"Erään äidin kuolema"

Apu-lehden kuvassa tuoreen haudan äärellä on pyhäpuvussa polvillaan mies ja hänen vieressään seisoo pieni poika. Vieressä on otsikko: ”Erään äidin kuolema”.

”Rakennustyömiehen vaimo V.H. kuoli veritulppaan lokakuun 25. päivän aamuna neljänkymmenen yhden vuoden, kuuden kuukauden ja kahdenkymmenenkahden päivän vanhana. Hänen mukanaan meni hautaan syntymätön lapsi kahdeksannessa kuussa. Vainajaa jäivät suremaan puoliso ja kolme lasta. Suremaan ja kysymään: Miksi näin piti käydä? Miksi Väestöliitto ei myöntänyt V.H.:lle aborttia, joka hänen lain mukaan olisi pitänyt saada terveydellisistä syistä?  Miksi leski joutui vaimonsa kuolinvuoteen äärellä kuulemaan lääkärin suusta nämä sanat: Jos abortti olisi tehty, olisi V.H. 90-prosenttisella varmuudella vielä elossa.”

Tällaisia sydäntä särkeviä ja verevästi kirjoitettuja juttuja tehtiin 50 vuotta sitten – ihmisten koko nimillä ja valokuvilla. Olen tuossa sitaatissa korvannut nimet nimikirjaimilla, koska nykyisen lainsäädännön ja journalistisen etiikan mukaan etenkin lasten yksityisyyttä tulee suojella. Vielä tuolloin lasten nimillä ja kuvilla rakennettiin jutuista entistä koskettavampia.

Syksyllä 1968 aborttiin vaadittiin Väestöliiton keskusneuvolan lääkärin ja psykiatrin tutkimukset ja haastattelut. Äiti ei saanut aborttilupaa, vaikka lehtijutun mukaan sitä oli hänelle nimenomaisesti ehdottanut neuvolan kätilö, koska äiti oli niin huonossa kunnossa. Jaloissa oli pahat kivuliaat suonikohjut, sappikivet oli juuri leikattu, minkä jälkeen äiti sairasti vielä haimatulehduksen. Neuvolassa veritulpan riskiä pidettiin ilmeisenä.

Väestöliiton lääkärikin, tohtori E.C., piti äidin kuntoa niin huonona, että hänelle annettiin sterilisaatiolupa synnytyksen jälkeen. 

Mutta ensin piti synnyttää tämä lapsi.

* * *

Lehtijuttu löytyy Julkisen sanan neuvoston arkistomateriaalista, jota säilytetään Kansallisarkistossa. Avun pitkäaiksen toimittajan ja toimituspäällikön, Ritva-Liisa Relanderin, kirjoittamasta jutusta nimittäin kanneltiin JSN:oon. Jutussa nimeltä mainittu Väestöliiton lääkäri katsoi hyvää lehtimiestapaa rikotun, koska häneen ei oltu yhteydessä juttua tehdessä. Julkisen sanan neuvosto antoi kuitenkin vapauttavan ratkaisun, koska lääkäri oli saanut julki pitkän vastineen Avussa myöhemmin.

Apu-lehti julkaisi asian ratkaisun, ja ajan tavan mukaisesti liitti ratkaisun perään toimituksen kommentin. Elettiinhän vielä Julkisen sanan neuvoston ensimmäistä toimintavuotta, jolloin lehdet kohtuullisen surutta laativat omia kirjoituksiaan JSN:n ratkaisuista.

Toimituksen kommentissa siteerattiin toimituspäällikkö Ritva-Liisa Relanderin toisessa yhteydessä julkaistua kirjoitusta: ”Oma näkemykseni hyvästä lehtimiesmoraalista on tämä: asioita on joskus syytä tarkastella myös niiden ihmisten kannalta, joilla ei ole takanaan virallisten laitosten arvovaltaa ja propagandakoneistoa”.

Puoli vuosisataa sitten aborttilain uudistamisesta käytiin kovaa propagandasotaa – puolin ja toisin. Oli selvää, että tämän kaltaisilla raastavilla tarinoilla tiedotusvälineissä pyrittiin vaikuttamaan lakia säätäviin poliitikkoihin. Toimittajat valitsivat yhteiskunnallisissa keskusteluissa usein vahvasti omat puolensa. Viranomaisia ei kohdeltu aina nätisti, mutta toisaalta yksityisten ihmisten intiimitkin asiat tuotiin julki.

* * *

Aborttioikeudesta ei ole koskaan lakattu puhumasta ja väittelemästä – ei edes tasa-arvoisessa hyvinvointi-Suomessa. Etenkin kristillisdemokraatit ovat väen väkisin tunkeneet nykyisen aborttilain kiristämistä jopa hallitusohjelmaan. Viimeksi vuoden 2011 hallitusneuvotteluissa  puolue asetti sen ehdoksi hallitukseen tulolleen, ja tiukassa paikassa muut puolueet sen sinne hyväksyivät. Tosin silloinen sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) ilmoitti Lääkärilehden haastattelussa, ettei tule viemään asiaa viralliseen valmisteluun.

Yksittäiset poliitikot ja kansalaiset jaksavat vuodesta toiseen tuoda aloitteita eduskuntaan – viimeksi terveydenhuollon ammattihenkilökunnan mahdollisuudesta kieltäytyä tekemästä abortteja. Vaikka ne kerta kerran jälkeen torpataan, aborttioikeus pysyy julkisen keskustelun agendalla. Juuri tämä on abortinvastustajien tavoite. 

Ulkoministeri Timo Soinikin (sin.) toimii linjan mukaisesti. Ei häntä selvästikään vaivaannuta keskustelu omasta abortinvastaisesta näkemyksestään, vaan se, että hänen toimintaansa ulkoministerinä arvostellaan.

Mitä kauemmaksi kuljemme niistä hirveistä vuosikymmenistä, jolloin Suomessakin naisia kuoli ja vammautui laittomissa aborteissa, sitä vankemmilta saattavat abortinkieltäjien perustelut tuntua. Kun oma tyttöystävä tai puoliso voi ehkäisyn pettäessä hakea vapaasti jälkiehkäisypillerin apteekista, eivät pojat ja miehetkään välttämättä ymmärrä aborttioikeuden tärkeyttä.

Juuri siksi olisi ollut ehdottoman tärkeää, että ministerit Sipilä, Orpo ja Terho etunenässä olisivat ottaneet vakavasti ministerikollega Soinin propagandateot, eivätkä olisi tehneet luottamuslauseäänestyksestä hallituskysymystä.