus?
Neljäs ikä alkaa jossain lähempänä kahdeksaakymmentä tai ainakin sitten, kun vaivat jo kapeuttavat elämää ja hidastavat harrastusten tahtia. Krooniset sairaudet ovat jättäneet jälkensä, ja tautien ehkäisy alkaa olla liian myöhäistä. Silloin vanhoista ihmisistä aletaan puhua julkisuudessa hoivan kohteina, kestävyysvajeen aiheuttajina ja ennen kaikkea yhtenä joukkona. Neljäs ikä kadottaa yksilön.
Sanotaan, että vanhana ihmisestä tulee lapsi taas. Mediassa ja julkisessa puheessa tämä ainakin näkyy: vanhuksista, samoin kuin lapsista ja nuoristakin, puhutaan yhtenä samankaltaisena ikäryhmänä ja ihmismassana. Vanhuksilta ja lapsilta katoaa oma ääni. Heidän asioistaan puhuvat aikuiset, joilla on virallinen asema, oikeuksia ja valtaa päättää.
Kun vanhaa miestä puetaan sairaalassa, kuka päättää, onko hoivaamisen näyttäminen julkisesti sopivaa? Onhan lohduttavaa nähdä, että meitä autetaan. 91-vuotias saa olla avuton, mutta hän ei ole kyvytön päättämään itse omasta julkisuuskuvastaan.
Kirjoitus on julkaistu ensi kerran Lääkärilehden kolumnipalstalla 26.2.16 (Korjaus alkuperäiseen tekstiin 29.2.: JSN käsitteli tapausta vuonna 2014, ei vuonna 2015)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti